Murakamin 1Q84 teki minuun niin suuren vaikutuksen, että välittömästi halusin kirjaston hyllystä etsiä lisää Murakamia luettavaksi. Mukaan tarttui Norwegian Wood, josta on myös tehty samanniminen elokuva, jota en kuitenkaan ole vielä nähnyt.
Norwegian Wood on kasvutarina, kertomus nuoruuden loppumisesta ja tosielämän jyräämistä nuoruuden unelmista. Pääosassa on parikymppinen opiskelija Toru Watanabe. Hän opiskelee yliopistossa ja fanittaa länsimaista kirjallisuutta. Watanabe tasapainoilee elämänsä rakkauden ja irtosuhteiden välillä ja yrittää olla kaikille rehellinen ja avoin - ja valitettavasti huomaa että se ei maailmassa ole varma tie onneen.
Watanaben lisäksi pääosassa ovat hänen elämänsä naiset, Naoko, Midori ja Reiko. Heidät, kuten myös Watanabe, on kuvattu todella intensiivisesti ja todentuntuisesti, tuntui että henkilöt tulivat iholle ja heidän tulevaisuudestaan tuli oikeasti kiinnostuneeksi.
Kirja sijoittuu 60-luvun Japaniin ja tämä ajan- ja paikankuva on erittäin kiinnostava. Elämänmenossa on paljon länsimaisia piirteitä, mutta tunnelma ja miljöö on silti aivan omanlaisensa. Kirja oli kiinnostava jo pelkästään siinä mielessä, että pääsi kurkistamaan tuon ajan Japanin opiskelijoiden elämään.
Kirjassa on suuri rooli myös seksuaalisuudella ja huumorilla. Seksi on Watanaben mielessä usein ja se myös on olennainen osa ihmissuhteita ja niiden haasteita. Seksuaalisuus tuodaan mukaan arkisena asiana ja ilman päälle liimaamisen makua, ja seksillä on olennainen osa päähenkilöiden kuvauksessa. Lisäksi kirjan hauskimmat kohdat olivat niitä, joissa seksi ja huumori yhdistettiin puhumalla asioista suoraan ja kiertelemättä.
Murakami kirjoittaa tarkasti, viipyillen ja fiilistellen. Joistakin kirjan tempo voi varmaan tuntua välillä hitaalta, etenkin kun mukana ei ole 1Q84:n tyylisiä jännityselementtejä.Traagisten tapahtumien määrä tuntui jossain vaiheessa myös hieman liioitellulta, tarina oli välillä kuin murheellisten laulujen maasta.
Kun sain kirjan loppuun pari viikkoa sitten, ajattelin että olipa hyvä kirja, annan neljä tähteä. Nyt parin viikon ajan kirja ja sen henkilöt ovat olleet edelleen paljon mielessäni ja olen lukenut paloja kirjasta uudelleen. Korotan siis arvostelun viiteen tähteen, niin suuren vaikutuksen tämä teki. Minusta on selvästi tullut Murakami fani!
* * * * *
perjantai 30. elokuuta 2013
lauantai 17. elokuuta 2013
Sari Kaarniranta: Miesmarras (Myllylahti)
Miesmarras on jo jonkin aikaa ollut listallani kirjoista, joista haluaisin ainakin pari ensimmäistä lukua lukea ja näin selvittää kannattaako lukemista jatkaa. Kirja päätyi nyt luettavakseni kun sain sen kustantajalta arvostelukappaleena.
En ihan tiennyt mitä kirjalta odottaa. Etukäteen tiesin että kyse on suomalaisen miehen tuntojen kuvauksesta ja tapahtumapaikkana on marraskuinen Lappi. Jotenkin olin saanut käsityksen, että tarinassa olisi kyse miesporukan pohjoisen reissusta, missä selvitellään patoumia ja parannetaan maailmaa. Miesmarras on tätäkin, mutta se olikin huomattavasti viihdyttävämpi ja hauskempi kirja kuin mitä ennakkoluuloni antoivat odottaa.
Miesmarras kertoo tarinaansa kolmen suomalaisen miehen, Vesan, Riston ja Jarin näkökulmista. Vesa on vähäpuheinen huonekalumyyjä. Risto on pedantti sosiologi ja Jari taas bodaava naistennaurattaja ja portsari. Yhteistä kaikille on parisuhteeseen liittyvät haasteet, yksi on väsynyt kaikkeen vaimoonsa liittyvään ja toinen taas elää kahden naisen loukussa. Naiset Maija, Meiju, Maya, Merja ja Kira ovat myös tarinassa vahvasti mukana, vaikka kerronta onkin sataprosenttisesti miesten (miehisestä) näkökulmasta. Henkilöitä on paljon, mutta ensisijaisesti Miesmarras on kuitenkin Vesan tarina, tarina siitä kuinka vuosikausia padotut ajatukset löytävät tiensä ulos Lapin hämärässä.
Kirjassa tapahtuu hyvin vähän ja toisaalta erittäin paljon. Yhden marraskuisen päivän aikana padot murtuvat ja pitkään puhumatta jätettyjä asioita sanotaan. Hiki haisee, alkoholia kuluu ja hengitys huuruaa.
Miesmarrasta olisi helppo kritisoida. Henkilöt, etenkin naiset, ovat sterotyyppisiä ja jossain määrin epäuskottavia. Tarina jää välillä pohdiskelemaan paikoilleen. Välillä taas ollaan lähellä suomalaisen kesäteatterin puskafarssia. Joku voisi varmaan myös ärsyyntyä kirjan vahvasta miesnäkökulmasta, ainakin jos kirjailija ei olisi nainen. Naiset nimittäin kuvataan välillä yksinkertaisiksi hössöttäjiksi, joille talkkunapuurolautaseen viereen laitettavat servetit ovat parisuhdetta tärkeämpi asia.
Mutta silti: pidin kirjasta todella paljon! Kaarniranta luo tunnelmaa aivan mahtavasti ja henkilöistä tulee tuttuja jo heti alussa. Vesaa on helppo sympata, mutta myös arvostella. Parasta kirjassa on sen karun lämmin, alleviivaamaton huumori. Pitkään aikaan en ole niin usein ääneen nauranut kirjaa lukiessani - ja sitten taas pian vakavoitunut. Kirjoittaja hallitsee hyvin huumorin ja draaman balanssin ja kirjaa lukiessa oli usein hykerryttävä olo. Myös käytetty kieli on enimmäkseen tuoretta eikä toistele vanhoja klisheitä.
Pussilakanoiden valtavat unikot painavat rintalastaa ja salpaavat hengityksen. Maija ottaa aina omat pussilakanat ja täkit mukaansa. Maija ottaa aina koko kodin mukaansa.
* * * *
En ihan tiennyt mitä kirjalta odottaa. Etukäteen tiesin että kyse on suomalaisen miehen tuntojen kuvauksesta ja tapahtumapaikkana on marraskuinen Lappi. Jotenkin olin saanut käsityksen, että tarinassa olisi kyse miesporukan pohjoisen reissusta, missä selvitellään patoumia ja parannetaan maailmaa. Miesmarras on tätäkin, mutta se olikin huomattavasti viihdyttävämpi ja hauskempi kirja kuin mitä ennakkoluuloni antoivat odottaa.
Miesmarras kertoo tarinaansa kolmen suomalaisen miehen, Vesan, Riston ja Jarin näkökulmista. Vesa on vähäpuheinen huonekalumyyjä. Risto on pedantti sosiologi ja Jari taas bodaava naistennaurattaja ja portsari. Yhteistä kaikille on parisuhteeseen liittyvät haasteet, yksi on väsynyt kaikkeen vaimoonsa liittyvään ja toinen taas elää kahden naisen loukussa. Naiset Maija, Meiju, Maya, Merja ja Kira ovat myös tarinassa vahvasti mukana, vaikka kerronta onkin sataprosenttisesti miesten (miehisestä) näkökulmasta. Henkilöitä on paljon, mutta ensisijaisesti Miesmarras on kuitenkin Vesan tarina, tarina siitä kuinka vuosikausia padotut ajatukset löytävät tiensä ulos Lapin hämärässä.
Kirjassa tapahtuu hyvin vähän ja toisaalta erittäin paljon. Yhden marraskuisen päivän aikana padot murtuvat ja pitkään puhumatta jätettyjä asioita sanotaan. Hiki haisee, alkoholia kuluu ja hengitys huuruaa.
Miesmarrasta olisi helppo kritisoida. Henkilöt, etenkin naiset, ovat sterotyyppisiä ja jossain määrin epäuskottavia. Tarina jää välillä pohdiskelemaan paikoilleen. Välillä taas ollaan lähellä suomalaisen kesäteatterin puskafarssia. Joku voisi varmaan myös ärsyyntyä kirjan vahvasta miesnäkökulmasta, ainakin jos kirjailija ei olisi nainen. Naiset nimittäin kuvataan välillä yksinkertaisiksi hössöttäjiksi, joille talkkunapuurolautaseen viereen laitettavat servetit ovat parisuhdetta tärkeämpi asia.
Mutta silti: pidin kirjasta todella paljon! Kaarniranta luo tunnelmaa aivan mahtavasti ja henkilöistä tulee tuttuja jo heti alussa. Vesaa on helppo sympata, mutta myös arvostella. Parasta kirjassa on sen karun lämmin, alleviivaamaton huumori. Pitkään aikaan en ole niin usein ääneen nauranut kirjaa lukiessani - ja sitten taas pian vakavoitunut. Kirjoittaja hallitsee hyvin huumorin ja draaman balanssin ja kirjaa lukiessa oli usein hykerryttävä olo. Myös käytetty kieli on enimmäkseen tuoretta eikä toistele vanhoja klisheitä.
Pussilakanoiden valtavat unikot painavat rintalastaa ja salpaavat hengityksen. Maija ottaa aina omat pussilakanat ja täkit mukaansa. Maija ottaa aina koko kodin mukaansa.
* * * *
torstai 8. elokuuta 2013
Niina With: Taisit narrata, Stella (Myllylahti)
Heti alkuun tiedoksi, että kirjan kirjoittaja on lähisukulaiseni, ja sain kirjan häneltä lahjaksi. Arviointi on siis pakostakin normaalia subjektiivisempi.
Taisit narrata, Stella on chick lit henkinen romaani. Wikipedia määrittelee chick litin näin: "Chick lit tarkoittaa kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti." ja "Lukijasta riippuen jotkut sisällyttävät chick litiin lähes kaikki teokset nuorehkon naisen itsensä etsimisestä arkipäiväisiin perhekuvauksiin. Joillekin chick lit taas merkitsee lähinnä miehen metsästyksestä kertovaa hömppää." En usko nelikymppisenä perheenisänä kuuluvani chick lit kirjojen ensisijaiseen kohdeyleisöön, mutta kaikkeahan kannattaa kokeilla ja tartuin kirjaan avoimen mielin.
Kirja kertoo Stellasta, 28-vuotiaasta Helsingissä asuvasta sinkkunaisesta, joka työskentelee assistenttina IT-firmassa. Stella yrittää epätoivoisesti löytää itselleen suurta rakkautta ja onnistuu samalla saattamaan itsensä noloihin tilanteisiin sekä töissä että miesystäväkandidaattiensa keskuudessa.
Kirjaa lukiessa ei voi olla huomaamatta Bridget Jones yhtäläisyyksiä. Stellalla ja Bridgetillä on paljon samoja piirteitä, etenkin taito saada näennäisen pienestä valkoisesta valheesta aikaan suuri soppa. Mutta kyseessä ei missään tapauksessa ole mikään Bridget Jones kopio vaan mukavasti aidon suomalainen versio chick litistä. Chick lit:ä tämä kirja tosiaan on hyvin puhtaasti (ainakin mikäli olen tyylilajin oikein ymmärtänyt), merkkivaatteiden nimien luettelemisesta shoppailuun ja shamppanjan juomiseen.
Välillä kirja tuntui lähes nuortenkirjalta, se on hyvin kiltti ja tämän voisi hyvin antaa perheen teini-ikäisten luettavaksi. Esimerkiksi Stellan romanssikartat tuovat mieleen teinilehdet. Joissain kohdin, esimerkkinä Dubain reissu, tarina meni omaan makuuni vähän överiksi ja epäuskottavaksi. With kirjoittaa kuitenkin koko ajan sujuvasti ja eteenpäin vievästi eikä sorru turhaan maalailuun. Turhia hienouksia ei kirjan rakenteessa ole, vaan tarina etenee koko ajan Stellan näkökulmasta kronologisesti.
Tarina on täynnä hauskoja kommelluksia ja sutkauksia. En tainnut ihan ääneen nauraa kertaakaan, mutta suu vääntyi virneeseen usein. Itsellä kirjan hauskuutta varmaan verotti jonkin verran se, että kirjalijan hyvin tuntevana osa vitseistä oli minulle ennestään tuttuja. Toisaalta oli myös mukava lukea kirjaa "sisäpiiriläisenä" ja bongata viittauksia oikean elämän paikkoihin, ihmisiin ja tapahtumiin.
Taisit narrata, Stella on helppolukuinen, hyvän maun jättävä kirja. Se on aidosti miehen metsätyksestä kertovaa hömppää (suora lainaus wikipediasta) eikä yritäkään olla syvällisempi, ja hyvä niin! Luin kirjan läpi lähes yhdeltä istumalta eli selvästikin tarina tempaisi mukaansa myös keski-ikää lähestyvän äijän. Voisin hyvin kuvitella että varsinaisessa kohderyhmässään kirja saa hyvän vastaanoton, etenkin kun suomalaista chick lit:ä ei juurikaan ole aikaisemmin kirjoitettu.
Hatunnosto myös siitä, että joku vielä uskaltaa kirjoittaa kevyttä, helppolukuista ja viihdyttävää kirjallisuutta. Rankkoja kasvukertomuksia ja raakoja murhien kuvauksia löytyy hyllyistä kyllä paljon. Kaikilla kirjoilla ei tarvitse olla syvällistä sanomaa vaan joskus tehtäväksi riittää hyvin, että kirja viihdyttää lukijaansa muutaman tunnin ajan. Tämän tehtävän Taisit narrata, Stella täyttää hienosti.
Ja loppuhuomautuksena kirjailijalle: ainakaan yksikään minun käyttämäni automaattikorjaus ei muuta sanaa speksit sanaksi seksiä. :)
* * *
Taisit narrata, Stella on chick lit henkinen romaani. Wikipedia määrittelee chick litin näin: "Chick lit tarkoittaa kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti." ja "Lukijasta riippuen jotkut sisällyttävät chick litiin lähes kaikki teokset nuorehkon naisen itsensä etsimisestä arkipäiväisiin perhekuvauksiin. Joillekin chick lit taas merkitsee lähinnä miehen metsästyksestä kertovaa hömppää." En usko nelikymppisenä perheenisänä kuuluvani chick lit kirjojen ensisijaiseen kohdeyleisöön, mutta kaikkeahan kannattaa kokeilla ja tartuin kirjaan avoimen mielin.
Kirja kertoo Stellasta, 28-vuotiaasta Helsingissä asuvasta sinkkunaisesta, joka työskentelee assistenttina IT-firmassa. Stella yrittää epätoivoisesti löytää itselleen suurta rakkautta ja onnistuu samalla saattamaan itsensä noloihin tilanteisiin sekä töissä että miesystäväkandidaattiensa keskuudessa.
Kirjaa lukiessa ei voi olla huomaamatta Bridget Jones yhtäläisyyksiä. Stellalla ja Bridgetillä on paljon samoja piirteitä, etenkin taito saada näennäisen pienestä valkoisesta valheesta aikaan suuri soppa. Mutta kyseessä ei missään tapauksessa ole mikään Bridget Jones kopio vaan mukavasti aidon suomalainen versio chick litistä. Chick lit:ä tämä kirja tosiaan on hyvin puhtaasti (ainakin mikäli olen tyylilajin oikein ymmärtänyt), merkkivaatteiden nimien luettelemisesta shoppailuun ja shamppanjan juomiseen.
Välillä kirja tuntui lähes nuortenkirjalta, se on hyvin kiltti ja tämän voisi hyvin antaa perheen teini-ikäisten luettavaksi. Esimerkiksi Stellan romanssikartat tuovat mieleen teinilehdet. Joissain kohdin, esimerkkinä Dubain reissu, tarina meni omaan makuuni vähän överiksi ja epäuskottavaksi. With kirjoittaa kuitenkin koko ajan sujuvasti ja eteenpäin vievästi eikä sorru turhaan maalailuun. Turhia hienouksia ei kirjan rakenteessa ole, vaan tarina etenee koko ajan Stellan näkökulmasta kronologisesti.
Tarina on täynnä hauskoja kommelluksia ja sutkauksia. En tainnut ihan ääneen nauraa kertaakaan, mutta suu vääntyi virneeseen usein. Itsellä kirjan hauskuutta varmaan verotti jonkin verran se, että kirjalijan hyvin tuntevana osa vitseistä oli minulle ennestään tuttuja. Toisaalta oli myös mukava lukea kirjaa "sisäpiiriläisenä" ja bongata viittauksia oikean elämän paikkoihin, ihmisiin ja tapahtumiin.
Taisit narrata, Stella on helppolukuinen, hyvän maun jättävä kirja. Se on aidosti miehen metsätyksestä kertovaa hömppää (suora lainaus wikipediasta) eikä yritäkään olla syvällisempi, ja hyvä niin! Luin kirjan läpi lähes yhdeltä istumalta eli selvästikin tarina tempaisi mukaansa myös keski-ikää lähestyvän äijän. Voisin hyvin kuvitella että varsinaisessa kohderyhmässään kirja saa hyvän vastaanoton, etenkin kun suomalaista chick lit:ä ei juurikaan ole aikaisemmin kirjoitettu.
Hatunnosto myös siitä, että joku vielä uskaltaa kirjoittaa kevyttä, helppolukuista ja viihdyttävää kirjallisuutta. Rankkoja kasvukertomuksia ja raakoja murhien kuvauksia löytyy hyllyistä kyllä paljon. Kaikilla kirjoilla ei tarvitse olla syvällistä sanomaa vaan joskus tehtäväksi riittää hyvin, että kirja viihdyttää lukijaansa muutaman tunnin ajan. Tämän tehtävän Taisit narrata, Stella täyttää hienosti.
Ja loppuhuomautuksena kirjailijalle: ainakaan yksikään minun käyttämäni automaattikorjaus ei muuta sanaa speksit sanaksi seksiä. :)
* * *
tiistai 6. elokuuta 2013
Håkan Nesser: Herra Roosin tarina (Tammi)
Herra Roosin tarina on kolmas osa Nesserin Barbarotti sarjassa. Sarja alkoi keskinkertaisesti, paransi juoksuaan toisessa osassa ja tämä sarjan kolmas kirja on mielestäni Nesserin paras kirja yhdessä Tapaus G, murha menneisyydessä dekkarin kanssa.
Nesser kertoo tarinaansa lähinnä kolmen henkilön kautta. Ante Valdemar Roos on eläkeikää lähestyvä talouspäällikkö, joka on väsynyt elämäänsä ja perheeseensä. Anna Gambowska on parikymppinen narkkari, joka on passitettu syrjäiseen hoitokotiin. Ja tietenkin mukana on myös Gunnar Barbarotti, keski-ikäinen rikoskonstaapeli. Juoni sisältää vahvoja dekkarin piirteitä kuten katoamisia ja henkirikoksia, mutta ihan puhdasverinen jännäri kirja ei kuitenkaan ole, vaan ihmiskuvauksilla on perudekkareita selvästi suurempi rooli.
Kirjan alku keskittyy Roosin ja Gambowskajan kuvaamiseen ja Barbarotti tuodaan ensimmäisen kerran mukaan vasta kirjan puolenvälin tienoilla. Tämä on mainio oivallus Nesseriltä, Barbarotti ei hahmona mielestäni millään ole niin kiinnostava, että kestäisi valokeilassa koko kirjan ajan. Herra Roosin keski-iän kriisi ja omaan elämään väsähtäminen on sen sijaan kuvattu erittäin kiinnostavasti ja uskottavasti ja hänen elämänsä tempaisee mukaan heti ensimmäisestä luvusta alkaen. Juuri Roos henkilönä on se, mikä mielestäni tekee kirjasta loistavan.
Erikseen täytyy vielä mainita kirjan lopusta, joka toimi mielestäni todella hyvin. Useinhan jännäreiden loput ovat anti-kliimakseja kun monimutkaisille tapahtumille pyritään selittämään jollain lailla uskottava taustatarina. Nyt selittämistä ei tarvittu, vaan Nesser ohjaa hienosti tarinansa tyylikkääsen päätökseen lukijaansa aliarvioimatta.
* * * * *
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)