Taisin huokaista että "huh huh" luettuani Kvanttivarkaan viimeisen sivun loppuun. Huh-huh sen takia että olipas mahtava kirja! Ja huh-huh myös sen takia että lukeminen oli nautittavuudestaan huolimatta melkoinen urakka. Kvanttivaras on raskaan sarjan sci-fiä joka ei päästä lukijaansa helpolla mutta palkitsee hienosti sinnikkään lukijan.
Tarinan alussa mestarivaras Jean Le Flambeur viruu virtuaalisessa dilemmavankilassa ja on pakotettu jatkuvasti pelaamaan peliteoriaa testaavia kuolettavia pelejä. Mieli-niminen nainen vapauttaa varkaan ja vaatii palkinnoksi varasta suorittamaan tehtävän Marsissa sijaitsevassa kaupungissa, Oubliettessä. Vastaansa Le Flambeur saa Isidoren, Oubliettessä legendaarisen maineen omaavan salapoliisin.
Oublietten kaupunki näyttelee yhtä kirjan pääosaa yhdessä Le Flambeurin ja Isidoren kanssa. Kaupunki on kiehtovasti kuvattu paikka, joka on toisaalta täysin erilainen nykyisiin kaupunkeihin verrattuna, toisaalta hämmentävän samanlainen. Kaupunki muun muassa liikkuu koko ajan eteenpäin Marsin aavikolla ja muuttaa sen mukaan myös asemakaavaansa vähän väliä. Kaupungin asukkaat viettävät ikuista elämää jonka silloin tällöin tapahtuva kuolema keskeyttää. Ja viestintä tapahtuu tyypillisesti gevulotia raottamalla ja yhteismuistoja jakamalla.
Kuulostaako sekavalta? Siltä se tuntui luettunakin etenkin kirjan alussa. Rajaniemen tyyliin kuuluu kertoa vaikkapa gevulotista, kuptauksesta, arkonteista tai gogolpiraateista kuin ne olisivat kaikille tuttuja termejä. Rautalankaselitystä uusista asioista on turha odottaa, mutta myöhemmin kirjassa sentään vähän enemmän avataan noita asioita. Tämä kerrontatapa vaatii tarkkaa lukemista ja ainakin itse luin aika lyhyitä pätkiä kerrallaan. Tarkka lukeminen palkitaan hienoilla ahaa-elämyksillä kun Oublietten elämän salat paljastuvat.
Kvanttivaras on todella kiehtova kirja jonka lukuisat mielikuvitusrikkaat elementit nivoutuvat yhteen yhtenäiseksi tulevaisuudenkuvaksi. Juoni on monimutkainen ja yllättävä, henkilöhahmot (onko Perhonen niminen avaruusalus henkilö?) hyvin rakennettuja ja ympäristönkuvaus todella vakuuttavaa. Mitäpä sitä kirjalta muuta voi vaatia. Varoitus kuitenkin - jos et ole sci-fiä juuri ennen lukenut niin tämä voi olla turhan raskas aloitus.
PS. jos kirjan lukeminen tuntuu alussa ylivoimaiselta niin termejä ja niiden selityksiä voi luntata vaikkapa täältä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Glossary_of_terms_in_The_Quantum_Thief
* * * * *
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
tiistai 6. syyskuuta 2011
Lars Kepler: Paganini ja paholainen (Tammi)
Keplerin esikoisteos Hypnotisoija sai aikaan paljon positiivista julkisuutta. Jatko-osa Paganini ja paholainen taas on saanut aika varautuneita arvosteluja ja olinkin hieman epäileväinen kun kirjaa aloin lukemaan. Pelkäsin että nyt ratsastetaan - ja rahastetaan - aikaisemman kirjan suosiolla. Pelko oli onneksi täysin turha, mielestäni Paganini ja paholainen on monessa mielessä parempi kirja kuin Hypnotisoija.
Hyptonisoijaa vaivasi tietynlainen laskelmoivuus ja kliinisyys. Paganini ja paholainen onnistuu mielestäni paljon paremmin kuvaamaan henkilöitä ja paikkoja ja luomaan "siellä olemisen" fiiliksen. Hyptonisoijassa juoni oli kaikki kaikessa mutta nyt jatko-osassa myös ihmiskuvaus saa suuren roolin. Pääosassa oleva komisario Joona Linna tuntuu nyt ihan oikealta ihmiseltä ja uudet henkilöt, kuten keijumainen rikostutkija Saga Bauer ovat kiinnostavia.
Kirjan alussa huviveneestä löytyy mystisesti kuollut nuori nainen ja edustuskodista hirttoköydestä roikkuva Ruotsin aseviennistä vastaava johtaja. Joona Linna alkaa tutkimaan tapauksia yhdessä Saga Bauerin kanssa ja pian he huomaavat että tapahtumien syyt ja seuraukset ovat kansainvälistä kokoluokkaa. Juonen käänteet seuraavat toisiaan aina toimintapainotteiseen loppuun asti.
Lars Keplerhän on nimimerkki jonka takaa löytyy ruotsalainen kirjailijapariskunta. He kirjoittavat näitä romaaneja yhdessä ilman suurempaa suunnitelmaa siitä kumpi kirjoittaa mitä. Tämä näkyy mielestäni kirjassa siinä miten kertominen limittyy ajan suhteen näkökulmasta toiseen Eli ensin kerrotaan Joona Linnan näkökulmasta tapahtumien kulku, sitten sama tapahtuma ainakin osittain vaikkapa Saga Bauerin näkövinkkelistä. Tämä yhdistettynä preesensin käyttöön ärsytti kirjan alussa mutta tuntui lopussa jo luonnolliselta ratkaisulta.
Kepler yhdistelee kirjassa perinteistä salapoliisintyötä tikittävään toimintajännitykseen. Vielä Hypnotisoijassa tuo toimintaosuus tuntui päälleliimatulta mutta nyt yhdistelmä toimii pääosin hyvin. Välillä tosin menee överiksi kun helikoptereita tippuu taivaalta lähes brucewillisleffa-tyyliin.
Yksi Paganini ja paholainen kirjan pääosan esittäjistä on viulumusiikki. Ammattimainen ja intohimoinen viulunsoitto on kuvattu todella hyvin niin, että täysin sävelkorvattomallakin kulki kylmät väreet selkää pitkin kun viulunsoiton saloja kuvailtiin. Tämä yhdessä koukuttavan juonen ja mieleenpainuvan henkilögallerian kanssa nostavat tämän kirjan selvästi keskitasoa paremmaksi jännäriksi.
* * * *
Hyptonisoijaa vaivasi tietynlainen laskelmoivuus ja kliinisyys. Paganini ja paholainen onnistuu mielestäni paljon paremmin kuvaamaan henkilöitä ja paikkoja ja luomaan "siellä olemisen" fiiliksen. Hyptonisoijassa juoni oli kaikki kaikessa mutta nyt jatko-osassa myös ihmiskuvaus saa suuren roolin. Pääosassa oleva komisario Joona Linna tuntuu nyt ihan oikealta ihmiseltä ja uudet henkilöt, kuten keijumainen rikostutkija Saga Bauer ovat kiinnostavia.
Kirjan alussa huviveneestä löytyy mystisesti kuollut nuori nainen ja edustuskodista hirttoköydestä roikkuva Ruotsin aseviennistä vastaava johtaja. Joona Linna alkaa tutkimaan tapauksia yhdessä Saga Bauerin kanssa ja pian he huomaavat että tapahtumien syyt ja seuraukset ovat kansainvälistä kokoluokkaa. Juonen käänteet seuraavat toisiaan aina toimintapainotteiseen loppuun asti.
Lars Keplerhän on nimimerkki jonka takaa löytyy ruotsalainen kirjailijapariskunta. He kirjoittavat näitä romaaneja yhdessä ilman suurempaa suunnitelmaa siitä kumpi kirjoittaa mitä. Tämä näkyy mielestäni kirjassa siinä miten kertominen limittyy ajan suhteen näkökulmasta toiseen Eli ensin kerrotaan Joona Linnan näkökulmasta tapahtumien kulku, sitten sama tapahtuma ainakin osittain vaikkapa Saga Bauerin näkövinkkelistä. Tämä yhdistettynä preesensin käyttöön ärsytti kirjan alussa mutta tuntui lopussa jo luonnolliselta ratkaisulta.
Kepler yhdistelee kirjassa perinteistä salapoliisintyötä tikittävään toimintajännitykseen. Vielä Hypnotisoijassa tuo toimintaosuus tuntui päälleliimatulta mutta nyt yhdistelmä toimii pääosin hyvin. Välillä tosin menee överiksi kun helikoptereita tippuu taivaalta lähes brucewillisleffa-tyyliin.
Yksi Paganini ja paholainen kirjan pääosan esittäjistä on viulumusiikki. Ammattimainen ja intohimoinen viulunsoitto on kuvattu todella hyvin niin, että täysin sävelkorvattomallakin kulki kylmät väreet selkää pitkin kun viulunsoiton saloja kuvailtiin. Tämä yhdessä koukuttavan juonen ja mieleenpainuvan henkilögallerian kanssa nostavat tämän kirjan selvästi keskitasoa paremmaksi jännäriksi.
* * * *
Jo Nesbö: Pelastaja (Johnny Kniga/WSOY)
Pelastaja on jo neljäs vuoden aikana lukemani Jo Nesbön dekkari. Aloin Nesbötä tosiaan lukemaan vasta viime syksynä ja nyt tästä norjalaiskirjailijasta on tullut varma valinta yöpöydälleni - lukemattomia nesböitä löytyy kirjaston hyllystä helposti. Olen lukenut kirjoja vähän sikin-sokin enkä ilmestymisjärjestyksessä. Tämä on toiminut ihan hyvin, vaikka viittaukset edellisiin kirjoihin välillä näin lukien menettävätkin merkitystään.
Pelastaja on takuuvarmaa Nesbö laatua. Tälläkin kertaa pääosassa on karheankarismaattinen rikostutkija Harry Hole. Holen hahmo ei tällä kertaa saa ihan yhtä hallitsevaa roolia kuin esimerkiksi kirjassa Torakat. Hole on Pelastajassa välillä lähes normaali poliisi eikä hänen päihde- ja ihmissuhdeongelmansa saa niin suurta roolia kuin aikaisemmin lukemissani Hole romaaneissa.
Pelastajassa jahdataan salaperäistä, kasvotonta ja häikäilemätöntä salamurhaajaa. Tapahtumat pyörivät pelastusarmeijan ja vuosien takaisten tapahtumien ympärillä. Kuten tavallista Nesbö heittelee juonen sekaan yllättäviä juonenkäänteitä sopivaan tahtiin ja onnistuu hyvin ihmiskuvauksissaan. Välillä juoni lipsahtaa hieman epäuskottavan puolelle, mutta ei pahasti. Pelastusarmeija järjestönä tuo kiinnostavan sivumaun jota olisi voinut hyödyntää romaanissa enemmänkin.
Aikaisemmin lukemissani Harry Hole kirjoissa mieleen on jäänyt pikkutarkka sadistisen väkivallan kuvaaminen joka on ainakin omasta mielestäni keikkunut siinä ihan hyvän maun rajoilla. Pelastaja on tässäkin suhteessa konservatiivisempi ja yhtä silmä-irti kohtausta lukuunottamatta väkivalta ei mene yökytyksen puolelle. Pelastaja onkin kokonaisuutena "helpompi" Harry Hole kirja kuin esimerkiksi Panssarisydän. Vähäisempi väkivalta ja paremmassa kunnossa oleva päähenkilö tekevät tästä perinteisemmän pohjoismaisen dekkarin. Makuasia sitten kummasta tykkää enemmän, Pelastaja on joka tapauksessa laadukasta ja koukuttavaa luettavaa tuttuun Jo Nesbö tyyliin.
* * *
Pelastaja on takuuvarmaa Nesbö laatua. Tälläkin kertaa pääosassa on karheankarismaattinen rikostutkija Harry Hole. Holen hahmo ei tällä kertaa saa ihan yhtä hallitsevaa roolia kuin esimerkiksi kirjassa Torakat. Hole on Pelastajassa välillä lähes normaali poliisi eikä hänen päihde- ja ihmissuhdeongelmansa saa niin suurta roolia kuin aikaisemmin lukemissani Hole romaaneissa.
Pelastajassa jahdataan salaperäistä, kasvotonta ja häikäilemätöntä salamurhaajaa. Tapahtumat pyörivät pelastusarmeijan ja vuosien takaisten tapahtumien ympärillä. Kuten tavallista Nesbö heittelee juonen sekaan yllättäviä juonenkäänteitä sopivaan tahtiin ja onnistuu hyvin ihmiskuvauksissaan. Välillä juoni lipsahtaa hieman epäuskottavan puolelle, mutta ei pahasti. Pelastusarmeija järjestönä tuo kiinnostavan sivumaun jota olisi voinut hyödyntää romaanissa enemmänkin.
Aikaisemmin lukemissani Harry Hole kirjoissa mieleen on jäänyt pikkutarkka sadistisen väkivallan kuvaaminen joka on ainakin omasta mielestäni keikkunut siinä ihan hyvän maun rajoilla. Pelastaja on tässäkin suhteessa konservatiivisempi ja yhtä silmä-irti kohtausta lukuunottamatta väkivalta ei mene yökytyksen puolelle. Pelastaja onkin kokonaisuutena "helpompi" Harry Hole kirja kuin esimerkiksi Panssarisydän. Vähäisempi väkivalta ja paremmassa kunnossa oleva päähenkilö tekevät tästä perinteisemmän pohjoismaisen dekkarin. Makuasia sitten kummasta tykkää enemmän, Pelastaja on joka tapauksessa laadukasta ja koukuttavaa luettavaa tuttuun Jo Nesbö tyyliin.
* * *
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)