Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (WSOY)

Tommi Kinnusen esikoisromaani Neljäntienristeys on paikallisen sanomalehtemme mukaan ollut listakärjessä sekä kirjakauppojen myynnissä että kirjastojen lainauksissa jo useamman viikon ajan. Olin kirjan suosion huomannut myös kirjablogeista, mutta jätin arvostelut ja esittelyt tarkemmin lukematta, halusin kerrankin aloittaa kirjan lukemisen niin, että tiesin sen sisällöstä etukäteen todella vähän.

Neljäntienristeys seuraa noin sadan vuoden ajan pohjoissuomalaista arkea ja ihmisten kohtaloita. Tarinaa kerrotaan neljän eri henkilön kautta. Kirjan alussa sivut täyttää Marian, kunnankätilön ja itsenäisen naisen tarina, joka alkaa vuodesta 1895. Marian jälkeen Kinnunen kertoo Marian tyttären Lahjan elämästä, jota värittää kompleksinen avioliitto ja sodan ajan koettelemukset. Kirjan kolmannessa osassa pääosaan nousee Kaarina, Lahjan pojan Johanneksen vaimo. Kirjan päättää ja eri tarinoiden langat yhteen punoo Onnin, Lahjan miehen, elämäntarina. 

Kinnunen tarkastelee ajankuvaa ja eri vuosikymmenien ilmiöitä tarkkanäköisesti ja alleviivamatta päähenkilöidensä kautta. Suureen rooliin nousee anopin rooli perheyhteisössä. Sekä Marian ja Onnin että etenkin Lahjan ja Kaarinan välinen suhde käsitellään tarkkaan ja useasta näkökulmasta. Jotenkin tämä samojen tapahtumien tarkastelu eri näkökulmista oli mielestäni kirjan havahduttavin puoli. Lisäksi tykkäsin todella paljon siitä, kuinka aidolta Kinnunen sai eri vuosikymmenet tuntumaan.

Kirjan rakenne on valtavirrasta poikkeava kun tarinat kerrotaan peräkkäin ja aina uuden kirjan osan alussa palataan vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Usein tulikin selattua kirjaa ja etsittyä, että mitäs se toinen päähenkilö miettikään tähän samaan aikaan. Tässä kirjan fiksusti tehty sisällysluettelo vuosilukuineen ja tapahtumat summaamine otsikoineen auttoi. Vaikka rakennetta ensin hieman vierastin, toimi se loppua kohti yhä paremmin ja viimeistään Onnin tarinaa lukiessa kirjan rakenne tuntui oikealta ja toimivalta.

Kinnunen kirjoittaa sujuvasti ja tekstiä on miellyttävä lukea. Kirjan kerronnasta tuli mieleen Ollikaisen Nälkävuosi, vaikka ihan Ollikaisen tason runollisuuteen Kinnunen ei kerronnassaan mene. Ja mielestäni hyvä näin, Neljäntienristeykseen Kinnusen mutkaton ja aidonmakuinen kirjoitustyyli sopii mainiosti.

Juuri aitous ja jonkinlainen kirjasta hehkuva lukijan huomioonottaminen nostavat tämän kirjan yhdeksi tämän vuoden miellyttävimmistä lukuelämyksistäni. Kinnunen ei yritä myydä, ei huijata, ei vedättää, eikä aliarvioida lukijaa. Hän vain haluaa kertoa aidon tuntoisen tarinan muutamasta ihmisestä Suomen lähimenneisyydessä. Ja kertoo tuon tarinan todella hyvin.

* * * *