Mutta silti, tai sen takia, viihdyin Ratakierroksen parissa todella hyvin. Yhtenä syynä on varmasti samaistuminen. Olen Nousiaisen kanssa melkein saman ikäinen, tykkään yleisurheilusta, jaan (ainakin kirjan perusteella) paljon hänen arvomaailmaansa ja olen myös kirjailija. Tosin olen kirjailija huomattavasti pienemmällä koolla kuin Nousiainen.
Jo tarinan lähtökohta kutkuttaa: mies haluaa tulla hyväksi 400 metrin juoksijaksi. Oman kokemukseni mukaan oma ikäluokkani haluaa juosta maratonin. Kukaan ei halua juosta pikamatkoja, heittää kiekkoa tai hypätä seivästä. Itse osallistuin kaiken kansan 7-otteluun kaksitoista vuotta sitten. Sain 1769 pistettä. Eri lajien suorittaminen putkeen oli uskomattoman kivaa. Samassa ryhmässä kilpaili muuan Toni Keränen. Säälin mittamiehiä, jotka joutuivat kelaamaan rullamittaa minun 25 metrin ja Tonin 70 metrin heittojen välillä. Kisan jälkeen vannoin, että tätä alan harrastaa. En alkanut.
Ratakierroksessa ei ole lukuja, vaan eri osiot on katkaistu kolmella tähdellä. Aihe saattaa vaihtua lennosta maksimivoimatreenin kuvauksesta Me Naiset -lehden kuvitteelliseen juttuun. Välillä sivutaan Nousiaisen kirjailijauraa. Välillä pohditaan ruokavaliota. Välillä kirjoitetaan korinttolaiskirje uusiksi.
Yleisurheilu on hieno laji. Tätä kirjoittaessani alle 23-vuotiaiden EM-kisat ovat menossa Bergenissä. Tuijotin juuri 7-ottelun keihäänheittoa. Samalla tutkin puhelimesta Saga Vannisen ennätyssarjaa, Satu Ruotsalaisen SE-sarjaa ja pistetaulukoita. Bergenin kisat ovat juuri sitä parasta yleisurheilua penkkiurheilijan näkökulmasta. Aikataulu ei ole liian tiukka, kaikki lajit pääsevät esiin, jokainen SB ja PB aiheuttaa iloa. Kansainvälinen yleisurheiluliitto yrittää kuitenkin tuhota yleisurheilun aseella nimeltä Timanttiliiga. Siellä juoksevat kisoihin kutsutut urheilijat. Aina yritetään ennätyksiä. Jänis juoksee keulilla. Kaikilla juoksijoilla on samanlaiset vaatteet, eikä heitä erota toisistaan. Yhdestä maasta voi olla yli puolet osallistujista. Outoja uusia sääntöjä kokeillaan, ettei katsoja pitkästyisi. Kenttälajejakin siellä vissiin on, mutta niitä ei koskaan näytetä.
Ratakierroksessa lähestymässä olevat kilpailut saivat minussa aikaan jännityksen tunnetta. Vähän samaan tyyliin kuin jännitän dekkarissa silloin, kun poliisi on menossa yksin ilman asetta ja puhelimen akku tyhjänä aution talon kellariin. Eli sympatiat on päähenkilön puolella, mutta samalla miettii, että miksi se tuonne oikein menee. Juoksijoiden yhteisöllisyys aiheutti hyvän olon tunnetta. Useaan kertaan Nousiaisen sanailu aiheutti tulossa olevan ääneen naurun tunnetta.
Joku on joskus sanonut, että 400 metrin juoksu on se raskain laji, koska siinä mennään koko ajan täysillä. Ratakierros on kirjana vähän kuin 500 metrin juoksu. 400 metriä mennään täysillä, mutta lopussa vähän hyytyy. Matkaa on hitunen liikaa ja innokas penkkilukija alkaa miettiä, milloin päästään maaliin. Mutta penkkilukija jaksaa silti hyvin loppuun, eikä vaihda kanavaa. Mattias Sunnebornin kiinnostus Miika Nousiaisen pummilla matkustamiseen on siinä rajoilla, että onko enää hauskaa. Mutta on se.
Ratakierros oli oikeaa yleisurheilua, eikä mitään timanttiliigaa. Viihdyin, tykkäsin ja inspiroiduin.
Lisäksi tämän pohjalta löytyi niin paljon sanottavaa, että ei mahtunut Instagramiin ja täytyi tehdä pitkästä aikaa blogipostaus. Hyvä merkki sekin!
* * * *
