Vuoden aikana luettuja

Edellisestä blogikirjoituksesta on lähes vuosi. Tuona aikana aikaa on kulunut paljon oman kirjani parissa, mutta jonkin verran olen lukenutkin. Poimin tähän osan vuoden aikana lukemistani kirjoista ja kirjoitin niistä mini-arviot.

Antti Tuomainen: Palm Beach Finland

Tuomaisen viljelemä musta huumori on tässä kirjassa aikaisempia teoksia kepeämpää. Kirjassa maalattu kuva korkealle kurottavasta lomakylästä on herkullinen ja suloisen kömpelö pahiskaksikko pisti nauramaan useassa kohdassa ääneen. Kuitenkin kirjassa on kevyen välikirjan makua, se on viihdyttävää lukemista mutta ei aivan lunastanut jokaiselle Tuomaisen kirjalle (ehkä liiankin korkealle) asettamiani ennakko-odotuksia.

* * *

Ernest Cline: Armada

Ready Player One oli koukuttava ja ajatuksia herättävä kirja, vaikkei kirjallisilla ansiolla loistanutkaan. Innolla siis poimin kirjastosta Clinen toisen suomennetun kirjan, Armadan, mukaani. Mutta pöh - melkoista huttua oli tämä minun mielestäni. Juonessa ei ollut syvyyttä, seikkailu ei imaissut mukaansa, Clinen kuvailema pelaamisen tuolla puolen oleva salainen maailma tuntui kovin ohuelta. Poikamainen innostus oli kuitenkin tallessa ja etenkin kirjan alkupuoli oli viihdyttävää luettavaa.

* *

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Mies, joka elää lähes ikuisesti, mutta ei voi kertoa siitä kenellekään. Siinä virkistävän erilainen lähtökohta tarinalle. Kirja tökki vähän alussa, mutta tempaisi pian mukaansa päähenkilön haasteelliseen maailmaan. Historian eri vaiheet tulivat elävästi esille. Mukavasti mieltä kutkuttava kirja, vahva suositus!

* * * *

Dan Brown: Alku

Siis miksi minä taas Browniin sorruin, vaikka monta kertaa olen vannonut hänen kirjojensa lukemisen lopettavani. Alku ei tuo mitään uutta Brownin kirjasarjaan. Lukiessa oli enimmäkseen tylsää. Mutta pakko oli lukea loppuun, että sai vastauksen kirjailijan alussa heittämään cliffhanger-kysymykseen.

* 

Antti Tuomainen: Pikku Siperia

Nyt ollaan taas - Palm Beachin jälkeen - Tuomaisen ihanan tutussa ja  mustassa Nordic Noir -tyyliin kuvatussa maailmassa. Eristyksissä oleva pikkukylä, paukkuva pakkanen, kuiva huumori, nopeasti eskaloituvat tilanteet: tässä mainiot rakennuspalikat koukuttavalle tarinalle, jonka juonenkäänteet ovat melkein - mutta ei ihan - liian absurdeja.

* * * *

Mikko-Pekka Heikkinen: Betoniporsas

Heikkisellä on oma tunnistettava tyylinsä. Tykkään siitä kovasti, mutta kieltämättä vähän alkaa tulla toiston makua kun samalla tyylillä kirjoitettuja saman aihepiirin ympärillä pyöriviä kirjoja on jo useita. Taas on kyse maaseudun ja kaupungin kulttuurien yhteentörmäyksestä. Henkilöt ovat mukavan kärjistettyjä, tapahtumat epäuskottavan ja "voisihan noin oikeastikin käydä" rajamailla ja karikatyyriset hipsterit ihan parasta. Analogiat Suomessa vellovaan maahanmuuttokeskusteluun ovat välillä vähän turhankin alleviivattuja. Luinko nopeasti loppuun? Kyllä! Viihdyinkö? Kyllä! Jäiko kirja mieleen pitkäksi aikaa? Ei.

* * *

Tuire Malmstedt: Pimeä jää

Vuoden 2018 parhaaksi esikoisdekkariksi valittu Pime jää on jännittävä ja mukaansatempaava kirja. Päähenkilö Isa Karoksessa on mukavasti särmää. Juonessa on uhrilammasmaista väristystä. Takaumat 1800-luvun Alaskaan ja sota-ajan Suomeen toimivat tosi hyvin. Ainoa pettymys oli edeltäviin tapahtumiin nähden vaisuhko loppuratkaisu. Ilman muuta lukusuositus tälle!

* * * 

Arttu Tuominen: Verivelka

Arttu on ansaitusti noussut suomalaisten jännityskirjailijoiden kärkipäähän. Labyrintti-sarja oli todella hyvä, Verivelka ei jää ainakaan yhtään huonommaksi. Tykkään siitä, kuinka Tuominen pystyy aina tuomaan jotain uutta kirjoihinsa, näennäisen samankaltaisesta perusasetelmasta huolimatta. Tällä kertaa tuo uusi juttu on poikien lapsuusajan tapahtumat. En varmaan ole ainoa, jolle tuli näistä takaumista mieleen Stephen Kingin kirjaan pohjautuva Stand by me -elokuva. Verivelka on kaikista vuoden aikana lukemistani kirjoista se, jonka pariin oli kovin kiire palata heti kun vain oli hetki aikaa jatkaa lukemista.

* * * *

Ken Follett: Tulipatsas

Tulipatsas on kolmas osa Kingsbridge -trilogiaan. Sarjan kahta ensimmäistä osaa rakastin. Tulipatsaan aloitin jo 2017, mutta silloin se jäi kesken. Nyt yritin uudelleen ja tällä kertaa 1500-luvun Eurooppa tempaisi täysillä mukaansa. Onhan tässä vähän sellaista "historian tunnit kohtaavat kauniit ja rohkeat" makua, mutta ei se juuri ärsytä, kun Follett kirjoittaa äärimmäisen sujuvasti ja kirjaa on helppo lukea. 832 sivua meni nopeasti, välillä pysähdyin googlettamaan lisää detskuja historiallisiin tapahtumiin perustuen. Remember, remember, the fifth of November...

* * * *

Risto Siilasmaa: Paranoidi optimisti

Menin Nokialle matkapuhelinten tuotekehitykseen kesäharjoittelijaksi 1994 ja jäin firmaan kuudentoista vuoden ajaksi. Tältä taustalta oli erittäin mielenkiintoista kurkistaa johtoryhmän ja hallituksen kabinetteihin tämän kirjan myötä. Siilasmaa kirjoittaa helppolukuista, sujuvasti etenevää tekstiä, joka pitää otteessaan. Pikkuisen häiritsi kirjan tasapainoilu tapahtumakuvausten ja johtamisoppien välillä. Monessa kohtaa piti myös muistuttaa itseään, että kirja kertoo tarinansa (vain) yhdestä näkökulmasta ja tietty lähdekritiikki lienee paikallaan. Yhtä kaikki vahvasti lukemisen arvoinen ja mielenkiintoinen kirja.

* * *

Hans Rosling: Faktojen maailma

Faktojen maailma on patsastallut jo pitkään kirjakauppojen TOP-10 tietokirjojen hyllyissä, mistä se on ollut jo kaukaa helppo erottaa koko kannen peittävien kirkkaanoranssien kirjainten ansiosta. Tykkään kannesta! Faktojen maailman on ilman muuta kirja, joka jokaisen  olisi hyvä lukea. Kirjan esittelemät faktat ovat pysäyttäviä, mutta omasta mielestäni sen tärkeys on kuitenkin lähdekritiikin tärkeyden esille tuomisessa. Omaa lukukokemusta vähän laimensi se, että olin niin monesta eri lähteestä ehtinyt lukea kirjan parhaita paloja ja kirja ei näin ollen juurikaan enää yllättänyt missään kohdassa.

* * * *


Carlo Rovelli: Ajan luonne

Ihana ja raivostuttava kirja, joka varmasti vaatisi useamman lukukerran jotta sen asiat saisi kunnolla sisäistettyä. Lukiessa aivot vääntyvät solmuun ja sopiva annosa on vain muutama sivu kerrallaan. Aikaa ei ole, on vain tapahtumia. Kun tapahtumat lakkaavat, lakkaa myös aika. Kaikilla aika kulkee eri vauhtia. On mahdotonta sanoa, että jotain tapahtuu yhtäaikaisesti. Aika ei ole jatkuvaa, vaan koostuu lyhyistä pätkistä. Siinäpä sitä vähäksi aikaa sulateltavaa.

* * *

Arttu Tuominen: Leipuri (Myllylahti)

Leipuri on neljäs ja viimeinen osa Tuomisen Labyrintti-sarjassa. Olen lukenut kaikki aikaisemmat osat ja blogissani arvioinut sarjan ensimmäisen ja toisen kirjan.

Tuominen kertoo tarinaa kahdessa eri ajassa. Leipuriksi nimetty sarjamurhaaja kauhistuttaa Porissa vuonna 2002. Kolmentoista vuoden tauon jälkeen samankaltaiset murhat yllättäen jatkuvat. Labyrintti-sarjan päähenkilö Janne Rautakorpi toimi alkuperäisten murhien tutkinnanjohtajana  ja avustaa nyt vuodessa 2015 poliisia konsultin roolissa.

Leipuri sitoo tyylikkäästi yhteen Rautakorven ja hänen kollegoidensa kohtalot. Jo aikaisemmissa kirjoissa viitatuille Leipuri-murhille tulee selitys ja Rautakorven mielen rikki repineitä tapahtumia avataan. Kirjan loppu on elegantti ja poikkeaa edukseen valtavirrasta.

Vaikka päähenkilöt ja kirjoitustyyli ovat neljän kirjan aikana paljolti pysyneet samana, on Tuominen onnistunut mukavasti tekemään jokaisesta kirjasta omanlaisensa. Muistilabyntti oli kotoisan oloinen pikkukaupungin murhamysteeri, Murtumispisten toi mukaan räjähtävää toimintaa ja Silmitön merisuolan makuista ympäristönäkökulmaa. Leipurissa mukaan tuotu sarjamurhateema toimii hyvin sarjan uudistajana ja on yllättävän harvinainen aihe suomalaisessa jännityskirjallisuudessa.

Sarjan neljää osaa muistellessani huomasin yhdistäväni eri osat toisiin kirjailijoihin. Muistilabyrintti toi mieleen Seppo Jokisen, Murtumispiste Taavi Soininvaaran ja Silmitön Risto Isomäen. Leipurin maailmasta tuli vahvat Jo Nesbö fiilikset: Verisen sadistiset murhat, päihteiden kanssa kamppailevat ihmiset, synkkä perusvire, sairaat ihmissuhteet. Holen Harry ja Rautakorven Janne tulisivat varmasti hyvin toimeen keskenään, niin pahasti kumpaakin on maailman murjonut.

Leipuri oli mainio lukukokemus, mutta pientä toivomisen varaakin jäi:

Vuosien 2002 ja 2015 tapahtumat olivat välillä niin samankaltaisia, että etenkin lyhyen lukutauon jälkeen onnistuin lukemaan useamman sivun ennen kuin muistin kummassa ajassa liikutaan. Näiden kahden eri ajanjakson selkeämpi erottaminen toisistaan olisi voinut olla paikallaan.

Leipuri on perusvireeltään sarjan synkin kirja. Olisin kaivannut pientä ripausta (mustaa ja kuivaa) huumoria johonkin väliin.

Kirja piti otteessaan alusta loppuun ja oli erittäin viihdyttävä. Tarina tempaisi mukaansa - luin Leipurin loppuun myöhään illalla ja seuraavana yönä unissani valesin muistilabyrintin käytäviä.

Vaikka Leipuri toimii myös itsenäisenä kirjana, kannattaa Labyrintti-sarja mielestäni ilman muuta lukea julkakaisujärjestyksessä.

Sain kirjan arvostelukappaleena Myllylahdelta.


* * * *

Arttu Tuominen: Murtumispiste (Myllylahti)

Tykkäsin Arttu Tuomisen esikoisteoksesta Muistilabyrintistä kovasti ja toivoin sen luettuani, että sille tulisi jatkoa. Toiveisiini vastattiin ja Murtumispisteessä päästään taas seuraamaan rikosylikonstaapeli Janne Rautakorven ja hänen Porin poliisissa työskentelevien kollegoidensa suorittamaa rikostutkintaa.

Tällä kertaa poliisia pitää kiireisenä Porin seudulle muuttava rikollisjärjestö Veljeskunta. Jengi tekee mitä haluaa ja hankkiutuu hankalista ihmisistä eroon häikälemättömän raa'asti. Soppaan sekoitetaan myös raiskausten aalto, katoamisia ja KRP:n sotkeutuminen tutkimuksiin. Karhean särmän tarinaan tuo se, että entinen huippututkija Rautakorpi selvittelee mieltään Harjavallan mielisairaalan osastolla.

Satakunnan tapahtumien lisäksi Tuominen kuljettaa tarinaa takaumien kautta valtamerillä, Keski-Euroopassa ja Afrikassa.

Murtumispiste on siis jatkoa Muistilabyrintille, mutta samalla se on myös Tuomiselta selkeä hyppäys isompiin kuvioihin. Esikoisteos pyöri vahvasti kirjailijalle tuttujen maisemien ja aiheiden ympärillä. Nyt kansainvälisyyttä on tuotu mukaan paljon ja veikkaisin Tuomisen joutuneen tekemään taustatutkimusta tätä kirjaa varten selvästi enemmän. Tämmöisessä "Porista Pariisiin" hyppäyksessä on suuri riski, että tarinasta katoaa uskottavuus ja  kerrontaan tule yliyrittämisen maku. Tuominen hoitaa kuitenkin reviirin laajentamisen hienosti. Kirja onnistuu olemaan yhtäaikaa robamaisen kodikas poliisilaitoksen arjen kuvaus ja kansainvälinen tikittävä trilleri.

Lisäpisteitä tulee vielä kirjan aloituksesta. Siinä ei turhaan jahkailla vaan heti kaksi ensimmäistä lukua koukuttavat lukijansa - ja myös antavat selkeän kuvan siitä, että aiheet eivät ole ihan niitä keveimpiä.

Kirjan loppupuolella Tuominen sortuu hetkeksi lievään jaaritteluun siinä vaiheessa kun jännitys nousee korkealle. Tämä tuntui hieman lukijan kiusaamiselta. Mutta pian hän lyö taas isompaa vaihdetta silmään ja lopun välienselvittely Porin keskustassa oli kuin suoraan laadukkaasta toimintaelokuvasta. Tuominen käyttää nopean toiminnan yhteydessä tehokeinona saman tapahtuman kertomista uudelleen eri henkilöiden näkökulmasta. Tämä toimi yllättävänkin hyvin.

Tuominen on taas hyvä henkilökuvauksessa. Rautakorpi mielenterveysongelmineen on kuin (uuden YLE:n televisiosarjan) Sorjonen potenssiin kaksi. Näillä kahdella hahmolla on yhteistä oman mielen huoneisiin katoaminen ja tämän taidon hyödyntäminen rikostutkinnassa. Uusista henkilöistä Mark Dupree on erinomaisesti rakennettu hahmo ja tykkäsin myös Rautakorven tilalle tulleesta ylikonstaapeli Ilari Strandista. Rikollisjengin Unto "Unski" Kekkonen sen sijaan oli mielestäni liiankin karrikoitu ja harhaisuuksissaan epäuskottava henkilö.

Kuten alussa kirjoitin, edellisen sarjan osan luettuani toivoin sarjalle kovasti jatkoa. Saman toiveen esitän nyt, Rautakorven ja Porin poliisin tutkimukset ovat ihan parasta kotimaista toiminnallista jännityskirjallisuutta juuri nyt.

Sain kirjan kustantamolta arvotelukappaleena.

* * * *

Arttu Tuominen: Muistilabyrintti (Myllylahti)

Muistilabyrintti on Arttu Tuomisen esikosteos, jolla hän tulee ryminällä mukaan kotimaisen jännityskirjallisuuden kärkikahinoihin.

Porista Pelle Hermannin puistosta löytyy ruumis ja Liisantorilla osoitetaan mieltä patsashanketta vastaan. Ulvilassa joki täytyy kuolleista kaloista. Satakunnan poliisissa sisäiset ristiriidat ja kärjistyvä työpaikkakiusaaminen tuovat jännitteitä murhatutkimuksen keskelle.

Muistilabyrintissä on kolme päähenkilöä, joista jokaisella on kirjassa suuri rooli. Janne Rautakorpi vetää rikostutkintaa ja käy läpi rankkaa toipumisprosessia viiden vuoden takaisesta auto-onnettomuudesta. Entinen huippu-urheilija Liisa Sarasoja taistelee epävarmuutensa kanssa tuoreena poliisina. Terveystarkastaja Jarkko Kokko yrittää pitää työpaikkansa ja siinä samalla kossupullon korkin kiinni.

Tuominen rakentaa henkilökaartinsa herkullisesti. Kerrankin suomalaisessa jännärissä henkilöissä on kunnolla särmää ja heidän kohtaloistaan tulee oikeasti kiinnostuneeksi. Omaksi suosikikseni nousi terveystarkastaja Kokko. Etenkin oikeudenkäyntimäinen kuvaus Ulvilan kunnanhallituksen kokouksesta oli ihanan intensiivinen kuvaus ja vei täysillä mukanaan.

Rautakorpi on eräänlainen synkempi versio kaikkien tuntemasta lääkäri Housesta ja poliisilaitoksen sisäisten jännitteiden kuvaamisesta tuli mieleeni kotimainen sairaalasarja Syke. Ja nämä molemmat vertaukset teen täysin positiivisessa mielessä.

Muutama asia kirjassa sentään ärsyttikin. Liisan ahdisteluepisodi tuntui vähän päälleliimatulta ja turhalta sivujuonelta. Kirjan lopussa tapahtumat äitiyivät hetkeksi aika toimintapainotteiseksi ja tämä jossain määrin vei uskottavuutta tai ainakin rikkoi kirjan perustunnelmaa.

Tuominen on esikoiskirjailijana selvästi valinnut kirjoittavansa asioista mistä hän tietää. Ympäristöteknologiaosaaminen, veneilyharrastus ja Satakunta asuinpaikkana tulevat kirjassa vahvasti ja aidosti esille.

Muistilabyrintti on mainio esikoisteos. Valtavirrasta kirja erottaa väkevät henkilökuvaukset ja "tarpeeksi hyvä" juono luo hyvän kehikon henkilöille. Tuomisen tapa kirjoittaa vaivattoman rennosti tekee lukemisesta miellyttävää - kaikki väkisin kirjoittamisen maku on kirjasta poissa (no, paitsi ehkä sitä lopun toimintakohtausta lukuunottamatta).

Jos Muistilabyrintti olisi pitkän kirjasarjan ensimmäinen osa ryntäisin nyt kirjastoon varaamaan tai kauppaan ostamaan sarjan jatko-osat. Toivottavasti tälle siis tulee jatkoa!

Sain kirjan kustantamolta arvotelukappaleena.

* * * *