Lukemani kirjat TOP-10 (sijat 1.-3.)

Tässäpä kaikkien lukemieni kirjojen kolme parasta. Valinta oli todella vaikea ja etenkin näiden kolmen laittaminen järjestykseen aikamoista arpapeliä. Järjestykseen kirjat kuitenkin sain. Kirjat sijoilla 4-10 samoin kuin listauksen kriteerit on esitelty aikaisemmissa blogipostauksissa.

3. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (Tammi)

Pitkän päivän ilta on siitä erityinen kirja, että sekä kirja että siitä tehty elokuva ovat molemmat todella hyviä. Jos tekisin Katsomani elokuvat TOP-10 listan niin Pitkän päivän ilta olisi takuuvarmasti myös sillä listalla. Tarinassa hovimestari Stevens käy 1950-luvulla läpi historiaansa entisen isäntänsä palveluksessa. Tunnelma on yhtä aikaa pidättyvän seesteinen ja tukahduttavan ahdistava. Mutta raskaasta ulkokuoresta huolimatta alta löytyy ehdotonta rakkautta, tinkimätöntä arvokkuutta ja välillä jopa kuivaa englantilaista huumoria. Jotkut ovat moittineet tätä kirjaa vaikealukuiseksi, mutta itse muistan kirjan tempaisseen mukaansa ja pitäneen otteessaan loppuun asti. Pitkän päivän ilta oli minulle erittäin vaikuttava ja tunteellinen lukuelämys. Stevensin kohtalo kosketti ja nenäliinoille oli lukemisen aikana käyttöä.  

2. Pat Conroy: Vuorovetten prinssi (WSOY)

Olen lukenut kaikki suomennetut Conroyn kirjat ja pitänyt jokaisesta, usemmista todella paljon. Vuorovetten prinssi on mielestäni Conroyn paras teos, se vangitsi otteeseensa vahvasti ja kun kirja loppui oli olo epätodellisen pölmästynyt kun palasi Conroyn maailmasta arkitodellisuuteen. Vuorovetten prinssi on eeppinen tarina päähenkilön Tom Wingon ja hänen perheensä elämästä. Conroy avaa tarinaa hienosti pala kerrallaan ja koukuttaa näin lukijan. Kirjassa rakkauden ja vihan välinen ero hämärtyy ja itsemurhien ja mielisairauksien värittämä tarina ei ole kevyttä luettavaa. Kirjailija on kuitenkin onnistunut kirjoittamaan raskaista asioista niin, että niistä on kuitenkin helppo lukea. Tarina puskee eteenpäin vaivattomasti ja ilman turhia selittelyjä. Pitkän päivän illassa tunnelma oli se juttu, joka nosti kirjan korkealle listallani. Vuorovetten prinssissä tarina on se, joka nostaa kirjan korkeallelistalla. Eeppinen, mukaansatempaava, intensiivinen, raskas tarina.  

1. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (WSOY)

Alkuun kohutunnustus: En ole lukenut Sinuhe egyptiläistä! Sen sijaan olen kuunnellut sen äänikirjana vajaa kymmenen vuotta sitten. Kuuntelin Sinuhea lähinnä noin kaksikymmentä minuuttia kestävillä työmatkoilla ja usein oli pakko jäädä istumaan parkkipaikalle pakkasessa kylmenevään autoon kuuntelemaan "vielä tämä luku loppuun" ja sitten juosta kiiressä töihin palaveriin. Äänikirja käsitti kolmekymmentäyksi CD:tä eli kuuntelemista riitti. On hankala sanoa tekikö Sinuhe minuun niin suuren vaikutuksen sen takia, että kuuntelin sen, vai olisiko vaikutus ollut vielä suurempi jos olisin lukenut kirjan. Joka tapauksessa Sinuhen maailmasta tuli osa minun maailmaani usean viikon ajaksi ja sinne Egyptin mystisen kuumaan ympäristöön oli aina kiire takaisin. Sinuhen tarina tasapainoilee mielestäni juuri sopivasti realismin ja mystisyyden välissä ja  ihmiset, paikat, hajut ja maut tulevat hyvin todentuntuisiksi. Kirjan myös kutitteli koko tunneskaalaa, välillä itketti, välilllä jännitti, välillä nauratti. Äänikirjasta vielä bonuspisteet lukija Lars Svedbergille jonka hypnoottisesti soljuva kerrontatyyli tuntui juuri oikealta tähän kirjaan.

Jo Nesbö: Poliisi (Johnny Kniga)

Kerrotaan nyt heti alkuun, että Poliisi on erinomainen dekkari ja hienon Harry Hole sarjan ehdotonta parhaimmistoa. Olen aikaisemmissa Jo Nesbön kirjojen arvioinneissani kertonut jo paljon siitä, mikä näistä kirjoista tekee niin hyviä.

Poliisin juoni ei yllätä - kirjassa jahdataan Norjassa toimivaa sarjamurhaajaa, jonka tekemissä murhissa on sadistisen sairaita piirteitä. Tällä kertaa uhreiksi valikoituu poliiseja. Kirja on suora jatko-osa Aaveelle ja Nesbö olettaa kerronnassaan, että lukija on lukenut Aaveen ennen Poliisia. En missään tapauksessa suosittele lukemaan Poliisia itsenäisenä kirjana, vaan ehdottomasti vasta Aaveen lukemisen jälkeen.

Nesbö on aina rakentanut kirjoihinsa juonenkäänteitä jotka saavat lukijan yllättymään. Tällä kertaa tässä mennään muutamaan otteeseen jo sellaisiin mittoihin, että lukijan vedättäminen tuntuu itsetarkoitukselliselta, mutta silti ihanan kutkuttavalta. Nesbö myös jättää paljon langanpätkiä ilmaan ja juonenkäänteitä selittämättä, mikä itseäni jossain määrin ärsytti. Tuli fiilis, että en ole ihan varma enkö vain ymmärtänyt jotain vai jäikö asia todellakin mysteeriksi.

Poliisissa on paljon henkilöitä - uhreja, rikoksia tutkivia poliiseja, rikollisia ja poliitikkoja. Muutamaan otteeseen jouduin selaamaan kirjaa taaksepäin kun en muistanut, että kuka se tämä henkilö nyt olikaan. Osittain nimetkin olivat sellaisia, etteivät jääneet helposti mieleen, ainakaan ei-norjalaiselle. Tällä kertaa olisi jonkinlainen henkilöluettelo kirjan alussa voinut olla hyvä idea.

Poliisi on selkeästi valoisampi kirja kuin edeltäjänsä. Nyt ei koko ajan ole sateisen ankeaa, vaan tarinaan mahtuu myös aurinkoisia hetkiä. Mutta koko ajan yllä leijuu pahan varjo, tuntu siitä, että hyvät hetket ovat katoavaisia. Nesbö rakentaa Harry Holen hahmoa hienosti ja onnistuu saamaan vanhaan sankariinsa enemmän syvyyttä. Aaveen arvioinnissa kritisoin Harryn toimintasankarimaista olemusta. Nyt tähän suuntaan ei onneksi mennä, ellei sellaiseksi lasketa kirjan loppupuolen indianajonesmaista pelastautumista, joka kaikessa karmeudessaan meinasi mennä jo (tahattoman) huumorin puolelle.

Poliisi piti tiukasti otteessaan alusta loppuun. Juoni on yllätyksellinen ja henkilöhahmot mainiosti rakennettuja. Taattua Jo Nesbö laatua!

* * * *

Lukemani kirjat TOP-10 (sijat 4.-7.)

Seuraavassa lukemieni kirjojen TOP-10 listan sijat 4-7. Kirjat sijoilla 8-10 samoin kuin listauksen kriteerit on esitelty aikaisemmassa blogipostauksessa. Sijat 1-3 ovat täällä.

7. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Teos)

Teemestarin kirja on uusin TOP-10 listalleni päässeistä kirjoista. Luin ja arvostelin sen vähän yli vuosi sitten. Kuten arviostakin käy ilmi, oli kirja minulle todella hieno lukuelämys. Itäranta on saanut romaaninsa hienoon tasapainoon, jossa jännitys ja seesteisyys sekä moderni ja vanha maailma tukevat kerronnassa toisiaan, viemättä kuitenkaan missään vaiheessa pääosaa. Kirja on kaunis, surullinen,jännittävä ja ajatuksia herättävä. Kun kirja loppui oloni oli haikea, kuin ystävä olisi lähtenyt pitkälle matkalle. Paluu tuolta matkalta on onneksi lähitulevaisuudessa ajankohtainen, Itäranta kirjoittaa parhaillaan toista kirjaansa jota suuresti odotan.

6. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (WSOY)

Eikä yksikään pelastunut löytyy luultavasti aika monen dekkareiden ystävän suosikkikirjojen joukosta. Luin tämän kirjan jo 1980-luvun alussa, silloin kirjan nimi oli vielä Kymmenen pientä neekeripoikaa. Tämä dekkari oli yksi ensimmäisistä aikuisten jännityskirjoista joita luin, aikaisemmin koulun kirjaston hyllystä oli kotiin repussa mukana kulkenut lähinnä Kolmea etsivää, Etsiväkaksosia, Viisikkoja, Seikkailu-sarjaa, Dana-tyttöjä ja Jules Verneä. Christien lisäksi muistan lukeneeni aikuisten kirjoista tuohon aikaan myös ainakin Ellery Queenia, jolta mieleen on jäänyt etenkin Silinterihatun arvoitus. Eikä yksikään pelastunut on ensimmäinen suljetun huoneen mysteeri jonka olen lukenut ja se teki minuun todella suuren vaikutuksen. Juonenkäänteiden yllätyksellisyys ja juonen mystisyys oli jotain mitä en ollut ennen lukenut. En yleensä lue ikinä samaa kirjaa kahteen kertaan, mutta tämän dekkarin aloitin uudestaan alusta heti kun olin lukenut viimeisen sivun. Ja taisin lukea kirjan toiseen kertaan siltä samalta istumalta.

5. Ken Follett: Taivaan pilarit ja Maailma vailla loppua (WSOY)

Folletin eeppiset historialliset romaanit ilmestyivät suomeksi vuosina 1990 ja 2008. Itse luin Taivaan pilarit joskus 2000 luvun puolenvälin tienoilla ja Maailma vailla loppua päätyi luettavakseni suoraan kirjakaupasta kirjan ilmestymisviikolla. Kirjat sijoittuvat 1100- ja 1300-luvuille ja ne voi lukea myös itsenäisinä teoksina, vaikka samaan miljööseen sijoittuvatkin. En ole missään muussa kirjassa kokenun niin vahvaa "siellä olemisen tuntua" kuin näitä kirjoja lukiessani. Uppouduin Folletin luomaan maailmaan täysillä ja kirjojen hahmot pysyivät mielessä pitkään. Syynä tähän uppoutumiseen on kirjojen pituuden (yhteensä noin 2000 sivua) ja kiehtovan ajankuvauksen lisäksi Folletin taito tehdä ihmisistä aidosti kiinnostavia. Lisäpisteitä tulee vielä siitä, että jatko-osa Maailma vailla loppua oli ihan yhtä hyvä kirja kuin edeltäjänsä. Joku toinen voisi sanoa että kirjat ovat vain menneeseen maailmaan sijoitettua saippuaoopperaa. Ehkä näinkin, eihän Folletin kirjoitustyyli mitään Nobel-luokkaa todellakaan ole. Mutta se tarina ja ne ihmiset!

4. Haruki Murakami: Norwegian Wood (Tammi)

Luin Norwegian Woodin viime kesänä ja kirjoitin silloin siitä myös arvostelun. Ihastuin Murakamin tyyliin kovasti jo 1Q84 trilogian avausta lukiessani ja Norwegian Wood sitten räjäytti pankin. Murakami kirjoittaa todella hyvin ja vaikka välillä kirjassa ei tapahdu juuri mitään, pysyy mielenkiinto silti yllä. Norwegian Wood on yhtäaikaa hauska ja surullinen, monenlaiset tunteet tulivat pintaan sitä lukiessa. Yleisfiilis on jotenkin ikävöivän kotoinen, turvattoman turvallinen, palelevan lämmin. Hieno kirja, hieno tarina, hieno kirjailija.

Lukemani kirjat TOP-10 (sijat 8.-10.)

Olen usein miettinyt - joko kysyttäessä tai kysymättä - mikä on paras lukemani kirja koskaan. Parhaiden lukemieni kirjojen listan tekeminen on tuntunut yhtäaikaa kiinnostavalta ja kornilta. Miten jännittävää dekkaria voi verrata mielenkiintoiseen tietokirjaan? Mikä minä olen laittamaan kirjoja järjestykseen? Miksi yrittää tehdä listaa kun mieli muuttuu koko ajan? Mitä tarkoittaa "paras"?

Päätin kuitenkin yrittää ja esittelen nyt blogissani TOP-10 parasta lukemaani kirjaa niin, että tässä ensimmäisessä postauksessa esittelen kirjat (tai kirjasarjat) jotka päätyivät sijoille 8-10, toisessa postauksessa kerron kirjoista sijoilla 4-7 ja kolmannessa osassa esittelen kärkikolmikon.

En yrittänytkään laittaa kirjoja järjestykseen minkään objektiivisen arvion mukaan. Kirjan kaunokirjalliset ansiot tai yhteiskunnallinen merkitys eivät ole siis paljoa vaakakupissa painaneet. Sen sijaan yritin muistella sitä, kuinka suuren vaikutuksen kirjat ovat minuun tehneet. Vaikutus on voinut ilmaantua tunnereaktiona, kirjan palaamisena mieleen pitkänkin ajan jälkeen tai vaikkapa sillä, että kirjalla on ollut vaikutusta omaan ajatteluun ja siihen, kuinka tätä maailmaa katselee. Näitä tuntoja myös yritän kuvailla tässä listassani, kirjojen juonet löytää googlettamalla.

Listaa tehdessäni listasin ensin muutaman päivän aikana mieleeni tulleet "todella hyvät" kirjat. Niitä kertyi noin kolmekymmentä kappaletta. Sitten pelautin kirjoilla yksinkertaisen runkosarjan, jossa vertasin kutakin kirjaa toisiin kirjoihin (sattumanvaraisessa järjestyksessä) ja päätin aina kumpi kirjoista oli tehnyt minuun suuremman vaikutuksen. Kun kaikki vertailut (yhteensä lähes 300 kpl...) oli tehty, muodostui TOP-10 lista vertailun aikana kerätyistä pistemääristä. Aika nörttimäiseltä kuuloinen tapa laittaa kirjoja järjestykseen, mutta toimi ainakin minulla hyvin kun kerralla tarvitsi keskittyä vain kahteen kirjaan. Toki näinkin tehtynä lista peilailee paljon myös arviointipäivän fiiliksiä ja järjestys varmasti vähän muuttuisi jos saman arvioinnin tekisi kohta uudestaan mutta eri tunnelmissa.

Runkosarja menossa, vastakkain Long ja Mankell

Tulospalvelu.

Taisto oli tiukka ja monta hyvää kirjaa jäi juuri ja juuri TOP-10 listan ulkopuolella. Näiden kirjojen joukossa oli muun muassa unenomaisen kiehtova Jumalat juhlivat öisin (Donna Tartt), eeppinen fantasia 1Q84 (Haruki Murakami), pelottavan koukuttava Helvetin piirit ja sen jatko-osa Helvetin sydän (Jeff Long), paras lukemani agenttijännäri Neulansilmä (Ken Follett) ja lapsena luettu ja silloin unettomia öitä aiheuttanut Baskervillen koira (Arthur Conan Doyle).

Jokaisesta kirjasta on mukana myös valokuva jolla yritän hahmottaa kirjan fiilistä. Itse kirja on kuvissa mukana vain jos se hyllystäni löytyi. Kuvat on kaikki itse ottamiani, osaa on lievästi photoshopattu (tai itseasiassa gimpattu), mutta vain värejä korjaillen tai vastaavia pieniä parannuksia tehden.

Ja sitten itse listaan, sijat 8-10 alla.

10. Jo Nesbö: Harry Hole sarja (Johnny Kniga)

Olen arvioinut useita Nesbön kirjoja blogissani. Hänen Harry Hole sarjansa on mielestäni selkeästi laadukkain kaikista lukemistani dekkarisarjoista. Juuri kokonaisuus ja sen tasaisuus nostaa  Nesbön tälle listalle, ei niinkään mikään yksittäinen kirja. Harry Hole nousee dekkareiden päähenkilöiden joukossa ohi Wallanderin, van Veetereenin, Barbarottin, Mörckin, Boschin ja lukuisten muiden. Nesbön kirjoja leimaa jännityksen lisäksi se, että Harry Holesta tulee oltua ihan oikeasti huolissaan. Nämä kirjat myös toteuttavat erittäin hyvin yhden dekkareiden tärkeimmistä tehtävistä - koukuttamisen. Holen maailmaan uppoutuu - ja sieltä pois lähteminen tuntuu yhtä aikaa helpottavalta ja kaihoisalta. Fiilis kirjoissa on usein musta, lohduton ja sateinen, mutta mukana on aina myös pieni valonpilkahdus. Tästä dekkarisarjasta on hankala kenenkään pistää paremmaksi.

9. Henning Mankell: Syvyys (Otava)

Luin tämän kirjan noin kuusi vuotta sitten, pian sen suomennoksen ilmestymisen jälkeen. Muistan Syvyyden yhtäaikaa surullisen kauniina ja julman mustana tarinana. Kirja ei ole dekkari vaikka siinä on myös rikosromaanin piirteitä. Ennemminkin kyseessä on matka pääosassa olevan merikapteenin mielenmaisemaan. Maisema ei ole kaunis eikä valoisa. Kapteeni kuvataan narsistisena psykopaattina, jonka elämän sisältö on painunut kasaan. Kirjasta jäi outo, surullinen ja unenomainen fiilis. Kaikessa vastenmielisyydessäänkin kapteenissa oli jotain, jonka takia hänen kohtalonsa kiinnosti ja hänestä välitti. Kirja on Mankellin kirjoista sieltä vähiten viihteellisestä päästä, mutta silti erittäin luettava. Syvyys oli minulle hypnoottinen, sumea lukukokemus. Muistan näin jälkikäteeen kirjan juonesta aika vähän, mutta tunnelmasta sitäkin enemmän.



8. Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa -trilogia (Ursa)

Valtaojan trilogiaan (jolla ei ilmeisesti ole mitään virallista nimeä?) kuuluu kolme kirja; Tieto-Finlandian voittanut Kotona maailmankaikkeudessa, Avoin tie - kurkistuksia tulevaisuuteen ja Ihmeitä - kävelyretkiä kaikkeuteen. Kaikkia kirjoja leimaa valtaojamainen kirjoitustyyli - teksti on yhtäaikaa asiapitoista, asiantuntevaa, helposti luettavaa, viihdyttävää, ajatuksia herättävää ja kutkuttavaa huumoria sisältävää. Luin kirjoja luku kerrallaan, ajatuksia makustellen, sivuja säästellen. Päällimmäisenä kirjasarjasta jäi mieleen Valtaojan positiivinen asenne. Kaikki ei ole maailmassa menossa huonoon suuntaan (vaikka uutisia seuraamalla ja keskustelupalstoja lukemalla siltä tuntuu), vaan itse asiassa elämme ihmiskunnan parasta aikaa ja tulevaisuus voi olla hyvinkin valoisa. Tulevaisuutta käsitteli eniten trilogia toinen osa, joka onkin mielestäni kirjoista paras. Muuten käsittelyn alla on esimerkiksi sellaisia pieniä asioita kuin elämän syntyminen, pimeä aine ja todellisuus. Näihin kirjoihin tulee usein palattua ja uudelleen luettua. Väitän että näiden lukeminen vähentää kyynisyyttä ja lisää optimistisuutta ja maailman ymmärtämistä. Ja kaikkea tätä nykymaailmassa todella kaivataan. Tämä on ainoa kirja/kirjasarja jota voin varauksetta suositella ihan kaikille.

Edit 6.11.2014:  Sijat 4-7 löytyy täältä ja sijat 1-3 täältä

Lee Child: Etsintäkuulutettu (Karisto)

Etsintäkuulutettu on uusin suomennettu kirja Childin Jack Reacher sarjasta. Sarjan päähenkilön olen jo esitellyt useampaan otteeseen aikaisemmissa Childin kirjojen arvioinneissani.

Noissa arvioinneissa olen myös luonnostellut Reacher-kirjojen peruskaavan:
Heti alusta lähdetään liikkeelle täysillä, Reacher temmataan mukaan tilanteeseen joka herättää hänen mielenkiintonsa tutkia juttua enemmän. Sitten tutkitaan ja juoni on täynnä yllättäviä käänteitä. Usein mukana on myös joku nainen jonka kanssa Reacher vehtaa aikansa. Ja tarina loppuu yleensä väkivaltaisesti niin, että Reacher ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja paha saa palkkansa.

Tämän kaavan mukaan mennään tälläkin kertaa. Reacher liftaa väärän auton kyytiin ja pian hänelle selviää että jokin on pielessä. Vaikka asia ei hänelle kuulu, päättää hän tutkia asiaa tarkemmin. Ja sitten tutkitaan ja tutkitaan ja juonenkäänteet seuraavat toisiaan. Lopussa paha saa taas väkivaltaisesti palkkansa. Reacherin naissuhteet jäävät tällä kertaa vähemmälle käsittelylle eikä kahviakaan juoda litratolkulla niin kuin joissain aikaisemmissa osissa. Tuttuun tyyliin mukana tolskaa myös FBI ja CIA - tällä kertaa kohtuullisen isossa roolissa.

Etsintäkuulutettu tarjoaa siis tuttua Reacheria. Jotenkin tällä kertaa kirjasta jäi kuitenkin normaalia tympeämpi maku suuhun, kuin kahvista joka on maannut pannussa liian kauan. Tarina jää välillä vähän junnaamaan paikoillaan, juoni ei yllätä kuin pari kertaa käänteillään ja lopun välienselvittely on - Reacherin asteikollakin - tympeästi väkivaltaa ihannoiva.

Parhaimmillaan Childin kirjat ovat todella koukuttavaa luettavaa ja Reacher karismaattisen karhea sankari. Etsintäkulutettu ei tätä tarjonnut, toivottavasti Childin ote ei ala lipsua, tämä oli jo seitsemästoista suomennettu Reacher seikkailu.  

* *