Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli (WSOY)

Auringon pimeä puoli voitti vuoden 2019 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Kun tämän lisäksi juoni esittelytekstin perusteella vaikutti kiehtovalta yhdistelmältä jännitystä ja aikamatkailua, oli kirja helppo valinta lukulistalleni.

Kirjan päähenkilö on kuusitoistavuotias Emilia. Hän asuu eristetyssä diktatuurissa, Kaivoksen kaupungissa. Juonesta ei tee mieli paljastaa yhtään liikaa, ja niinpä tyydyn vain toteamaan, että luvassa on itsensä etsimistä, valtaapitäviä vastaan kapinointia ja salaperäisiä henkilöitä.

Rasi-Koskinen kirjoittaa vangitsevasti. Hän onnistuu tyylillään loihtimaan kaiken tapahtuvan päälle usvamaisen mystisen verhon, mutta tekstiä on silti helppo lukea.

Aikamatkailu kirjassa kuin kirjassa sisältää aina samat isoisäparadoksit ja madonreikäteoriat. Tässäkään kirjassa niiltä ei vältytä. Kirjailija käyttää kuitenkin ilahduttavan aitoja ja tuoreita teorioita ajassa liikkumista selittäessään. Vaikka olen ajasta ja sen luonteesta paljon lukenut sekä tieto- että kaunokirjallisuudesta, toi Auringon pimeä puoli kuitenkin uusi ajatuksia ja laittoi ajatukset liikkeelle. Mikään kova sci-fi kirja tämä ei silti missään tapauksessa ole, vaan keskiössä ovat vahvasti ihmiset ja tunteet, eivät koneet ja teoriat.

Kirjassa oli paljon samaa kuin 2021 lanu-Finlandian voittaneessa Mistä valo pääsee sisään -teoksessa. Ainakin dystooppinen tulevaisuudenkuva totalitäärisestä hallinnosta, aikuisuuden kynnyksellä oleva päähenkilö ja valtarakenteita vastaan kapinointi yhdistävät näitä (ja lukuisia muita) kirjoja. Yhteistä on myös se, että vaikka kirjat ovat nuortenkirjoja, sopivat ne aivan yhtä hyvin aikuisen luettavaksi.

Koukutuin alussa tarinaan ihan täysillä ja kirjaa piti päästä joka välissä lukemaan. Loppua kohti lukuinnostus kuitenkin hieman laantui. Kirja on pitkähkö (366 sivua) ja pituuteen nähden tapahtumia on loppujen lopuksi vähän. Viimeisen reilun sadan sivun aikana tuli usein fiilis, että tarina junnaa paikoillaan ja samaa asiaa kerrotaan uudestaan. Osaksi tämä oli tarkoituksellista ja juonelle olennaista, mutta silti pieni tylsyyden tunne iski kirjan loppupuolella ennen loppuratkaisuja.

Auringon pimeä puoli on sopivan erilainen ja erinomaisesti kirjoitettu kirja, joka saa aivoissa aikaan mukavaa solmuun menemisen tunnetta. Sopii niin nuorille kuin aikuisillekin.

* * *