Suomalaisista tiedettä popularisoivista kirjailijoista lienee tunnetuimmat ovat Esko Valtaoja ja Kari Enqvist. Enqvist on näistä kahdesta se, joka edustaa "kovempaa tiedelinjaa" ja sitä myötä erittäin tiedekeskeistä maailmankuvaa. Olen Enqvistiltä aikaisemmin lukenut teoksen Monimutkaisuus, joka meni monessa kohdassa yli ymmärrykseni, vaikka kuinka yritin lukea lauseita uudelleen ja uudelleen. Joka tapauksessa Monimutkaisuus oli mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu tiedekirja ja niinpä poimin kirjaston hyllystä mukaani Enqvistiltä toisenkin kirjan.
Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat pohtii ihmisyyttä, elämää, kuolemaa ja uskontoja tiedemiehen näkökulmasta. Yllätyksekseni kirja oli helppolukuinen ja sisälsi paljon Enqvistin omia kokemuksia, esimerkiksi hänen oman äitinsä sairaudesta. Mieltäisin monelta osin kirjan enemmän filosofiseksi teokseksi kuin varsinaiseksi tiedekirjaksi, vaikkakin kirjassa paljon myös (kvantti)fysiikkaa, kosmologiaa ja matematiikkaa käsitelläänkin.
Aluksi tuntui että kirja rönsyilee - lähes tajunnanvirtana - alueesta toiseen. Välillä käsitellään Hiroshiman ydinpommitusta, välillä Enqvistin lähisukua ja välillä kritisoidaan uskontoja. Jotenkin paketti kuitenkin pysyy hyvin kasassa ja kirja tuli luettua läpi hyvinkin nopealla tahdilla. Enqvist kirjoittaa sujuvasti eikä sorru turhaan termeillä kikkailuun.
Enqvist on elämänkatsomukseltaan uskonnoton. Hän käykin kirjassa välillä kovasanaisesti ristiretkeä uskontoja vastaan. Vaikka tyyli voi joitain ärsyttää, tai jopa loukata, niin pidin hänen tyylistään sanoa asiat suoraan, kiertelemättä ja kaunistelematta. Välillä tosin tuntui että itse aiheesta - kuoleman pohtimisesta - eksyttiin pamflettimaiseen saarnaamiseen,
Kirja oli välillä lähes ahdistavaa luettavaa kun alkoi tarkemmin pohtimaan Enqvistin käsitystä siitä, että ihminen on viime kädessä vain (erittäin monimutkainen) molekyylitason kone, eikä mitään "minää" tai "sielua" sen alta löydy. Käytännössähän tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vapaata tahtoa ei ole olemassa. Muutenkin kirjoittajan näkemykset olivat välillä aika masentavia, jokseenkin samalla myös järkeenkäypiä. Onnekin Enqvist päättää kirjansa elämänuskoon ja rakkauden arvostamiseen ja jättää tämän myötä seesteisen jälkimaun.
Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat antoi paljon uutta ajateltavaa ja on jo sen takia suositeltavaa lukemista kenelle vain. Monella varmasti oma elämänkatsomus konfliktoi Enqvistin ajatusten kanssa, mutta kirja kannattaa silti jaksaa lukea läpi. Samaa mieltähän ei ole pakko olla.
* * * *
maanantai 25. kesäkuuta 2012
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Lee Child: Linnoitus (Karisto)
Linnoitus on Childin Jack Reacher sarjan toinen kirja (ilmestynyt 1998), mutta se on suomennettu vasta 2011 sarjan viidentenätoista suomennoksena. Joskus ihmetyttää tämä väärässä järjestyksessä suomentaminen.
Olen esitellyt Jack Reacherin jo aikaisemmissa arvioissa. Linnoitus on erittäin tyypillinen Jack Reacher sarjan jännäri. Tämä tarkoittaa melko suoraviivaista juonta, ajoittain alleviivattua väkivaltaa ja selkeää jaottelua hyviin ja pahoihin. Ja taas kerran noin kuvailtuna kirja ei kuulosta yhtään hyvältä. Ja taas kerran Jack Reacher koukutti täysillä mukaansa koko kirjan ajaksi!
Tälläkin kertaa kirjassa mennään suoraan asiaan ilman pitkiä johdantoja. Reacher sattuu olemaan väärään aikaan väärässä paikassa ja tulee kidnapatuksi yhdessä nuoren naisen kanssa. Pitkän automatkan päätteeksi heidät viedään hylättyyn kaivoskaupunkiin, jossa leiriään pitää rasistinen puolisotilaallinen lahko. Asetelma on taas monessa kohdassa Reacher vastaan iso joukko pahoja rosvoja. Arvaatte varmaan kuka lopulta voittaa.
Linnoituksessa Reacher tuntui vielä hitusen verran enemmän supersankarila kuin aikaisemmin lukemissani sarjan kirjoissa. Tämä välillä häiritsi kun rosvojen voittaminen tuntui jo liian helpolta. Loppuratkaisu oli jossain määrin anti-kliimaksi, toiminta vähän hyytyi kalkkiviivoilla. Child kuitenkin kirjoittaa todella vangitsevasti ja kahden rinnakkaisen näkökulman (Reacher ja FBI) käyttäminen toimi hyvin. Taas kerran on siis tarjolla helppolukuista, nopeatempoista ja jännittävää lukemista sellaisessa paketissa, että kirjaa ei meinaa malttaa käsistään laskea.
* * *
Olen esitellyt Jack Reacherin jo aikaisemmissa arvioissa. Linnoitus on erittäin tyypillinen Jack Reacher sarjan jännäri. Tämä tarkoittaa melko suoraviivaista juonta, ajoittain alleviivattua väkivaltaa ja selkeää jaottelua hyviin ja pahoihin. Ja taas kerran noin kuvailtuna kirja ei kuulosta yhtään hyvältä. Ja taas kerran Jack Reacher koukutti täysillä mukaansa koko kirjan ajaksi!
Tälläkin kertaa kirjassa mennään suoraan asiaan ilman pitkiä johdantoja. Reacher sattuu olemaan väärään aikaan väärässä paikassa ja tulee kidnapatuksi yhdessä nuoren naisen kanssa. Pitkän automatkan päätteeksi heidät viedään hylättyyn kaivoskaupunkiin, jossa leiriään pitää rasistinen puolisotilaallinen lahko. Asetelma on taas monessa kohdassa Reacher vastaan iso joukko pahoja rosvoja. Arvaatte varmaan kuka lopulta voittaa.
Linnoituksessa Reacher tuntui vielä hitusen verran enemmän supersankarila kuin aikaisemmin lukemissani sarjan kirjoissa. Tämä välillä häiritsi kun rosvojen voittaminen tuntui jo liian helpolta. Loppuratkaisu oli jossain määrin anti-kliimaksi, toiminta vähän hyytyi kalkkiviivoilla. Child kuitenkin kirjoittaa todella vangitsevasti ja kahden rinnakkaisen näkökulman (Reacher ja FBI) käyttäminen toimi hyvin. Taas kerran on siis tarjolla helppolukuista, nopeatempoista ja jännittävää lukemista sellaisessa paketissa, että kirjaa ei meinaa malttaa käsistään laskea.
* * *
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)