Dan Brown: Kadonnut Symboli (WSOY)

Dan Brownin kirjoissa ärsyttää moni asia, silti ne kaikki on tullut luettua. Uusin Brownin kirjoista on Kadonnut Symboli joka ratsastaa edelleen Da Vinci Koodin teemoilla ja suosiolla.

Kirjan päähenkilönä on aikaisemmista kirjoista tuttu Robert Langdon. Langdon on tietynlainen nössömpi versio Indiana Joneksesta. Yhteisiä teemoja on useita professorin ammatista muinaisen mystiikan kiinnostukseen.

Kadonneessa Symbolissa Langdonin hyvä ystävä Peter Solomon pyytää professorin Washingtoniin ja tästä alkaa kaksitoista tuntia kestävä seikkailu. Tällä kertaa Brown ammentaa seikkailun päälinjat vapaamuurareiden historiasta ja rituaaleista. Sekaan heitetään kvanttifysiikkaa, mieleltään järkkynyt tappaja, palasia Yhdysvaltain historiaa ja kasa CIA:n agentteja. Tarina etenee Washingtonin kuuluisia paikkoja ja rakennuksia kiertäen ja arvoitukset selviävät kerros kerrokselta. Kirjasta saisi varmaan enemmän irti jos tuntisi Washingtonin kaupunkia paremmin, sen verran suurta roolia kaupungin nähtävyydet kirjassa esittävät.

Brownin kerronta on sinällään sujuvaa ja vangitsevaa. Hän sortuu kuitenkin jatkuvasti lukijan aliarvioimiseen. Kaikki juonen käänteet väännetään paksusta rautalangasta ja viestin perillemeno varmistetaan vielä kursiivilla painetuilla henkilöiden ajatuksilla. Mystiikkaa käsittelevä kirja saisi mielestäni olla itsekin vähän mystisempi - puhkiselittäminen syö tunnelmasta jännitteet pois.

Brownin kirjoitustyyli muuttuu sitä saarnaavammaksi mitä pidemmälle tarina etenee. Loppuluvut olivat kuin suoraan jonkin lahkon käännytysteksteistä. Brown myös sekoittaa faktaa ja fiktiota tehokkaasti ja tämä onkin yksi kirjan koukuttavuuden syistä. Useampaan kertaan lukemisen aikana tuli googlattua esimerkiksi jonkin taulun kuva ja tarkistettua, että onko siinä tosiaan tuollainen symboli. Yhdessä saarnaavan tyylin kanssa tämä toden ja tarun sekoittaminen kuitenkin myös ärsyttää kun tulee tunne että kirjailija haluaa myydä ajatusmaailmaansa ja piilottaa tarinaa tukevat keksityt asiat tarkistettavissa olevien faktojen taakse.

Ei Kadonnut Symboli missään tapauksessa ihan huono kirja ole. "Aivot narikkaan" tyylillä luettuna se on etenkin kirjan alkupuolella hyvinkin viihdyttävää lukemista. Kirjan sanomaa ei kannata kuitenkaan ajatella liian syvällisesti. Jos Da Vinci koodi ja Enkelit ja Demonit ovat uponneet niin tämä kirja on varma valinta. Toisaalta tämä ei tuo mitään uutta Brownin Robert Langdon sarjaan vaan on käytännössä sama tarina uudessa ympäristössä.

* *

Tom Rob Smith: Lapsi 44 (Tammi)

Lapsi 44 on Tom Rob Smithin esikoisteos ja varsin onnistunut sellainen. Kirja koukuttaa todella tehokkaasti eikä sitä meinannut illalla malttaa kädestään laskea.

Kirjassa eletään 1950-luvun alun Neuvostoliitossa. Päähenkilö Lev Demidov on MGB:n (valtion turvallisuuspalvelu) upseeri ja palvelee isänmaataan aidossa stalinistisessa hengessä. Lev törmää rikokseen joka pakottaa hänet ajattelemaan uudestaan omia arvojaan ja suhdettaan sekä lähimmäisiinsä että isänmaahansa.

Etenkin kirjan alku on todella vangitseva. Stalinin ajan Neuvostoliiton kuvaus on lähes ahdistavaa kaikessa raadollisuudessaan - ja samalla myös hyvin realistisen tuntuista. Kaverin kyttääminen on hyve ja oma mummokin myydään silmää räpäyttämättä jos isänmaan etu niin vaatii. Kirjan alkuosa on pitkälti yhteiskunnan olojen ja tapojen kuvaamista ja itse rikostarina alkaa täysillä vasta hieman myöhemmin. Tämä onkin hyvä ratkaisu ja rakentaa tarinaa mainiosti.

Itse rikostarina on jossain määrin tutunoloinen sarjamurhaajan jahtaus, joka sinällään ei tarjoa hirveästi uutta, mutta kulkee eteenpäin sujuvasti ja sisältää hyviä yllätyksiä ja juonenkäänteitä. Tarinaa kerrotaan lähinnä Levin silmien takaa katsottuna eikä sivujuonia tai takaumia juurikaan ole. Murhat eivät varasta pääosaa missään vaiheessa vaan Smith onnistuu luomaan uskottavia ja tarpeeksi syviä ihmiskuvauksia myös muista kuin päähenkilöstään.

Jossain määrin kirja laimeni loppua kohti kun alun shokkivaikutus oli ohi. Loppuratkaisu oli myös vähän pliisun oloinen muuhun kirjaan verrattuna ja petasi selvästi jatko-osaa (joka onkin jo julkaistu ja suomennettukin nimellä Salainen puhe).

Kokonaisuutena Lapsi 44 on erittäin koukuttava hyvin kirjoitettu tarina sarjamurhaajan jahtaamisesta. Kirjan erottaa massasta parhaiten kuitenkin ympäristö ja aika mihin se on sijoitettu. Eipä ollut elämä 1950-luvulla itänaapurissamme herkkua ei.

* * *

Jo Nesbö: Torakat (Johnny Kniga/WSOY)

Torakat on Nesbön toinen Harry Hole romaani, mutta jostain syystä suomennettu vasta äskettäin (2009). Se on myös ensimmäinen Harry Hole kirja jonka itse olen lukenut.

Harry Hole on kovanonnen Oslolainen poliisi, joka yrittää hukuttaa onnettoman menneisyytensä oluttuoppiin ja piilottaa yksinäisen nykyisyytensä vodkapullon pohjalle. Siinä sivussa hän on, tarpeen niin vaatiessa, terävä dekkari joka huomaa sen mitä muut eivät huomaa ja käyttää keinoja joita muut eivät käytä.

Torakoissa Hole hälytetään suoraan baarin tiskiltä Bangkokiin selvittämään paikallisen poliisin kanssa yhteistyössä Norjan suurlähettilään epämääräisissä oloissa tapahtunutta kuolemaa. Mikään ei ole sitä miltä aluksi näyttää ja pian Hole löytääkin itsensä paikallisen seksibisneksen, valuuttakeinottelun ja korruption myrskynsilmästä.

Tarina koukuttaa hyvin, yllättäviä käänteitä tapahtuu jatkuvasti ja kerronta on sujuvaa ja nopeasti eteenpäin menevää. Thaimaalaisen kulttuurin kuvausta on ihan sopivasti tällaiseen kirjaan ja henkilöhahmotkaan eivät jää liian pinnallisiksi. Myös Holen taistelu viinanhimoa vastaan on kuvattu aidontuntoisesti. Juoni sinällään on joiltain osin aika epäuskottava, mutta eipä kirja mitään faktaa yritä ollakaan. Ja hyvä niin.

Kokonaisuudessaan Torakat on helposti luettava laatujännäri, joka tuli ahmittua läpi nopealla tahdilla. Kirja jää kuitenkin hyväksi perusdekkariksi, "se jokin" mikä erottaa huipputeokset massasta jää puuttumaan. Lisäksi pääpahikset olivat mielestäni liian mustavalkoisen pahoja ja loppukohtausten väkivalta oli jotenkin itsetarkoituksellista ja sinällään vastenmielistä.

* * *