keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Erik Axl Sund: Varistyttö (Otava)

Varistyttö tuntuu jakavan paljon lukijoiden mielipiteitä. Osa kehuu sen maasta taivaisiin, osa pitää kirjaa laskelmoituna ja vastenmielisenä. Tämä lähtökohta tuntui kirjan lukemista aloittaessani herkulliselta - dekkari joka herättää näin voimakkaita reaktioita voisi hyvin olla voimakas lukuelämys, suuntaan tai toiseen.

Varistyttö on ensimmäinen osa trilogiasta, johon kuuluu myös osat Unissakulkija ja Varjojen huone. Se on alunperin kirjoitettu yhdeksi massiiviseksi teokseksi, joka on sitten kustantamon aloitteesta pilkottu kolmeen osaan. Trilogiaa on kirjoittanut kaksi ruotsalaista kirjailijaa, Jerker Eriksson ja Håkan Sundquist. Käsittääkseni he ovat kirjoittaneet kirjaa samaan tapaan kuin nimimerkin Lars Kepler takana oleve kirjoittajakaksikko, eli sikin-sokin, ilman selkeää tehtävien jakoa kirjailijoiden välillä.

Kirjan aihepiiri on rankka ja jo aloitusluku kertoo mitä tuleman pitää.  Tukholmasta löytyy lapsi toisensa perään kuolleena, pahoinpideltynä ja häpäistynä. Rikoskomisario Jeanette Kihlberg tutkii tapauksia ja tarinaa kerrotaan paljon myös psykologi Sofia Zetterlundin näkökulmasta. Oman osansa rikostutkimuksen sivussa saavat Jeanetten ja Sofian mieskuviot ja menneisyyden haamut.

Varistytössä on moni asia kohdallaan. Kirjan rakenne on toimiva, takaumia ja sivujuonia on sopivasti ja tarina pysyy kasassa koko ajan. Juoni paljastuu vähitellen ja sisältää yllätyksiä. Varistyttö on myös vähemmän laskelmoidun - ja enemmän aidon - tuntoinen kuin esimerkiksi Keplerin kirjat.

Sundin (tai siis Erikssonin ja Sundquistin) kirjoitustyyli on valtavirrasta poikkeava ja sisältää jonkin verran - mutta ei ärsyttävästi - tekstillistä kikkailua esimerkiksi rivinvaihdoilla ja puuttuvilla isoilla alkukirjaimilla. Kirjan on laadukkaasti suomentanut Kari Koski ja uskon että hän on hyvin onnistunut tuomaan Varistytön alkuperäisen tyylin suomenkieliseen versioon.

Moni on kauhistellut Varistytön karmaisevaa aihepiiriä ja täytyy myöntää, että se oli yksi syy miksi kirjan lukemista lykkäsin näin myöhään. Sund ei kuitenkaan onneksi sorru ottamaan sairaasta aiheestaan irti enemmän kuin on tarinan kannalta tarpeen. Herkemmille lukijoilla kyllä tämäkin voi olla liikaa.    

So far so good, sanoisi englantilainen tässä vaiheessa. Mutta, mutta - kaikesta edelläolevasta huolimatta en pitänyt Varistyttö kovinkaan hyvänä kirjana. Analyyttisesti tarkasteltuna kirjat ainekset ovat hyvät, mutta tunnepuolella se ei vaan minulle toiminut. Ei jännittänyt, ei pelottanut eikä päähenkilöihin syntynyt minkäänlaista kiinnostusta. Tarina ei minua imaissut mukaansa, vaan kirjan loppupuoli tuli jo luettua puolipakolla. Etenkin Jeannette jäi mielestäni kliinisen etäiseksi hahmoksi, mikä on harmi, koska esimerkiksi hänen parisuhteessaan olisi ollut aineksia paljon intensiivisempään tarinaan.

En ole koskaan erityisemmin tykännyt ihmisen mielisairauksiin perustuvista juonenkäänteistä, enkä tykännyt nytkään. Kirjan puolessa välissä tuleva yllätys oli sinällään hyvä ja looginenkin, mutta sai minussa silti aikaan "hoh, hoh ja voi ei"-reaktion.

Kirjan loppupuolella olin varma, että en trilogian seuraavia osia tule lukemaan. Sund lataa viimeisille sivuille melkoisen cliffhangerin eli voi olla että tartun seuraavaan osaan sittenkin.

* * 




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti