61 tuntia jatkaa Lee Childin Jack Reacher sarjaa. Reacherin esittelin jo lyhyesti aikasemmassa arvostelussani Painostaja kirjasta.
61 tuntia on tyypillinen Jack Reacher seikkailu. Reacher on taas kerran väärään aikaan väärässä paikassa - tai oikeaan aikaan oikeassa paikassa, riippuu kenen näkövinkkelistä asiaa katsoo. Nyt Reacher löytää liikenneonnettomuuden seurauksena itsensä pienestä pikkukaupungista. Kaupungissa sijaitsee liittovaltion vankila ja parhaillaan on menossa suuri huumeoikeudenkäynti yhtä vankilan asukkia vastaan. Tapauksen avaintodistajan henkeä uhataan ja Reacher sotkeutuu osaksi tahtomattaan, osaksi tahallaan, mukaan tähän soppaan.
Child kirjoittaa taas kerran iskevää ja sujuvaa tekstiä jota on helppo lukea. Kirjaa aloittaessa tuli taas tuttu ja kotoinen olo. Jack Reacher kirjoja lukiessa tietää mitä saa - pääsääntöisesti koukuttavan ja jännittävän - ja hieman epäuskottavan - lukuelämyksen joka kuitenkin unohtuu mielestä pian lukemisen jälkeen.
Muutama asia 61 tunnissa ärsytti. Luulisi että nykyajan tekniikoilla saataisiin helposti selvät kirjoitusvirheet oikoluettua pois kirjoista. Mutta tässä kirjassa niitä oli välillä häiritsevän paljon - "sillloin", "pajon väliä", "hän kuoli tuli silmänräpäyksessä". Lisäksi Lee Child ei taida olla mikään kylmien olojen erikoisasiantuntija. Seuraavanlaiset väitteet veivät kirjan uskottavuutta: "Ulkona oli -23C pakkasta - kukaan ei pysty selviämään hengissä talon ulkopuolella väijymässä yli kahta tuntia".
* * *
maanantai 20. kesäkuuta 2011
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Stephenie Meyer: Vieras (WSOY)
Vieras osui käteeni kirjaston sci-fi & fantasia hyllyä selatessani. Takakannen perusteella kirja tuntui kiinnostavalta ja niinpä heitin sen lainattavien joukkoon. Vasta kotona tajusin mistä kirjoittajan nimi oli tuttu - Meyerhan tunnetaan parhaiten Twilight-vampyyri-sarjastaan. En ole Twilightia lukenut enkä leffassa katsellut mutta pelkäsin että Vieras on saippuaoopperaa ja ihmissuhteita enemmän kuin sci-fiä ja jännitystä. Olin peloissani oikeassa, mutta se ei onneksi tarkoittanut sitä että Vieras olisi huono kirja.
Kirjan päähenkilö on Sielu, jota kutsutaan Vaeltajaksi. Sielut ovat hopeanhohtoisia ameebamaisia hiiren kokoinsia klönttiejä jotka matkustavat planeetalta toiselle ja ottavat haltuunsa isäntäeläimet, maan tapauksessa ihmiset. Sielut eivät kuitenkaan tee tätä pahuuttaan vaan mielenkiinnosta toisia elämänmuotoja kohtaan. Tietysti siinä on se paha puoli että isäntäeläimen oman mieli häviää kun Sielu iskee lonkeroillaan kiinni aivokuoreen.
Kirjan alussa lähes kaikki ihmiset on jo otettu haltuun Sielujen toimesta. Jäljellä on kuitenkin joitain karkulaisia joiden niskasta ei vielä löydy Sielun istuttamisesta kertovaa arpea. Yksi näistä karkulaisista jää kiinni ja Vaeltaja siirretään karkulaisen, Melanien, päähän. Melanien oma mieli jää kuitenkin "henkiin" ja tässä on koko kirjan pääaidea - samassa kehossa häärää kaksi mieltä.
Vaikka ylläkuvattu lähtökohta kuulostaa aika lapselliselta antaa se kuitenkin yllättävän pitkälle kantavan kehikon itse tarinalle. Idea ei kuitenkaan kanna koko pitkän kirjan läpi vaan puutuminen iskee loppupuolella kun tapahtumat pyörivät samoissa maisemissa ja samoja ihmissuhdeasioita vatvotaan sivusta toiseen. Ja Melanien ja Vaeltajan sisäisiin höpinöihin ja elämänparannusvinkkeihinkin turtuu aikanaan etenkin kun Meyerin kirjoitustyyli ei ole mitenkään erikoisen kiehtovaa vaan pikemminkin virheitä välttävää peruskirjoittamista.
Kirjasta jäi kaksijakoinen tunnelma. Toisaalta se oli vain sci-fi kehikkoon istutettua ylipitkää ihmissuhdehömppää, josta puuttui aito syvällisyys ja joka aliarvioi lukijaansa turhan usein. Toisaalta kirja kyllä koukutti itseäni ihan vahvasti ja ajatus terveistä sieluista terveissä ruumiissa oli kiehtova.
* * *
Kirjan päähenkilö on Sielu, jota kutsutaan Vaeltajaksi. Sielut ovat hopeanhohtoisia ameebamaisia hiiren kokoinsia klönttiejä jotka matkustavat planeetalta toiselle ja ottavat haltuunsa isäntäeläimet, maan tapauksessa ihmiset. Sielut eivät kuitenkaan tee tätä pahuuttaan vaan mielenkiinnosta toisia elämänmuotoja kohtaan. Tietysti siinä on se paha puoli että isäntäeläimen oman mieli häviää kun Sielu iskee lonkeroillaan kiinni aivokuoreen.
Kirjan alussa lähes kaikki ihmiset on jo otettu haltuun Sielujen toimesta. Jäljellä on kuitenkin joitain karkulaisia joiden niskasta ei vielä löydy Sielun istuttamisesta kertovaa arpea. Yksi näistä karkulaisista jää kiinni ja Vaeltaja siirretään karkulaisen, Melanien, päähän. Melanien oma mieli jää kuitenkin "henkiin" ja tässä on koko kirjan pääaidea - samassa kehossa häärää kaksi mieltä.
Vaikka ylläkuvattu lähtökohta kuulostaa aika lapselliselta antaa se kuitenkin yllättävän pitkälle kantavan kehikon itse tarinalle. Idea ei kuitenkaan kanna koko pitkän kirjan läpi vaan puutuminen iskee loppupuolella kun tapahtumat pyörivät samoissa maisemissa ja samoja ihmissuhdeasioita vatvotaan sivusta toiseen. Ja Melanien ja Vaeltajan sisäisiin höpinöihin ja elämänparannusvinkkeihinkin turtuu aikanaan etenkin kun Meyerin kirjoitustyyli ei ole mitenkään erikoisen kiehtovaa vaan pikemminkin virheitä välttävää peruskirjoittamista.
Kirjasta jäi kaksijakoinen tunnelma. Toisaalta se oli vain sci-fi kehikkoon istutettua ylipitkää ihmissuhdehömppää, josta puuttui aito syvällisyys ja joka aliarvioi lukijaansa turhan usein. Toisaalta kirja kyllä koukutti itseäni ihan vahvasti ja ajatus terveistä sieluista terveissä ruumiissa oli kiehtova.
* * *
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)