 |
| Turussa messuilemaan lähdössä lokakuussa 2025 |
Vuoden 2025 alussa mielessäni pyöri kirjoittamisen ympärillä lähinnä negatiivisia ajatuksia. Olin väsynyt kirjoittamiseen, pettynyt omien kirjojeni menestykseen, turhautunut nuortenkirjallisuuden näkyvyyteen ja ärsyyntynyt kirja-alan kurjistumisesta ja kirjakeskustelun polarisoitumisesta. Edes keväällä odottavat kahden uuden kirjani - Saakelin syyllinen ja Banaani - julkaisut eivät aiheuttaneet samanlaista innostunutta odottamisen tunnetta kuin ennen.
Kaikkien noiden mietteiden keskellä tuntui epärealistiselta, että jatkaisin kirjailjan uraani (muuten kuin harrastusmielessä). Soimasin itseäni siitä, että olin uskotellut taitoni riittävän "oikeaksi kirjailijaksi".
Niinpä tartuin helmikuussa mahdollisuuteen palata vanhaan eli palkkatyöhön IT-alalla. Jätin kirjoittamishommat pois ja keskityin suorittamaan normiarkea. Uudet kirjani ilmestyivät maalis- ja huhtikuussa. Yritin hehkuttaa niitä somessa, vaikka oikeasti ei tuntunut oikein miltään. Rationaalinen minäni sanoi, että olin tehnyt suuren työn ja kirjoittanut kaksi aidosti hyvää kirjaa. Tunnepuoli oli eri mieltä kirjojen laadusta ja huomautti lisäksi, että ihan sama onko hyviä vai ei, ei ne kuitenkaan saa näkyvyyttä eikä myy.
Hiljalleen kuitenkin kevään aikana halu kirjoittamiseen alkoi heräillä talviuniltaan. Koko vuoden sykähdyttävimmän hetken koin, kun huhtikuun puolessa välissä sähköpostiini kesken työpäivän kolahti viesti Suomen Kulttuurirahastolta. Luin viestin useaan kertaan, varmistin ettei se ole huijaus tai tullut väärään osoitteeseen. Lopulta uskoin, että olin saanut puolen vuoden työskentelyapurahan uuden romaanin kirjoittamiseen.
Seuraavien viikkojen aikana kävin kovaa pään sisäistä kamppailua. Välillä tunsin lähes huonoa omaa tuntoa apurahan saamisesta, useimmiten kuitenkin puhdasta iloa. Lopulta päätin antaa itselleni luvan kokeilla uudestaan kirjailijan ammattia. Keskeytin määräaikaisen työsuhteeni ja aloitin uuden kirjan kirjoittamisen kesällä. Sitä ennen apurahat jaettiin hienossa iltagaalassa. Sen gaalan aikana tunsin itseni enemmän kirjailijaksi kuin ehkä koskaan ennen.
Apurahan turvin uutta oli todella mukava kirjoittaa, työ tempaisi täysillä mukaansa. Toimistoarkeen sijoittuva aikuisille suunnattu tarina oli itselle sopivan tuttua. Haastetta aiheutti runsaudenpula aiheista ja tarinan punaisen langan etsiminen. Lopputulos on omasta mielestäni vallan mainio käsikirjoitus BR Tero (työnimi), joka toivottavasti ilmestyy vuoden 2026 aikana.
Nuortenkirjasarjani kolmas osa Saakelin syyllinen ilmestyi maaliskuussa. Sen menestys on ollut sitä mitä odotin, ei kuitenkaan ihan sitä mitä uskalsin toivoa. Kohokohtana Saakelin syyllinen pääsi Suomen Kuvalehden nuortenkirjakoosteeseen. Kirjasta saamani palaute (lähinnä somessa) on ollut erittäin hyvää ja mieltä lämmittävää. Suuremmasta näkyvyydestä olen vain haaveillut, kuten suurin osa nuortenkirjailijoista. Kirjastoissa kirja kuitenkin näyttää liikkuvan hyvin, kuten myös sarjan aikaisemmat osat.
Esikoisdekkarini Banaani ilmestyi huhtikuussa. Silloin arvelin, että siitä tulee joko vuoden suuri yllätyshitti tai sitten se hautautuu valtavan dekkarimäärän alle. Kävi jälkimmäinen. Olin toivonut, että kirjan omaperäisyys nostaisi sitä esille paljon enemmän kuin on käynyt. Näkyvyyden kohokohtina ovat olleet arvio Ruumiin Kulttuuri -lehdessä, lyhyt esittely Salon Seudun Sanomien kesän dekkarikoosteessa ja paneeliesiintyminen Helsingin kirjamessujen suurella lavalla. Äänikirjasuosio on ollut harmittavan vähäistä, samoin kuin näkyvyys sosiaalisessa mediassa. Myös se, että paikallinen kirjakauppa, sanomalehti ja kirjamessut eivät nostaneet tätä Ouluun sijoittuvaa dekkaria millään lailla esille, harmitti, vaikkei varsinaisesti yllättänyt. Toisaalta ymmärrän Banskun tilanteen hyvin - Suomessa ilmestyy valtava määrä erinomaisia dekkareita ja massasta on (uutena dekkaristina) todella hankala erottua. Silti uskallan olla sitä mieltä, että Banaanissa olisi potentiaalia suurempaan suosioon.
Koko vuoden ehdottomia kohokohtia ovat olleet esiintymiset. Olen päässyt kirjojeni tiimoilta lavalle 35 kertaa, joka tuntuu käsittämättömän suurelta määrältä.
Esiintymisten tärkein osa ovat olleet kouluvierailut. Olen saanut kertoa kirjoista ja kirjoittamisesta arviolta 1500:lle nuorelle kahdenkymmenenviiden kouluesiintymisen aikana. Kouluja oli viisitoista ja paikkakuntia yhdeksän. Nämä vierailut ovat minulle ihan supertärkeitä ja merkityksellisiä!
Pääsin esiintymään kirjamessuilla sekä Turussa (neljä esiintymistä) että Helsingissä (kaksi esiintymistä). Tampereellekin olisin päässyt, mutta se keikka jäi kommunikaatiokatkoksen takia väliin. Oulun messuilla sain toimia haastattelijana, mikä oli yllättävän kivaa puuhaa. Näiden lisäksi esiintymisiä oli esimerkiksi Lastenkirjainstutuutin asiantuntijaseminaarissa ja Oulu-päivillä.
Pääsin lavalle yhdessä useiden upeiden kirjailijoiden ja kirjaihmisten kanssa. Kiitos lavaseurasta Aino Leppänen, Minna Mikkonen, Katri Rauanjoki, Helena Immonen, Katri Tapola, Jaana Pesonen, Tapani Bagge, Salla Simukka, Peter Sandström, Mårten Westö, Topi Borg, JS Meresmaa, Heidi Silvan, Henry Tikkanen, Tuomas Lius ja Antti Tuomainen (ja ne jotka mahdollisesti unohdin).
Yksi itselleni merkittävä tapahtuma oli, kun minut hyväksyttiin syksyllä Kirjailijaliiton jäseneksi.
Hienolta tuntui myös silloin, kun minua pyydettiin kirjoittamaan Lukuviikon novelli. Ja silloin, kun vuonna 2024 kirjoittamani novelli ilmestyi Otavan uudessa äidinkielen oppikirjassa.
Sosiaalisessa mediassa vuotta on rytmittänyt ylläpitämäni suomalaisten nuortenkirjojen varjolista. Se on ollut mukavaa värkkäystä kerran kuussa ja hyvä keino himpun verran vähentää turhautumistani nuortenkirjojen huonon näkyvyyden suhteen.
Mitä sitten 2026?
Toivon, että voin keskittyä uusien kirjojen kirjoittamiseen, kouluvierailuihin ja mahdollisiin kirjallisiin tilaustöihin ja vastaaviin koko vuoden.
BR Teron kustannussopimus, viimeistely ja julkaisu ovat tietenkin tehtävälistalla kärjessä. Uskon, että olen kirjoittanut hauskan ja sopivalla lailla omaperäisen teknologiayrityksen arkeen sijoittuvan tarinan. Toivottavasti se löytää lukijansa!
Vielä syksyllä olin varma, että seuraava kirjaprojektini on Banaanin jatko-osa. Olenkin jo hahmotellut sen juonta ja kirjoittanut muutaman luvun.
Tällä hetkellä kuitenkin todennäköisempää on, että dekkarin sijaan palaan nuortenkirjojen maailmaan. Tämä projekti on vielä ihan alkutekijöissään. Uskon ja toivon, että tästä on enemmän kerrottavaa ensi vuoden aikana.
Kalenterissa on keväälle jo neljä kouluvierailua, toivottavasti näitä tulee useita lisää. Myös kaikki muu esiintyminen kiinnostaa kovasti oli aiheena sitten nuortenkirjat, perhe-elämä syöpäsairauden kanssa, humoristiset dekkarit, toimistoarki tai ihan vain kirjailijan elämä ja mietteet.
Somessa jatkan nuortenkirjojen varjolistan tekoa ja teen vaihtelevasti muitakin juttuja lähinnä Instagramiin ja Tiktok:iin.
Olen etuoikeutetussa asemassa, kun voin (ainakin vielä jonkin aikaa) täysipäiväisesti tehdä sitä mitä rakastan.
Vuonna 2026 lupaan kannustaa itseäni enemmän kuin lannistaa. Lupaan käyttää aikaa ja energiaa enemmän uuden luomiseen ja vähemmän sen murehtimiseen, mille en mitään voi. Lupaan iloita enemmän kirjojeni menestymisestä kuin murehtia menestymättömyyttä. Lupaan viettää enemmän aikaa uuden kirjan kirjoittamisen äärellä, ja vähemmän aikaa somea skrollaten. Jos noihin pystyn, niin vuodesta 2026 voi tulla erinomainen kirjailijavuosi!
