En ole Murakamia aikaisemmin lukenut, mutta merkitsin 1Q84:n "pakko lukea" listalleni heti muutaman arvioinnin siitä luettuani. En kirjaa aloittaessani oikein tiennyt mitä odottaa, lukemistani arvioinneista oli hankala sanoa mihin genreen kirja kuuluu, onko se kovaa sci-fiä vai jotain muuta.
Kirjan lukemisen jälkeen sen kategorisointi ei ole paljon helpompaa, niin omaperäisen teoksen Murakami on kirjoittanut. Pohjimmiltaan 1Q84 on mielestäni rakkaustarina. Mutta mukana on myös vahvoja spekulatiivisen fiktion aineksia, eikä kirjan jännäriksikään luokittelu ihan pieleen menisi.
Kirjan (tai kirjojen, Tammen opus sisältää teoksen kaksi ensimmäistä osaa) rakenne on selkeä - joka toinen luku kertoo Aomamesta, joka toinen Tengosta. Aomame on yksin elävä nainen, ammatiltaan fysioterapeutti. Vapaa-aikanaan hän rankaisee väkivaltaisia miehiä heidän teoistaan. Tengo taas on matematiikanopettaja ja aloitteleva kirjailija. Heidän tarinansa etenevät erillään, mutta tuskin on suuri juonenpaljastus kertoa, että yhtymäkohtia heidän välilleen alkaa löytymään kun tarina etenee pidemmälle.
Kirjan kolmanneksi päähenkilöksi voisi nimetä Ilmakotelon. Ilmakotelo on käsikirjoitus, jonka muokkaamisen Tengo saa työpöydälleen ja joka tulee muuttamaan hänen elämänsä.
Kuulostaako juoni oudolta? No sitä se tietyssä mielessä onkin, mutta puhtaan positiivisessa mielessä. Murakamin mielikuvitus kuljettaa tarinaa ihanan epäperinteisesti, mutta kuitenkin helppolukuisesti. Kerronta on välillä pohtivaa, joku voisi sanoa jopa hidasta, mutta silti vangitsevaa ja kiinnostavaa. Kirjan tunnelmasta tuli välillä mieleen takavuosien kulttimaineeseen noussut televisiosarja Twin Peaks. Sekä siinä että 1Q84:ssa tapahtumat ovat näennäisen realistisia ja normaaleja, mutta taustalla väijyy tumma varjo jostain reaalimaailmaan kuulumattomasta. Tunnelma on välillä unenomainen, vaikka tapahtumat ovat usein lähes arkipäiväisiä.
Kirjan nimi on Murakamin kunnianosoitus Orwellin 1984 teokselle. Tätä ei mitenkään peitellä, vaan Orwell ja hänen luomansa dystopia mainitaan useaan otteeseen.
1Q84:n on suomentanut Aleksi Milonoff. Suomennos on tehty teoksen englanninkielisestä käännöksestä, ei siis suoraan alkuperäisestä kirjasta. Suomennoksen hyvyyttä on hankala arvioida kun ei japania ymmärrä. Voin kuvitella että 1Q84 ei ole suomentajalle helppo työmaa ja mielestäni Milonoff on onnistunut työssään hyvin. Kirja onnistuu suomenkielisenä luomaan tunnelman, jonka voisi kuvitella olevan samankaltainen kuin alkuperäisessä kirjassa. Esimerkiksi omaperäisen teinitytön Fuka-Erinin repliikit toimivat mainiosti, vaikka tavuviivoja ensin vierastin. Kielten välisten erojen haasteet tulevat esiin esimerkiksi Ilmakotelon nimen pohdinnassa ihan kirjan alussa: "Jo kirjan nimi on väärin: tytöltä menevät sekaisin kotelo ja kotelokoppa." Itsellä piti ihan googlettaa että löytyykö suomen kielestä edes sanaa kotelokoppa. Ja löytyihän se.
1Q84 on mahtava kirja ainakin näiden kahden ensimmäisen osan perusteella! Se on ilman muuta yksi vahvimpia lukuelämyksiäni vähään aikaan ja omaperäisyydessään ihan huippu. Kolmannen osan suomennos ilmestyy 15. lokakuuta. Päivä on merkitty kalenteriini...
Niin, ja kun sain kirjan viimeisen sivun loppuun myöhään illalla, niin oli pakko vielä kurkata ulos ja laskea montako kuuta taivaalla näkyy. Lukekaa 1Q84 niin ymmärrätte miksi.
* * * * *
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni (Like)
Tuomaisen uusin kirja on yksi eniten odottamistani tämän vuoden julkaisuista. En ehtinyt sitä ihan itse ostamaan, kun yllätyksekseni sain arvostelukappaleen kustantajalta postissa.
Synkkä niin kuin sydämeni on Tuomaisen neljäs kirja. Esikoisteos Tappaja toivoakseni ei vielä herättänyt itsessäni suuria tunteita, vaan se tuntui perushyvältä ja jossain määrin omaperäiseltä dekkarilta. Veljeni vartija sitten räjäytti pankin ja se on yksi 2000-luvun hienoimpia lukuelämyksiäni. Parantaja yllätti positiivisesti dystopian kuvauksellaan. Kiinnostava yksityiskohta on, että Tuomaisen kirjoja on julkaissut nyt jo kolme eri kustantamoa (Myllylahti, Helsinki-kirjat, Like).
Synkkä niin kuin sydämeni on pohjimmiltaan kostotarina. Aleksi Kivi menettää äitinsä kolmetoistavuotiaana ja jahtaa teosta epäilemäänsä miljonääri Henrik Saarista lähes pakkomielteisesti. Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu vuoteen 2013, jolloin Aleksi on kolmekymmentäkolmevuotias ja pääsee lähikontaktiin Saarisen kanssa.
Tuomainen aloittaa kirjan tapansa mukaan erittäin intensiivisesti ja tarinaan on helppo tempautua mukaan. Jossain välissä tempo laskee ja tarinaan tulee pientä selittämisen ja maalailun makua, kunnes taas loppua kohti mennessä kerronta tiivistyy ja viimeiset luvut täytyi lukea yhdeltä istumalta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei erotu niin paljon valtavirtadekkareista kuin Veljeni vartija ja Parantaja. Odotin enemmän "tuomaismaista" yllätystä tarinan tai ympäristön suhteen, mutta tämä kirja olikin perinteisempi jännäri. Kirja erottuu kuitenkin edukseen Tuomaisen kirjoitustyylin ansiosta. Teksti on edelleen yhtä aikaa helppolukuista, tuoretta, näppärää, omaperäistä, rytmikästi ja paikoin runollista. Kirjaa on koko ajan mukava lukea eikä yhtään lausetta halua hypätä yli.
Tykkäsin myös kirjan henkilöhahmoista. Ne on rakennettu tarpeeksi persoonallisiksi ja kärjistetyiksi, mutta kuitenkin juuri ja juuri uskottaviksi.
Juoni on suoraviivainen, mutta sisältää tarvittavat yllätykset. Lopun tapahtumista etenkin poliisi Ketomaahan liittyvät käänteet jäävät osittain selittämättä ja veivät jonkin verran uskottavuutta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei aivan lunasta - pilvissä olleita - odotuksiani, mutta on yhtä kaikki erittäin hyvin kirjoitettu dekkari, joka pitää otteessaan loppuun asti. Erikoismaininta kirjan hienosta nimestä!
* * * *
Synkkä niin kuin sydämeni on Tuomaisen neljäs kirja. Esikoisteos Tappaja toivoakseni ei vielä herättänyt itsessäni suuria tunteita, vaan se tuntui perushyvältä ja jossain määrin omaperäiseltä dekkarilta. Veljeni vartija sitten räjäytti pankin ja se on yksi 2000-luvun hienoimpia lukuelämyksiäni. Parantaja yllätti positiivisesti dystopian kuvauksellaan. Kiinnostava yksityiskohta on, että Tuomaisen kirjoja on julkaissut nyt jo kolme eri kustantamoa (Myllylahti, Helsinki-kirjat, Like).
Synkkä niin kuin sydämeni on pohjimmiltaan kostotarina. Aleksi Kivi menettää äitinsä kolmetoistavuotiaana ja jahtaa teosta epäilemäänsä miljonääri Henrik Saarista lähes pakkomielteisesti. Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu vuoteen 2013, jolloin Aleksi on kolmekymmentäkolmevuotias ja pääsee lähikontaktiin Saarisen kanssa.
Tuomainen aloittaa kirjan tapansa mukaan erittäin intensiivisesti ja tarinaan on helppo tempautua mukaan. Jossain välissä tempo laskee ja tarinaan tulee pientä selittämisen ja maalailun makua, kunnes taas loppua kohti mennessä kerronta tiivistyy ja viimeiset luvut täytyi lukea yhdeltä istumalta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei erotu niin paljon valtavirtadekkareista kuin Veljeni vartija ja Parantaja. Odotin enemmän "tuomaismaista" yllätystä tarinan tai ympäristön suhteen, mutta tämä kirja olikin perinteisempi jännäri. Kirja erottuu kuitenkin edukseen Tuomaisen kirjoitustyylin ansiosta. Teksti on edelleen yhtä aikaa helppolukuista, tuoretta, näppärää, omaperäistä, rytmikästi ja paikoin runollista. Kirjaa on koko ajan mukava lukea eikä yhtään lausetta halua hypätä yli.
Huomasin, että kahvini oli koskematon. En tiennyt miksi olin ottanut kahvia, tässä pätsissä. Rasvaläikkä nesteen pinnassa näytti onnettomuudelta.
Tykkäsin myös kirjan henkilöhahmoista. Ne on rakennettu tarpeeksi persoonallisiksi ja kärjistetyiksi, mutta kuitenkin juuri ja juuri uskottaviksi.
Juoni on suoraviivainen, mutta sisältää tarvittavat yllätykset. Lopun tapahtumista etenkin poliisi Ketomaahan liittyvät käänteet jäävät osittain selittämättä ja veivät jonkin verran uskottavuutta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei aivan lunasta - pilvissä olleita - odotuksiani, mutta on yhtä kaikki erittäin hyvin kirjoitettu dekkari, joka pitää otteessaan loppuun asti. Erikoismaininta kirjan hienosta nimestä!
* * * *
torstai 27. kesäkuuta 2013
Nokia Lumia 800 - vuoden jälkeen
Arvioin Lumia 800 puhelintani viikon käyttökokemuksen perusteella huhtikuussa 2012. Tuo postaus on blogini ylivoimaisesti luetuin juttu joten päätin kirjoittaa mitä ajatuksia kyseinen luuri herättää reilun vuoden käytön jälkeen.
Yleistä käyttöliittymästä
Kirjoitin jo aikaisemmin varovaisen positiivisesti käyttöliittymän ilmeestä eikä ajatukset ole siitä paljon muuttuneet. Tiilipohjainen "flat design" on selkeä ja antaa rauhallisen vaikutelman. Entisenä S40 puhelinten suurkäyttäjänä olen kaipaillut tosin enemmän personointimahdollisuuksia. Nyt itse voi ulkoasuun vaikuttaa hyvin vähän. Lisäksi vakiotiilet (Mail, Internet Explorer, Viestit jne) tuntuu vähän turhankin minimalistiselta designinsa suhteen ja usein pitää kahteen kertaan katsoa että varmasti käynnistää oikean sovelluksen, niin samannäköisiä kuvakkeet ovat.
Käyttöliittymän suurimpia ongelmia on moniajo ja siihen liittyvät asiat. Etulevyn nuoli-näppäimen toiminta on edelleen aivan liian yllätyksellistä eikä sitä painamalla tiedä mihin sovellukseen tai sovelluksen tilaan puhelin palaa. Taustalla pyörivät ohjelmat on hankalasti ymmärrettävissä ja välillä tuntuu että taustalla ollut ohjelma ei ole oikeasti ollut ajossa, vaan jäädytettynä aikaisempaan tilaansa. Tämä aiheuttaa yllätyksiä esimerkiksi navigoinnin ja Sports Trackerin kanssa. Loppukäyttäjänä tulee sellainen olo, että vaikkapa navigoinnin aikana ei uskalla luuriin koskeakaan ettei vain sovellusta vahingossa sulje ja joudu aloittamaan navigointia alusta kohteen asettamisella.
Paljon puhuttu "7.8"softapäivitys oli pettymys. Toki se paransi aloitusnäyttöä ottamalla pois alkuperäisen idoottimaisen "surureunan" joka vei turhaan tilaa tiililtä, mutta muuten parannukset olivat hyvin pieniä. En oikein jaksanut innostua esimerkiksi siitä, että teemoihin tuli muutama väri lisää valittavaksi.
Mikä sen sijaan on toiminut hyvin, on ihmiskeskeisyys useissa toiminnoissa. Eri sosiaaliset verkostot yhdistyvät puhelimessa nätisti ja vieläkin tulee välillä "wow!" fiilis, kun pystyy jokaisen henkilön alta näkemään kaikki häneen liittyvät tapahtumat, olivat ne sitten puheluja, Facebook kuvia tai LinkedIn päivityksiä.
Pakolliset Microsoft palvelut
Kun ostaa Lumian, niin käytännössä alkaa ainakin kolmen Microsoftin palvelun käyttäjäksi - Zunen, Skydriven ja Bingin.
Zune toimii ihan hyvin ja on selkeästi Nokian omaa vanhaa PC/Nokia/OVI Suitea parempi ohjelma puhelimen tietojen hallintaan. Edelleenkin kuitenkin usein ärsyttää se, että puhelinta ei saa massamuistitilaan vaan esimerkiksi kuvien siirtämistä varten on pakko olla Zune asennettuna. Ja sitä ei tietenkään saa esimerkiksi Linuxille.
Skydrive on ollut minulle positiivinen yllätys. Tiedostot siirtyvät pilveen automaattisesti ja saumattomasti, ilman että minun tarvitsee käyttäjänä siitä murehtia. Ei siis valittamista tämän (puoli)pakollisen MS palvelun kanssa.
Laitteen etulevyn suurennuslasinäppäin vie aina suoraan Bing hakukoneeseen. Tämä on kieltämättä kätevää, vaikka viikon käytön jälkeen epäilin koko näppäimen tarpeellisuutta. Mutta kyllä on monta kertaa tullut Googlea ikävä, Bing nyt vain on yksinkertaisesti perushyvä hakukone siinä missä Google on erinomainen. Bingin keskinkertaisuuteen tottuu, mutta aina kun välillä käyttää esimerkiksi iPadin Google hakua, niin tulee kironneeksi sitä, ettei Lumian oletushakukonetta voi vaihtaa. Suurimpia eroja hakukoneissa on esimerkiksi hakusanojen täydennyksessä, kuvien haussa ja hakutulosten laadussa.
Luotettavuus
Lumiani on ainoastaan yhden kerran reilun vuoden aikana mennyt tilaan, jossa vain soft-reset (Volume down + power näppäin 15 sekunnin ajan alaspainettuna) auttoi herättämään puhelimen henkiin. Tästä pisteet Nokialle, harva käyttämäni puhelin on ollut yhtä stabiili.
Mutta, mutta... iän myötä puhelimen tietty tahmaisuus on lisääntynyt ja välillä laite hidastuu yllättäen. Usean kerran on myös käynyt niin, että joku sovellus ei enää suostu käynnistymään ellei puhelimesta käytä virtoja pois päältä. Välillä sovelluksia on myös joutunut uudelleen asentamaan että on saanut ne taas toimimaan. Vika ei todennäköisesti ole huonoissa sovelluksissa, sillä tätä tapahtuu myös ja pääosin Nokian vakiosovellusten kanssa. Sovellusten poistaminen ja muutenkin puhelimen "siivoaminen" tuntuisi auttavan jonkun verran asiaan, mutta kyllähän tässä vahva Windows käyttöjärjestelmä de-ja-vu tulee, kun käytön myötä noita ongelmia ilmenee. Liekö ongelmat muistinhallinnassa vai missä, mutta välillä nuo ärsyttää.
Puhelin ei kuitenkaan kertaakaan ole pettänyt vaan pääsääntöisesti kaikki toimii hyvin. Huomattavasti vähemmän luotettaviakin luureja olen käyttänyt.
Sovellukset
Olen löytänyt sovelluskaupasta (Marketplace) kohtalaisen hyvin sovellukset ja pelit mitä olen halunnut. Mutta kieltämättä olen hieman pettynyt siihen, että edelleenkin moni hyvä sovellus julkistetaan ensin iOS:lle ja Andrdoidille ja sitten ehkä, pitkän tauon jälkeen, Windows Phonelle. Tietokonelehtien sovellusarvioita on vähän tylsä lukea, kun tyypillisesti arvioiduista sovelluksista vain murto-osa on saatavilla omaan puhelimeeni.
Kauppa itsessään toimii hyvin ja asennukset on aina onnistuneet helposti, nopeasti ja luotettavasti.
Työkäytössä
Sähköposti toimii tässä Lumiassa erittäin hyvin. Liitteet aukeavat nätisti ja ovat pääsääntöisesti hyvin luettavissa puhelimella. Myös synkronoinnit ovat toimineet hienosti ja ilman mitään ongelmia.
Kalenterista jää semmoinen maku, että on tullut kiire ja kalenterista on tehty vain pakolliset osat kuntoon. Toki se toimii luotettavsati ja siinäkin synkat sun muut on olleet luotettavia, mutta onhan se kuitenkin aika karun näköinen ja viikkonäkymän puuttuminen on harmillista.
Office sovellukset on viety hyvin mobiiliympäristöön. Aika vähän niitä on tullut käytettyä, mutta kokemukset on olleet positiivisia.
Usein huomaa, kuinka monipuolisia vanhat työkäyttöön suunnatut Symbian laitteet olivat asetusten sun muiden suhteen. Esimerkiksi sähköpostin synkronointiasetukset tukivat niissä työkäyttöä paljon paremmin. Nykypuhelimissa on vähän "one size fits all" fiilistä ja tuo aiheuttaa kompromisseja toiminnallisuuksien suhteen. Tämä ei ole missään tapauksessa vain Lumioiden heikkous, käsittääkseni esimerkiksi iPhonen synkronointisetukset ovat vieläkin rajallisemmat. Mutta ei silti ole Symbiania ikävä, niin paljon sujuvampaa työskentely Lumialla on.
Kamera
Kameralta alunperin odotin paljon, mutta kyllähän tässä mallissa kamera on vain perushyvä, ilman suurin ylisanoja. Hyvässä valaistuksessa paikallaan olevista kohteista tulee hyviä kuvia joissa väritkin on aika hyvin kohdillaan. Mutta heti kun valo vähenee tai liike pitäisi vangita lyhyemmällä valotusajalla niin kännykkäkameran rajoitukset tulevat vastaan.
Kameran kanssa Skydrive toimii hyvin, tykkään siitä että kuvat siirtyvät pilveen automaattisesti taustalla eikä siitä tarvitse huolehtia.
Kamera on alue, jolle on softapäivitysten ja lisäsovellusten muodossa tullut eniten uutta vuoden aikana. Panoraamakuvaus, kuvienkäsittely, liikekuva, erilaiset morphauskikkailut - kaikki hyvin toimivia mukavia lisäyksiä.
Facebook
Sosiaaliset mediat on hyvin integroitu osaksi puhelimen perustoimintoja ja erillisellä Facebook sovellukselle on hyvin vähän käyttöä. Kuitenkin valitettavasti jotkin Facebook toiminnot ja viestit puuttuvat puhelimen perustoiminnoista ja erillistä sovellusta joutuu välillä käyttämään. Eikä Windows Phonen virallinen Facebook sovellus ole kovin hyvä.
Voi olla tyhmän käyttäjän vikaa, mutta en ole vieläkään onnistunut kunnolla selvittämään, miksi osa Facebook viesteistä tulee suoraan Viestit sovellukseen, mutta osa on näkyvissä vain jos käynnistä Facebook sovelluksen.
Status-tietoa Facebookiin on helppo päivittää ja myös kuvat siirtyvät sinne hienosti. Paikkatietokanta on huomattavasti Foursquarea suppeampi ja jostain syystä uusien paikkojen lisääminen ei millään tahdo onnistua vaan aina tulee joku virheilmoitus.
Sitä sun tätä
Viikon käytön jälkeen kirjoittamassani arviossa kritisoin staattisen IP:n määrittelemisen puuttumista. Tuo oli ainoa kerta kun sitä olen tarvinnut enkä usko että tämän puute on ongelma kenellekään.
Soittoäänien käyttöön on tullut apuohjelmia ja soittoäänien itse tekeminen tai musiikin käyttäminen niissä on astetta helpompaa. Kuitenkin edelleenkin omaan mieleen liian hankalaa, kannattaisi ottaa oppia vanhoista S40 puhelimista missä tämä oli tehty hyvin. Alussa sain hetken askartelun jälkeen vaihdettua Nightwishin Imagenariumin soittoääneksi enkä ole sitä vaihtanut.
Internet Explorer on toiminut selaimena yllättävänkin hyvin. Se ei hidastele, lähes kaikki sivut näkyvät hyvin ja käytettävyys on pääsosin kunnossa. Suurin ongelma on nuoli takaisin-napin toiminta. Kun sitä painaa kerran, se vie edelliselle sivulle. Kun sitä painaa toisen kerran, se sulkee selaimen. Arvatkaa kuinka monta kertaa ole vahingossa poistunut selaimesta ja oppinut pelkäämään tuota nuoli-näppäintä. Argh! Eikö nämä tule jossain käytettävyystesteissä esiin?
Navigointi on toiminut hyvin ja opastanut perille. Musiikinkuuntelu toimii ilman ongelmia, FM radio on kiva lisä, joskin äänenlaatu kuulokeantennilla on usein niin huono että käytän lähes ainoastaan internet-radio kanavia. Ylellä on ihan kiva sovellun Windows Phonelle. Musiikin kontrollinappien tuleminen esiin kun painaa äänenvoimakkuusnappeja on hyvä ja toimiva idea.
Mikä välillä ärsyttää on se, että kun laittaa puhelimen äänettömälle, niin se ei hiljennä esimerkiksi pelien ääniä. Eli kun haluaa pelata Angry Birdsiä bussissa niin täytyy aina kelata volumet nollille (tai vaimentaa äänet pelistä suoraan) , pelkkä äänettömälle laittaminen ei riitä.
Myös tekstinsyötössä on ärsyttävä piirre kun ennustava syöttö on päällä. Aina kun kirjoitan "ok", puhelin haluaa vaihtaa sen "on" sanaksi. Tämä on todella rasittavaa, kun tuota "ok":ta tulee aika usein käytettyä. Tässä ei sanaston opettaminen jostain syystä toimi hyvin tai sitten en osaa sitä käyttää. Hyvä ominaisuus teksinsyötössä on syöttökielen vaihtomahdollisuus lennosta.
Akkukesto
Akku kestää normaalissa käytössäni maksimissaan yhden päivän. Rutiiniksi on tullut, että annan puhelimen olla aina yön laturissa. Kyllähän tämä akkukesto on mielestäni yksi suurimmista nykyisten puhelinten ongelmista. Ihmeellistä on, että vaikka muu tekniikka on kehittynyt huimasti, niin akkuteknologia tuntuu polkevan paikoillaan.
Mekaaninen laatu
Olen käyttänyt myyntipakkauksen mukana tullutta silikonisuojusta puhelimen päällä koko ajan. Kieltämättä se alkaa nyt olla jo hyvin nuhjuisen ja likaisen oloinen, mutta suojaa kyllä hyvin pieniltä kolhuilta. Suoja kerää alleen töhnää ja kannatta välillä muistaa puhdistaa puhelin sen alta.
Epäilin alunperin usb portin heiveröisen läpän kestävyyttä. Se kesti kauemmin kuin odotin ja katkesi vasta noin vuoden käytön jälkeen.
Kokonaisuutena Lumiani on edelleen mekaanisesti muuten uudenveroisessa kunnossa. Mikää kohta ei nitise eikä natise, näytön lasi ei ole naarmuuntunut vaikka olen pitänyt puhelinta paljon taskussa, liittimet toimivat hyvin ja niin edelleen.
Yhteenveto
Älypuhelimet kehittyvät kovaa vauhtia ja kieltämättä Lumia 800 vaikuttaa jo hieman vanhentuneelta. Perusfiilikseni siitä on kuitenkin ollut positiivinen, kaikesta ylläolevasta kritiikistä huolimatta. Puhelimeni on toiminut luotettavasti ja käyttötuntuma on useimmiten miellyttävä, kotoinen ja selkeä. Useat ylhäällä luetellut ongelmat ovat ongelmia myös muissa älypuhelinmalleissa, kuten esimerkiksi akkukesto ja kameran rajoitukset.
Niinpä tulen vahvasti harkitsemaan seuraavaksikin puhelimeksi Lumiaa. Ainakin jos kameraan saadaan selkeää "Nokia lisää", moniajoon liittyviä ongelmia korjataan ja sovelluskaupan tarjonta paranee.
Yleistä käyttöliittymästä
Kirjoitin jo aikaisemmin varovaisen positiivisesti käyttöliittymän ilmeestä eikä ajatukset ole siitä paljon muuttuneet. Tiilipohjainen "flat design" on selkeä ja antaa rauhallisen vaikutelman. Entisenä S40 puhelinten suurkäyttäjänä olen kaipaillut tosin enemmän personointimahdollisuuksia. Nyt itse voi ulkoasuun vaikuttaa hyvin vähän. Lisäksi vakiotiilet (Mail, Internet Explorer, Viestit jne) tuntuu vähän turhankin minimalistiselta designinsa suhteen ja usein pitää kahteen kertaan katsoa että varmasti käynnistää oikean sovelluksen, niin samannäköisiä kuvakkeet ovat.
Käyttöliittymän suurimpia ongelmia on moniajo ja siihen liittyvät asiat. Etulevyn nuoli-näppäimen toiminta on edelleen aivan liian yllätyksellistä eikä sitä painamalla tiedä mihin sovellukseen tai sovelluksen tilaan puhelin palaa. Taustalla pyörivät ohjelmat on hankalasti ymmärrettävissä ja välillä tuntuu että taustalla ollut ohjelma ei ole oikeasti ollut ajossa, vaan jäädytettynä aikaisempaan tilaansa. Tämä aiheuttaa yllätyksiä esimerkiksi navigoinnin ja Sports Trackerin kanssa. Loppukäyttäjänä tulee sellainen olo, että vaikkapa navigoinnin aikana ei uskalla luuriin koskeakaan ettei vain sovellusta vahingossa sulje ja joudu aloittamaan navigointia alusta kohteen asettamisella.
Paljon puhuttu "7.8"softapäivitys oli pettymys. Toki se paransi aloitusnäyttöä ottamalla pois alkuperäisen idoottimaisen "surureunan" joka vei turhaan tilaa tiililtä, mutta muuten parannukset olivat hyvin pieniä. En oikein jaksanut innostua esimerkiksi siitä, että teemoihin tuli muutama väri lisää valittavaksi.
Mikä sen sijaan on toiminut hyvin, on ihmiskeskeisyys useissa toiminnoissa. Eri sosiaaliset verkostot yhdistyvät puhelimessa nätisti ja vieläkin tulee välillä "wow!" fiilis, kun pystyy jokaisen henkilön alta näkemään kaikki häneen liittyvät tapahtumat, olivat ne sitten puheluja, Facebook kuvia tai LinkedIn päivityksiä.
Pakolliset Microsoft palvelut
Kun ostaa Lumian, niin käytännössä alkaa ainakin kolmen Microsoftin palvelun käyttäjäksi - Zunen, Skydriven ja Bingin.
Zune toimii ihan hyvin ja on selkeästi Nokian omaa vanhaa PC/Nokia/OVI Suitea parempi ohjelma puhelimen tietojen hallintaan. Edelleenkin kuitenkin usein ärsyttää se, että puhelinta ei saa massamuistitilaan vaan esimerkiksi kuvien siirtämistä varten on pakko olla Zune asennettuna. Ja sitä ei tietenkään saa esimerkiksi Linuxille.
Skydrive on ollut minulle positiivinen yllätys. Tiedostot siirtyvät pilveen automaattisesti ja saumattomasti, ilman että minun tarvitsee käyttäjänä siitä murehtia. Ei siis valittamista tämän (puoli)pakollisen MS palvelun kanssa.
Laitteen etulevyn suurennuslasinäppäin vie aina suoraan Bing hakukoneeseen. Tämä on kieltämättä kätevää, vaikka viikon käytön jälkeen epäilin koko näppäimen tarpeellisuutta. Mutta kyllä on monta kertaa tullut Googlea ikävä, Bing nyt vain on yksinkertaisesti perushyvä hakukone siinä missä Google on erinomainen. Bingin keskinkertaisuuteen tottuu, mutta aina kun välillä käyttää esimerkiksi iPadin Google hakua, niin tulee kironneeksi sitä, ettei Lumian oletushakukonetta voi vaihtaa. Suurimpia eroja hakukoneissa on esimerkiksi hakusanojen täydennyksessä, kuvien haussa ja hakutulosten laadussa.
Luotettavuus
Lumiani on ainoastaan yhden kerran reilun vuoden aikana mennyt tilaan, jossa vain soft-reset (Volume down + power näppäin 15 sekunnin ajan alaspainettuna) auttoi herättämään puhelimen henkiin. Tästä pisteet Nokialle, harva käyttämäni puhelin on ollut yhtä stabiili.
Mutta, mutta... iän myötä puhelimen tietty tahmaisuus on lisääntynyt ja välillä laite hidastuu yllättäen. Usean kerran on myös käynyt niin, että joku sovellus ei enää suostu käynnistymään ellei puhelimesta käytä virtoja pois päältä. Välillä sovelluksia on myös joutunut uudelleen asentamaan että on saanut ne taas toimimaan. Vika ei todennäköisesti ole huonoissa sovelluksissa, sillä tätä tapahtuu myös ja pääosin Nokian vakiosovellusten kanssa. Sovellusten poistaminen ja muutenkin puhelimen "siivoaminen" tuntuisi auttavan jonkun verran asiaan, mutta kyllähän tässä vahva Windows käyttöjärjestelmä de-ja-vu tulee, kun käytön myötä noita ongelmia ilmenee. Liekö ongelmat muistinhallinnassa vai missä, mutta välillä nuo ärsyttää.
Puhelin ei kuitenkaan kertaakaan ole pettänyt vaan pääsääntöisesti kaikki toimii hyvin. Huomattavasti vähemmän luotettaviakin luureja olen käyttänyt.
Sovellukset
Olen löytänyt sovelluskaupasta (Marketplace) kohtalaisen hyvin sovellukset ja pelit mitä olen halunnut. Mutta kieltämättä olen hieman pettynyt siihen, että edelleenkin moni hyvä sovellus julkistetaan ensin iOS:lle ja Andrdoidille ja sitten ehkä, pitkän tauon jälkeen, Windows Phonelle. Tietokonelehtien sovellusarvioita on vähän tylsä lukea, kun tyypillisesti arvioiduista sovelluksista vain murto-osa on saatavilla omaan puhelimeeni.
Kauppa itsessään toimii hyvin ja asennukset on aina onnistuneet helposti, nopeasti ja luotettavasti.
Työkäytössä
Sähköposti toimii tässä Lumiassa erittäin hyvin. Liitteet aukeavat nätisti ja ovat pääsääntöisesti hyvin luettavissa puhelimella. Myös synkronoinnit ovat toimineet hienosti ja ilman mitään ongelmia.
Kalenterista jää semmoinen maku, että on tullut kiire ja kalenterista on tehty vain pakolliset osat kuntoon. Toki se toimii luotettavsati ja siinäkin synkat sun muut on olleet luotettavia, mutta onhan se kuitenkin aika karun näköinen ja viikkonäkymän puuttuminen on harmillista.
Office sovellukset on viety hyvin mobiiliympäristöön. Aika vähän niitä on tullut käytettyä, mutta kokemukset on olleet positiivisia.
Usein huomaa, kuinka monipuolisia vanhat työkäyttöön suunnatut Symbian laitteet olivat asetusten sun muiden suhteen. Esimerkiksi sähköpostin synkronointiasetukset tukivat niissä työkäyttöä paljon paremmin. Nykypuhelimissa on vähän "one size fits all" fiilistä ja tuo aiheuttaa kompromisseja toiminnallisuuksien suhteen. Tämä ei ole missään tapauksessa vain Lumioiden heikkous, käsittääkseni esimerkiksi iPhonen synkronointisetukset ovat vieläkin rajallisemmat. Mutta ei silti ole Symbiania ikävä, niin paljon sujuvampaa työskentely Lumialla on.
Kamera
Kameralta alunperin odotin paljon, mutta kyllähän tässä mallissa kamera on vain perushyvä, ilman suurin ylisanoja. Hyvässä valaistuksessa paikallaan olevista kohteista tulee hyviä kuvia joissa väritkin on aika hyvin kohdillaan. Mutta heti kun valo vähenee tai liike pitäisi vangita lyhyemmällä valotusajalla niin kännykkäkameran rajoitukset tulevat vastaan.
Kameran kanssa Skydrive toimii hyvin, tykkään siitä että kuvat siirtyvät pilveen automaattisesti taustalla eikä siitä tarvitse huolehtia.
Kamera on alue, jolle on softapäivitysten ja lisäsovellusten muodossa tullut eniten uutta vuoden aikana. Panoraamakuvaus, kuvienkäsittely, liikekuva, erilaiset morphauskikkailut - kaikki hyvin toimivia mukavia lisäyksiä.
Sosiaaliset mediat on hyvin integroitu osaksi puhelimen perustoimintoja ja erillisellä Facebook sovellukselle on hyvin vähän käyttöä. Kuitenkin valitettavasti jotkin Facebook toiminnot ja viestit puuttuvat puhelimen perustoiminnoista ja erillistä sovellusta joutuu välillä käyttämään. Eikä Windows Phonen virallinen Facebook sovellus ole kovin hyvä.
Voi olla tyhmän käyttäjän vikaa, mutta en ole vieläkään onnistunut kunnolla selvittämään, miksi osa Facebook viesteistä tulee suoraan Viestit sovellukseen, mutta osa on näkyvissä vain jos käynnistä Facebook sovelluksen.
Status-tietoa Facebookiin on helppo päivittää ja myös kuvat siirtyvät sinne hienosti. Paikkatietokanta on huomattavasti Foursquarea suppeampi ja jostain syystä uusien paikkojen lisääminen ei millään tahdo onnistua vaan aina tulee joku virheilmoitus.
Sitä sun tätä
Viikon käytön jälkeen kirjoittamassani arviossa kritisoin staattisen IP:n määrittelemisen puuttumista. Tuo oli ainoa kerta kun sitä olen tarvinnut enkä usko että tämän puute on ongelma kenellekään.
Soittoäänien käyttöön on tullut apuohjelmia ja soittoäänien itse tekeminen tai musiikin käyttäminen niissä on astetta helpompaa. Kuitenkin edelleenkin omaan mieleen liian hankalaa, kannattaisi ottaa oppia vanhoista S40 puhelimista missä tämä oli tehty hyvin. Alussa sain hetken askartelun jälkeen vaihdettua Nightwishin Imagenariumin soittoääneksi enkä ole sitä vaihtanut.
Internet Explorer on toiminut selaimena yllättävänkin hyvin. Se ei hidastele, lähes kaikki sivut näkyvät hyvin ja käytettävyys on pääsosin kunnossa. Suurin ongelma on nuoli takaisin-napin toiminta. Kun sitä painaa kerran, se vie edelliselle sivulle. Kun sitä painaa toisen kerran, se sulkee selaimen. Arvatkaa kuinka monta kertaa ole vahingossa poistunut selaimesta ja oppinut pelkäämään tuota nuoli-näppäintä. Argh! Eikö nämä tule jossain käytettävyystesteissä esiin?
Navigointi on toiminut hyvin ja opastanut perille. Musiikinkuuntelu toimii ilman ongelmia, FM radio on kiva lisä, joskin äänenlaatu kuulokeantennilla on usein niin huono että käytän lähes ainoastaan internet-radio kanavia. Ylellä on ihan kiva sovellun Windows Phonelle. Musiikin kontrollinappien tuleminen esiin kun painaa äänenvoimakkuusnappeja on hyvä ja toimiva idea.
Mikä välillä ärsyttää on se, että kun laittaa puhelimen äänettömälle, niin se ei hiljennä esimerkiksi pelien ääniä. Eli kun haluaa pelata Angry Birdsiä bussissa niin täytyy aina kelata volumet nollille (tai vaimentaa äänet pelistä suoraan) , pelkkä äänettömälle laittaminen ei riitä.
Myös tekstinsyötössä on ärsyttävä piirre kun ennustava syöttö on päällä. Aina kun kirjoitan "ok", puhelin haluaa vaihtaa sen "on" sanaksi. Tämä on todella rasittavaa, kun tuota "ok":ta tulee aika usein käytettyä. Tässä ei sanaston opettaminen jostain syystä toimi hyvin tai sitten en osaa sitä käyttää. Hyvä ominaisuus teksinsyötössä on syöttökielen vaihtomahdollisuus lennosta.
Akkukesto
Akku kestää normaalissa käytössäni maksimissaan yhden päivän. Rutiiniksi on tullut, että annan puhelimen olla aina yön laturissa. Kyllähän tämä akkukesto on mielestäni yksi suurimmista nykyisten puhelinten ongelmista. Ihmeellistä on, että vaikka muu tekniikka on kehittynyt huimasti, niin akkuteknologia tuntuu polkevan paikoillaan.
Mekaaninen laatu
Olen käyttänyt myyntipakkauksen mukana tullutta silikonisuojusta puhelimen päällä koko ajan. Kieltämättä se alkaa nyt olla jo hyvin nuhjuisen ja likaisen oloinen, mutta suojaa kyllä hyvin pieniltä kolhuilta. Suoja kerää alleen töhnää ja kannatta välillä muistaa puhdistaa puhelin sen alta.
Epäilin alunperin usb portin heiveröisen läpän kestävyyttä. Se kesti kauemmin kuin odotin ja katkesi vasta noin vuoden käytön jälkeen.
Kokonaisuutena Lumiani on edelleen mekaanisesti muuten uudenveroisessa kunnossa. Mikää kohta ei nitise eikä natise, näytön lasi ei ole naarmuuntunut vaikka olen pitänyt puhelinta paljon taskussa, liittimet toimivat hyvin ja niin edelleen.
Yhteenveto
Älypuhelimet kehittyvät kovaa vauhtia ja kieltämättä Lumia 800 vaikuttaa jo hieman vanhentuneelta. Perusfiilikseni siitä on kuitenkin ollut positiivinen, kaikesta ylläolevasta kritiikistä huolimatta. Puhelimeni on toiminut luotettavasti ja käyttötuntuma on useimmiten miellyttävä, kotoinen ja selkeä. Useat ylhäällä luetellut ongelmat ovat ongelmia myös muissa älypuhelinmalleissa, kuten esimerkiksi akkukesto ja kameran rajoitukset.
Niinpä tulen vahvasti harkitsemaan seuraavaksikin puhelimeksi Lumiaa. Ainakin jos kameraan saadaan selkeää "Nokia lisää", moniajoon liittyviä ongelmia korjataan ja sovelluskaupan tarjonta paranee.
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Dennis Lehane: Kuutamomaili (Tammi)
Kuutamomaili on kuudes kirja Lehanen Kenzie-Gennaro sarjassa. Lehane on tämän dekkarisarjan lisäksi kirjoittanut myös patconroymaista ajankuvaa (Menneisyden ote) ja yliluonnollisia elementtejä sisältävän jännärin (Suljettu saari). Olen kaikki Lehanen aikaisemmat teokset lukenut ja pitänyt niistä todella paljon. Odotukset olivat siis korkealla kun aloitin Kuutamomailin lukemisen.
Kirjan pääosassa on pariskunta Patrick Kenzie ja Angela Gennaro. Aikaisemmissa sarjan osissa he ovat yhdessä ratkoneet yksitysetsivinä rikoksia, mutta nyt aikaa on kulunut ja perheenlisäyksen myötä Angela on jättäytynyt pois dekkarin hommista.
Kuutamomaili on jatko-osa aikaisemmin ilmestyneelle kirjalle Muisto vain. Tuosta kirjasta on myös tehty elokuva, joka taisi näkyä televisiossa ihan muutama kuukausi sitten. Kuutamomailin voi lukea myös itsenäisenä teoksena, mutta suosittelen kyllä ilman muuta lukemaan aikaisemman osan ensin.
Kuutamomailissa Patrick tutkii teini-ikäisen tytön katoamista ja joutuu samalla palaamaan kahdentoista vuoden takaisiin tapahtumiin ja omiin moraalisiin valintoihinsa. Oikean ja väärän raja hämärtyy taas kerran kun tapahtumat etenevät Bostonin monin paikoin lohduttomassa ympäristössä. Lehanen maailma on edelleen väkivaltainen ja päihteitä täynnä, jokainen pitää huolen omista asioistaan ja toisesta välitetään vain jos siitä on jotain hyötyä itselle. Herkullisena sivuhenkilönä esiintyy taas väkivaltainen, ihastuttava nallekarhu, Bubba. Kiinnostavaa miten Lehane on Bubbasta onnistunut luomaan hahmon, joka tuntuu sympaattiselta samalla kun ampuu kidutustarkoituksessa toista polveen. Muisto vain kirjan elokuvaversion Bubba oli muuten minulle suuri pettymys, hän ei ollenkaan vastannut sitä mielikuvaa mikä minulle oli kirjoista tullut.
Lehane kirjoittaa tyylinsä mukaisesti paljon lyhyttä dialogia, jota on helppo ja miellýttävä lukea. Aikaisemmissakin kirjoissa musta huumori on ollut vahvasti esillä, mutta Kuutamomailissa huumoria on vielä enemmän ja se on paikoin vielä mustempaa. Etenkin loppupuolen väkivaltainen välienselvittely oli kuin Pulp Fictionista repäisty. Väkivaltaa kirjassa ei tällä kertää kuitenkaan ollut mielestäni liikaa, kuten joissain Lehanen edellisissä kirjoissa.
Kuutamomaili oli hyvä dekkari joka tempasi mukaansa alusta loppuun. Ihan Lehanen parhaimmistoon en sitä kuitenkaan nosta. Kirja tuntui loppujäähdyttelyltä Kenzie-Gennaro sarjalle, ihan täysillä ei enää menty, ihan kaikkea ei enää jaksettu antaa. Tuntui vähän, että Lehane on päähenkilöidensä tapaan väsynyt kaikkeen siihen välinpitämättömyyteen, harmauteen ja pelkoon, joka kirjan ihmisten arkea leimaa.
* * *
Kirjan pääosassa on pariskunta Patrick Kenzie ja Angela Gennaro. Aikaisemmissa sarjan osissa he ovat yhdessä ratkoneet yksitysetsivinä rikoksia, mutta nyt aikaa on kulunut ja perheenlisäyksen myötä Angela on jättäytynyt pois dekkarin hommista.
Kuutamomaili on jatko-osa aikaisemmin ilmestyneelle kirjalle Muisto vain. Tuosta kirjasta on myös tehty elokuva, joka taisi näkyä televisiossa ihan muutama kuukausi sitten. Kuutamomailin voi lukea myös itsenäisenä teoksena, mutta suosittelen kyllä ilman muuta lukemaan aikaisemman osan ensin.
Kuutamomailissa Patrick tutkii teini-ikäisen tytön katoamista ja joutuu samalla palaamaan kahdentoista vuoden takaisiin tapahtumiin ja omiin moraalisiin valintoihinsa. Oikean ja väärän raja hämärtyy taas kerran kun tapahtumat etenevät Bostonin monin paikoin lohduttomassa ympäristössä. Lehanen maailma on edelleen väkivaltainen ja päihteitä täynnä, jokainen pitää huolen omista asioistaan ja toisesta välitetään vain jos siitä on jotain hyötyä itselle. Herkullisena sivuhenkilönä esiintyy taas väkivaltainen, ihastuttava nallekarhu, Bubba. Kiinnostavaa miten Lehane on Bubbasta onnistunut luomaan hahmon, joka tuntuu sympaattiselta samalla kun ampuu kidutustarkoituksessa toista polveen. Muisto vain kirjan elokuvaversion Bubba oli muuten minulle suuri pettymys, hän ei ollenkaan vastannut sitä mielikuvaa mikä minulle oli kirjoista tullut.
Lehane kirjoittaa tyylinsä mukaisesti paljon lyhyttä dialogia, jota on helppo ja miellýttävä lukea. Aikaisemmissakin kirjoissa musta huumori on ollut vahvasti esillä, mutta Kuutamomailissa huumoria on vielä enemmän ja se on paikoin vielä mustempaa. Etenkin loppupuolen väkivaltainen välienselvittely oli kuin Pulp Fictionista repäisty. Väkivaltaa kirjassa ei tällä kertää kuitenkaan ollut mielestäni liikaa, kuten joissain Lehanen edellisissä kirjoissa.
Kuutamomaili oli hyvä dekkari joka tempasi mukaansa alusta loppuun. Ihan Lehanen parhaimmistoon en sitä kuitenkaan nosta. Kirja tuntui loppujäähdyttelyltä Kenzie-Gennaro sarjalle, ihan täysillä ei enää menty, ihan kaikkea ei enää jaksettu antaa. Tuntui vähän, että Lehane on päähenkilöidensä tapaan väsynyt kaikkeen siihen välinpitämättömyyteen, harmauteen ja pelkoon, joka kirjan ihmisten arkea leimaa.
* * *
maanantai 27. toukokuuta 2013
Anders Roslund & Börge Hellström: Edward Finniganin hyvitys (WSOY)
Heti alkuun kiitos Anonyymille joka vinkkasi Roslund & Hellströmistä minulle Nesbön Aaveen kommenteissa. Jotenkin tämä ruotsalainen kirjailijaduo on mennyt minulta ohi enkä ole heidän tuotantoonsa aikaisemmin tutustunut. Tuon vinkkauksen perusteella löysin sitten esimerkiksi Crimetime blogin ylistävän arvion Kaksi Soturia kirjasta. Tämän jälkeen kirjoitin Roslund & Hellströmin muistiin nämä-haluan-lukea listani kärkeen ja seuraavalla kirjastoreissulla hyllystä tarttui mukaan Edward Finniganin hyvitys.
Jo kirjan alkupuolella tuli "yes!" fiilis - olin selvästi löytänyt omaan lukumakuuni erittäin hyvin sopivan kirjailijakaksikon ja kirjaston hyllyssä odottaa useita lukemattomia kirjoja samoilta kirjoittajilta. Tunne oli vähän sama kuin aikanaan ensimmäistä Nesböta lukiessani.
Edward Finniganin hyvitys sijoittuu kahteen miljööseen. Ruotsinlaivalla tapahtuu pahoinpitely ja komisario Ewert Grens ryhtyy tutkimaan tapausta. Toinen tapahtumaketju sijoittuu Yhdysvaltoihin missä kuolemaantuomittu mies odottaa tuomionsa täytäntöönpanoa vankilan Death Row osastolla. Otsikon Edward Finnigan on murhasta tuomitun miehen uhrin isä.
Kirjoittajat kuvaavat kuolemaantuomitun vangin tuntoja erittäin aidon tuntuisesti. Lukiessa vaihtelivat klaustrofobian, surun, vihan ja voimattomuuden tunteet. Ruotsin pään tapahtumien kuvauksesta tuli mieleen wallanderit, barbarotit ja vanveetereenit, mutta ihan positiivisessa mielessä. Tutkivana poliisina näissä pohjoismaisissa dekkareissa tuntuu lähes aina olevan keski-ikäinen yksinäinen ja kärttyinen mies. Ewert Grens ei tästä kaavasta paljoa poikkea mutta jää kuitenkin mieleen omana itsenään. Särmää Grensin henkilöön tuo etenkin hänen onnettomuudessa pysyvästi vammautunut vaimonsa.
Edward Finniganin hyvitys on erittäin hyvä dekkari. Se on helppolukuinen, mutta kuitenkin taitavasti ja vangitsevasti kirjoitettu. Kirjan rakenne on hyvä ja etenkin lopussa jännitystä rakennettiin hyvin lukuja tiivistämällä. Kirja ei sorru väkivallalla mässäilyyn, vaan kertoo tarinansa ennemminkin realistisesti, pieniä vivahteita painottaen.
* * * *
Jo kirjan alkupuolella tuli "yes!" fiilis - olin selvästi löytänyt omaan lukumakuuni erittäin hyvin sopivan kirjailijakaksikon ja kirjaston hyllyssä odottaa useita lukemattomia kirjoja samoilta kirjoittajilta. Tunne oli vähän sama kuin aikanaan ensimmäistä Nesböta lukiessani.
Edward Finniganin hyvitys sijoittuu kahteen miljööseen. Ruotsinlaivalla tapahtuu pahoinpitely ja komisario Ewert Grens ryhtyy tutkimaan tapausta. Toinen tapahtumaketju sijoittuu Yhdysvaltoihin missä kuolemaantuomittu mies odottaa tuomionsa täytäntöönpanoa vankilan Death Row osastolla. Otsikon Edward Finnigan on murhasta tuomitun miehen uhrin isä.
Kirjoittajat kuvaavat kuolemaantuomitun vangin tuntoja erittäin aidon tuntuisesti. Lukiessa vaihtelivat klaustrofobian, surun, vihan ja voimattomuuden tunteet. Ruotsin pään tapahtumien kuvauksesta tuli mieleen wallanderit, barbarotit ja vanveetereenit, mutta ihan positiivisessa mielessä. Tutkivana poliisina näissä pohjoismaisissa dekkareissa tuntuu lähes aina olevan keski-ikäinen yksinäinen ja kärttyinen mies. Ewert Grens ei tästä kaavasta paljoa poikkea mutta jää kuitenkin mieleen omana itsenään. Särmää Grensin henkilöön tuo etenkin hänen onnettomuudessa pysyvästi vammautunut vaimonsa.
Edward Finniganin hyvitys on erittäin hyvä dekkari. Se on helppolukuinen, mutta kuitenkin taitavasti ja vangitsevasti kirjoitettu. Kirjan rakenne on hyvä ja etenkin lopussa jännitystä rakennettiin hyvin lukuja tiivistämällä. Kirja ei sorru väkivallalla mässäilyyn, vaan kertoo tarinansa ennemminkin realistisesti, pieniä vivahteita painottaen.
* * * *
maanantai 13. toukokuuta 2013
Taavi Soininvaara: Valkoinen kääpiö (Otava)
Valkoinen kääpiö on neljäs ja samalla viimeinen osa Soininvaaran Mundus Novus sarjaa. Olen sarjasta arvioinut jo kaksi edellistä osaa. Tuntuu, että Valkoisesta kääpiöstä on hankala kovin paljon uusia asioita sisältävää arviota kirjoittaa, nuo edellisten osien kommentit soveltuvat hyvin myös tähän sarjan päätösosaan.
Kirjasarja kertoo YK:ssa työskentelevästä Leo Karasta, joka tutkii salaperäistä Mundun Novus-rikollisjärjestöä. Juonta mutkistaa Karan oma hämärän peitossa oleva menneisyys, tunnevammainen Karaa jahtaava ammattitappaja, sarjan ensimmäisen kirjan alussa kidnapattua tyttöään edelleen etsivä Kati Soisalo sekä lukuisat muut persoonalliset - tai osin jopa oudot - sivuhahmot.
Soininvaara vetää tässäkin kirjassa juonen ja henkilöiden erityispiirteet sopivasti överiksi, realistisuuden puutteella ei kannata aivojaan vaivata tai muuten lukunautinto lässähtää helposti siihen. Valkoinen kääpiö on edeltäjiään vahvemmin poliittinen trilleri ja kirjailija sekoittaa Suomen lähihistorian faktaa ja fiktiota danbrownimaiseen tyyliin. Jotenkin kirjan poliittinen puoli jäi kuitenkin omaan makuuni liikaa selittelevän sivuosan rooliin, siitä olisi voinut saada enemmänkin irti ja tällä tavoin paremmin erottautua valtavirtajännäreistä.
Valkoinen kääpiö oli kohtuullisen viihdyttävää ja etenkin kirjan lopussa myös koukuttavaa luettavaa. Soinivaara pitää hyvin muutamat sivujuonet käsissään ja kertoo niitä sopivia pätkiä kerrallaan. Neljän kirjan verran pohjustettu suuri salaliittojuoni paljastuu lopussa, mutta ei onnistu mitenkään suuresti sävähdyttämään tai yllättämään. Kirjan parasta antia oli mielestäni sveitsiläisen pankkiirin Maximilian Messmerin pakomatkasta kertovat osa.
Kuriositeettina todettakoon, että Hong Kongin valtavat motellikompleksit ovat ilmeisesti muodissa dekkaristien keskuudesssa. Nyt sellaisessa vierailee päähenkilö Leo Kara. Aikaisemmin ainakin Jo Nesbön kirjoissa Harry Hole on Chungking Mansionin vakioasukkaita ja Michael Connellyn Lohikäärmeen merkissä siellä vierailee Harry Bosch.
* *
Kirjasarja kertoo YK:ssa työskentelevästä Leo Karasta, joka tutkii salaperäistä Mundun Novus-rikollisjärjestöä. Juonta mutkistaa Karan oma hämärän peitossa oleva menneisyys, tunnevammainen Karaa jahtaava ammattitappaja, sarjan ensimmäisen kirjan alussa kidnapattua tyttöään edelleen etsivä Kati Soisalo sekä lukuisat muut persoonalliset - tai osin jopa oudot - sivuhahmot.
Soininvaara vetää tässäkin kirjassa juonen ja henkilöiden erityispiirteet sopivasti överiksi, realistisuuden puutteella ei kannata aivojaan vaivata tai muuten lukunautinto lässähtää helposti siihen. Valkoinen kääpiö on edeltäjiään vahvemmin poliittinen trilleri ja kirjailija sekoittaa Suomen lähihistorian faktaa ja fiktiota danbrownimaiseen tyyliin. Jotenkin kirjan poliittinen puoli jäi kuitenkin omaan makuuni liikaa selittelevän sivuosan rooliin, siitä olisi voinut saada enemmänkin irti ja tällä tavoin paremmin erottautua valtavirtajännäreistä.
Valkoinen kääpiö oli kohtuullisen viihdyttävää ja etenkin kirjan lopussa myös koukuttavaa luettavaa. Soinivaara pitää hyvin muutamat sivujuonet käsissään ja kertoo niitä sopivia pätkiä kerrallaan. Neljän kirjan verran pohjustettu suuri salaliittojuoni paljastuu lopussa, mutta ei onnistu mitenkään suuresti sävähdyttämään tai yllättämään. Kirjan parasta antia oli mielestäni sveitsiläisen pankkiirin Maximilian Messmerin pakomatkasta kertovat osa.
Kuriositeettina todettakoon, että Hong Kongin valtavat motellikompleksit ovat ilmeisesti muodissa dekkaristien keskuudesssa. Nyt sellaisessa vierailee päähenkilö Leo Kara. Aikaisemmin ainakin Jo Nesbön kirjoissa Harry Hole on Chungking Mansionin vakioasukkaita ja Michael Connellyn Lohikäärmeen merkissä siellä vierailee Harry Bosch.
* *
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Kesken jääneitä
Arvosteluja tähän blogiini on viime aikoina ilmestynyt aika harvaan tahtiin. Yksi syy on työkiireet, mutta eniten asiaan on vaikuttanut se, että olen jättänyt useita kirjoja kesken viimeisten viikojen aikana. Tämä tuntuu vähän huolestuttavalta, etenkin kun kirjat eivät ole mitenkään huonoja olleet, mutta eivät vain ole minulle toimineet enkä ole jaksanut väkisellä lukea. Tässä kuitenkin lyhyitä kommentteja näistä kesken jääneistä teoksista.
William Gibson: Neurovelho (WSOY)
Pidän itseäni jonkin sortin sci-fin ystävänä. Siksipä päätin paikata yleissivistykseni aukkoja lukemalla yhden tieteiskirjallisuuden ehdottomista klassikoista, Gibsonin Neurovelhon. Ja nyt hävettää tunnustaa että kirja jäi kesken kun olin lukenut siitä noin kolmasosan. Jotenkin kirja vain tuntui tylsältä ja tuli tunne että tämä on luettu aikaisemminkin. Olisiko niin, että Neurovelho on antanut niin paljon vaikutteita kirjoihin ja elokuviin, että sen viehätys karisee kun sen lukee liian myöhään? Siinä missä esimerkiksi Orwellin 1984 on mielestäni kestänyt hyvin aikaa, tuntui Neurovelho auttamattoman 80-lukulaiselta. Tällä kritiikillä menetän nyt todennäkäisesti kaiken uskottavuuteni sci-fin arvioijana, mutta Neurovelho todellakin oli minulle puuduttavaa luettavaa enkä siitä jaksanut innostua.
Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas (Gummerus)
Fraktaaliruhtinas on jatko-osa Kvanttivarkaalle, jolle annoin viisi tähteä ja joka on yksi hienoimmista sci-fi lukuelämyksistäni. Odotin siis innolla Fraktaaliruhtinaan ilmestymistä ja aloin sitä suurin odotuksin ahmimaan. Kvanttivaras oli aluksi todella haastavaa luettavaa ja kirjaan piti todella paljon keskittyä että pysyi kärryillä. Oletin että tämän jatko-osa olisi jollain lailla helpommin lähestyttävä kun on ensimmäisen osan ajatuksella lukenut. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Fraktaaliruhtinas laittoi aivonystyrät vähintään yhtä koville ja lukeminen edistyi hitaasti. Tykkäsin kuitenkin edelleen Rajaniemen intensiivisestä kirjoitustyylistä ja kirjan maisemat ja tapahtumat alkoivat mukavasti pyöriä mielessä lukemisen jälkeen. Mutta sitten vain reilun sadan sivun jälkeen loppuivat voimat ja alkoi tekemään mieli jotain selvästi kevyempää luettavaa. Ehkä syynä oli kirjan lukeminen liian kiireisenä. Luulen, että palaan tähän vielä myöhemmin ja annan Fraktaaliruhtinaalle uuden mahdollisuuden. Kirja on hyvä, nyt vain en löytänyt oikeaa mielentilaa sen sulattamiseen. Kesäinen laiturinnokka voisi olla tälle parempi lukupaikka kuin stressaavan työmatkan lyhyt lento.
Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas (Tammi)
Tämä Kingin neljän novellin kokoelma on saanut paljon positiivisia arvioita ja otin sen eräänlaiseksi välipalalukemiseksi. Joskus on vain mukava ahmia lyhyt novelli yhdeltä istumalta. Odotin Kingimäisiä hyvin kerrottuja tarinoita joissa on ovelia juonenkäänteitä, miettimään laittavia ihmiskohtaloita ja ehkä ripaus yönpimeää kauhua. Luin novelleista kaksi ensimmäistä ja sen jälkeen jätin tämän(kin) kesken.
Ensimmäinen tarina sijoittuu nimensä mukaisesti vuoteen 1922 ja kertoo maanviljelijästä, hänen vaimostaan ja pojastaan. Perhe elää maatilallaan näennäisen onnellisena mutta sitten tilanne kiristyy ja tapahtumat karkaavat käsistä. Novellin suurin ongelma on sen pituus, 125 sivua. Juoni raahustaa samaa rataa koko ajan eikä millään kanna koko tarinan ajan. Odotin koko ajan että johdanto päättyy ja päästään itse asiaan. Mutta loppujen lopuksi koko tarina oli yhtä suurta johdantoa ilman suuria tunnetilan muutoksia suuntaan tai toiseen. King toki kirjoittaa hyvin ja sujuvasti ja sinällään novellia oli miellyttävää lukea.
Toinen tarina on nimeltään Iso Kuski. Se kertoo jossain määrin klassisen kostotarinan missä väkivallan kohteeksi joutunut ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Tarina etenee vauhdikaammin ja mukaansatempaavammin kuin 1922, mutta taas kerran olisin odottanut enemmän Kingiltä. Tapahtumat ovat ennalta-arvattavia ja kertomisessa on alleviivauksen makua. En myöskään lämmennyt sille, että päähenkilön ajatukset tuotiin lukijan tietoon laittamalla hänet juttelemaan yksikseen kissansa ja navigaattorinsa (kyllä!) kanssa. King pystyy parempaan ja nyt kerronassa oli semmoinen "kepeän ja helpon kesäjatkiksen" maku.
William Gibson: Neurovelho (WSOY)
Pidän itseäni jonkin sortin sci-fin ystävänä. Siksipä päätin paikata yleissivistykseni aukkoja lukemalla yhden tieteiskirjallisuuden ehdottomista klassikoista, Gibsonin Neurovelhon. Ja nyt hävettää tunnustaa että kirja jäi kesken kun olin lukenut siitä noin kolmasosan. Jotenkin kirja vain tuntui tylsältä ja tuli tunne että tämä on luettu aikaisemminkin. Olisiko niin, että Neurovelho on antanut niin paljon vaikutteita kirjoihin ja elokuviin, että sen viehätys karisee kun sen lukee liian myöhään? Siinä missä esimerkiksi Orwellin 1984 on mielestäni kestänyt hyvin aikaa, tuntui Neurovelho auttamattoman 80-lukulaiselta. Tällä kritiikillä menetän nyt todennäkäisesti kaiken uskottavuuteni sci-fin arvioijana, mutta Neurovelho todellakin oli minulle puuduttavaa luettavaa enkä siitä jaksanut innostua.
Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas (Gummerus)
Fraktaaliruhtinas on jatko-osa Kvanttivarkaalle, jolle annoin viisi tähteä ja joka on yksi hienoimmista sci-fi lukuelämyksistäni. Odotin siis innolla Fraktaaliruhtinaan ilmestymistä ja aloin sitä suurin odotuksin ahmimaan. Kvanttivaras oli aluksi todella haastavaa luettavaa ja kirjaan piti todella paljon keskittyä että pysyi kärryillä. Oletin että tämän jatko-osa olisi jollain lailla helpommin lähestyttävä kun on ensimmäisen osan ajatuksella lukenut. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Fraktaaliruhtinas laittoi aivonystyrät vähintään yhtä koville ja lukeminen edistyi hitaasti. Tykkäsin kuitenkin edelleen Rajaniemen intensiivisestä kirjoitustyylistä ja kirjan maisemat ja tapahtumat alkoivat mukavasti pyöriä mielessä lukemisen jälkeen. Mutta sitten vain reilun sadan sivun jälkeen loppuivat voimat ja alkoi tekemään mieli jotain selvästi kevyempää luettavaa. Ehkä syynä oli kirjan lukeminen liian kiireisenä. Luulen, että palaan tähän vielä myöhemmin ja annan Fraktaaliruhtinaalle uuden mahdollisuuden. Kirja on hyvä, nyt vain en löytänyt oikeaa mielentilaa sen sulattamiseen. Kesäinen laiturinnokka voisi olla tälle parempi lukupaikka kuin stressaavan työmatkan lyhyt lento.
Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas (Tammi)
Tämä Kingin neljän novellin kokoelma on saanut paljon positiivisia arvioita ja otin sen eräänlaiseksi välipalalukemiseksi. Joskus on vain mukava ahmia lyhyt novelli yhdeltä istumalta. Odotin Kingimäisiä hyvin kerrottuja tarinoita joissa on ovelia juonenkäänteitä, miettimään laittavia ihmiskohtaloita ja ehkä ripaus yönpimeää kauhua. Luin novelleista kaksi ensimmäistä ja sen jälkeen jätin tämän(kin) kesken.
Ensimmäinen tarina sijoittuu nimensä mukaisesti vuoteen 1922 ja kertoo maanviljelijästä, hänen vaimostaan ja pojastaan. Perhe elää maatilallaan näennäisen onnellisena mutta sitten tilanne kiristyy ja tapahtumat karkaavat käsistä. Novellin suurin ongelma on sen pituus, 125 sivua. Juoni raahustaa samaa rataa koko ajan eikä millään kanna koko tarinan ajan. Odotin koko ajan että johdanto päättyy ja päästään itse asiaan. Mutta loppujen lopuksi koko tarina oli yhtä suurta johdantoa ilman suuria tunnetilan muutoksia suuntaan tai toiseen. King toki kirjoittaa hyvin ja sujuvasti ja sinällään novellia oli miellyttävää lukea.
Toinen tarina on nimeltään Iso Kuski. Se kertoo jossain määrin klassisen kostotarinan missä väkivallan kohteeksi joutunut ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Tarina etenee vauhdikaammin ja mukaansatempaavammin kuin 1922, mutta taas kerran olisin odottanut enemmän Kingiltä. Tapahtumat ovat ennalta-arvattavia ja kertomisessa on alleviivauksen makua. En myöskään lämmennyt sille, että päähenkilön ajatukset tuotiin lukijan tietoon laittamalla hänet juttelemaan yksikseen kissansa ja navigaattorinsa (kyllä!) kanssa. King pystyy parempaan ja nyt kerronassa oli semmoinen "kepeän ja helpon kesäjatkiksen" maku.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)