Arnaldur Indridason: Talvikaupunki (Blue Moon)

Olen nyt muutaman kuukauden ajan lukenut Arnaldurin Erlendur-sarjaa läpi sen ilmestymisjärjestyksessä. Talvikaupunki on sarjan viides osa. Se on myös mielestäni sarjan tähän mennessä vaisuin kirja.

Talvikaupungin pääteemat käsittelevät maahanmuuttoa ja siihen liittyvää rasismia. Myös islantilaisella koululaitoksella on teoksessa näkyvä osa. Kirja alkaa kun lähiöstä löytyy kuoliaaksi puukotettu kymmenvuotias poika. Pojan juuret ovat Thaimaassa ja niinpä Erlendurin ja hänen tiiminsä tutkimuksissa rasistinen motiivi on heti yksi tutkintalinjoista.

Talvikaupunki on kirjana hyvin yksiulotteinen. Tarinaa ei juurikaan täydennettä takaumilla eikä sivujuonilla. Osansa tietenkin saa taas Erlendurin yksityiselämän kuvaus, mutta silläkään saralla ei tässä kirjassa kauheasti tapahdu. Kirjan tunnelma on kylmä, pimeä ja jotenkin väsynyt. Juonikaan ei jaksa yllättää.

Kirja kyllä välillä koukuttikin eikä sen kesken jättäminen käynyt mielessä, mutta ikävän vaisu kuva siitä jäi verrattuna aikaisempiin sarjan kirjoihin. Toivottavasti tämä oli vain tämän kirjan ongelma ja sarja jatkuu tämän jälkeen yhtä hyvänä kuin alkoikin. Seuraavankin osan Erlendur-sarjaa aion nimittän ilman muuta lukea.

* *

Kari Enqvist: Ensimmäinen sekunti - silminnäkijän kertomus (WSOY)

Enqvistin viimeisin kirja on katsaus kosmologian nykytilaan ja sen viimeisiin tutkimustuloksiin sekä teorioihin. Wikipedia määrittelee kosmologian seuraavasti:

Kosmologia (muinaiskreikaksi κοσμολογία - κόσμος, kosmos, 'kaikkeus' ja -λογία, -logia, 'oppi') on maailmankaikkeuden rakennetta ja historiaa tutkiva tiede. Kosmologia tutkii kaikkeutta kokonaisuutena ja liittyy näin vahvasti niin tähtitieteeseen kuin fysiikkaankin. Erityisesti nykyajan kosmologia keskittyy kaikkeuden alkuperään liittyviin kysymyksiin.

Tämä kirja keskittyy ennenkaikkea maailmankaikkeuden synnyn ensihetkiin, siihen, mitä tapahtui ensimmäisen sekunnin aikana. Sekunti on lyhyt aika, mutta kirjan lopussa Énqvist avaa ajan käsitettä ja muistuttaa, että minuutit ja tunnit ovat vain ihmisen aikamääreitä. Hän esitteleekin mielenkiintoisen maailmankaikkeuden laajentumisen määrään perustuvan aikamääreen ("kilokerta") ja sen pohjalta määriteltynä ensimmäinen sekunti alkaa jo tuntumaan pitkältä tovilta.

Asioita joita Enqvist kirjassaan käsittelee ovat muun muassa alkeishiukkaset, avaruuden laajeneminen, gravitaatioaallot, Higgsin bosoni ja -kenttä, inflaatiomalli, mikroaaltotausta ja pimeä aine. Kirjan alussa asioita väännetään yllättävänkin paksusta rautalangasta, kun lukijaa opastetaan esimerkiksi siinä, kuinka monta nollaa on biljoonassa. Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä paremmin täytyy lukijana olla skarppina pysyäkseen kärryillä. Vaikka Enqvist välttää tiedejargonin käyttämisen, ovat käsiteltävät asiat niin kaukana arkitodellisuudesta, että välillä aivojeni kapasiteetti tuntui loppuvan vaikka luin saman kohdan useaan kertaan.

Ymmärtämisen helpottamiseksi Enqvist käyttää paljon analogioita. Kaikkeuden kumimattoa venytetään ja rullataan useaan kertaan ja tyhjiön energia laskettelee Salpausselän harjuilla. Analogiat myös keventävät kirjaa mukavasti. Enqvist käyttää lisäksi viittauksia laulunsanoja ja vastaaviin tekstin kevennysmuotona, esimerkki sivulta 53:

Lämpöoppi ja Einsteinin yhtälöt - siinä sellainen pari, että oli kylmä tai vari, kumpikin tietää paikkansa.

Tämänkaltaisista sanaleikeistä tuli mieleeni urheiluselostaja Mikko Hannula, jonka kepeä tyyli tuli monelle tutuksi lentopallon maailmanmestaruuskisojen aikaan. Osaa ihmisistä tämäntyyppinen puujalkavitsipopularisointi varmaan ärsyttää (kuten Hannulan selostustyylikin), mutta itselleni nämä putosi ihan hyvin.

Kirjan sisällön ymmärtämistä helpotti yllättävän paljon myös kirjan sisäkansiin painetut yksinkertaiset kuvat alun aikajanasta - inflaatiosta Higgsin jäätymiseen ja galaksien syntyyn.

Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen ihmetys siitä, kuinka paljon nykyinen tiede pystyy tietämään noin kaukaisista tapahtumista. Enqvist avaa kirjassa hyvin niitä keinoja ja teorioita joiden avulla ymmäryksemme kaikkeuden synnystä on viime vuosikymmeninä kasvanut. Jotta kirjasta saisi enemmän irti, täytyisi se varmaan lukea pari kolme kertaa uudestaan ja samalla muistiinpanoja tehden. Mutta kyllä tämä jo yhdellä lukemisella avasi hienosti sekä koko kosmologiaa että ensimmäisen sekunnin spesifisiä tapahtumia. Ajatuksia herättävää lukemista!

 * * * 

Sakari Kiuru: Kuoleman sukua (Myllylahti)

Minulla oli ilo ja kunnia toimia Oulun kaupunginkirjaston dekkarilukupiirin joulukuun istunnon alustajana ja keskustelun johdattelijana. Kirjaksi tälle kerralle olimme valinneet Sakari Kiurun esikoisjännärin Kuoleman sukua. Omien mietteitteni lisäksi referoin tähän juttuun myös dekkaripiiriläisten kommentteja kirjasta ja sen aihepiiristä.  Sain myös kustantamon kautta mahdollisuuden kysellä kirjasta suoraan kirjailijalta itseltään ja tässä kirjoituksesssa on käytetty apuna myös hänen vastauksiaan kysymyksiini.

Vielä varoituksena, että tämä arviointi sisältää hieman normaalia enemmän juonipaljastuksia.

Kuoleman sukua on jännityskertomus jonka pääosassa on lapsuutensa lastenkodissa orpona viettänyt toimittaja Matias Luoto, Hän saa yllättävän yhteydenoton lapsuuden ajan kaveriltaan Ruopsalta ja tämä käynnistää tapahtumaketjun, jossa Matias tutustuu oman sukunsa salaisuuksiin. Suuressa roolissa on salaperäinen ääriuskonnollinen  lahko, jonka salaisuudet aukeavat Matiakselle synkkien tapahtumien myötä.

Sakari Kiuru on helsinkiläinen, Raahessa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt valokuvaaja. Hän kertoo saaneensa idean tähän kirjaan jo vuonna 1985. Pohjatyönä romaaniaan varten hän on muun muassa tutustunut Suomessa 1920-1950 luvuilla vaikuttaneeseen Kartanolaisuus-lahkoon, josta on kirjoitettu useampiakin kirjoja.

Kiuru itse mainitsee kirjansa pääteemoiksi yksinäisyyden ja yhteisöllisyyden. Dekkaripiirissä nousi esille vahvasti myös Matiaksen kasvutarina, kirjan punaiseksi langaksi nähtiin "poika saa tietää, että hänellä on äiti". Itse näen kirjan ensisijaisesti viihdyttävänä jännityskertomuksena, joka pitää otteessaan alusta loppuun.

Kokonaisuutena kirja jakoi kirjastolla käydyssä keskustelussamme mielipiteitä. Osa kehui sen hyvää "flow:ta" ja tarinan sujuvaa etenemistä. Joitakin häiritsi juonenkäänteiden epäloogisuus ja kirjan tyylin muuttuminen loppuratkaisujen  aikana. Matiaksen lapsuuden traumoista olisi dekkaripiirin mielestä voinut saada paljon enemmänkin irti.

Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että kirjan henkilöt olivat kiinnostavia ja hyvin rakennettuja. Erityisesti tykättiin lupsakkaasta maahanmuuttajasta, baariaan pyörittävästä Reiskasta. Myös tyylikkäästi eläköitynyt vanharouva Aino Haarala nähtiin sympaattisena henkilönä, jonka soisi esiintyvän kirjan mahdollisissa jatko-osissakin. Huoltoaseman työntekijä Vilma toi monen mielestä synkkään tarinaan hyvää mieltä. Ruopsan kasvamista lapsuuden kiusaajasta hyvää tahtovaksi aikuiseksi pidettiin yllättävänä, mutta uskottavana muutoksena. Pientä kritiikkä sai Ruopsan naisystävän Miriamin kevytkenkäisyys - toisen miehen kanssa flirttailua ei nähty realistiseksi kun oma mies on juuri dramaattisesti kadonnut.

Dekkaripiirissä keskustelimme paljon myös siitä, onko tarinan uskottavuus yleensäkään jännäreissä tärkeää. Esimerkiksi itseäni tässä kirjassa häiritsi Pohjois-Suomen paikkakuntien kuvaamisen nimettömyys, moni muu ei tähän ollut kiinnittänyt mitään huomiota. Jotain oli jäänyt vaivaamaan miten vasta savustettu lohi voi säilyä autossa pitkän ajomatkan ajan. Usean mielipide kuitenkin oli, että uskottavuus ei ole niin olennaista, jos tarina vain tempaisee mukaansa.

Ainakin uskonlahkon kuvauksen suhteen Kuoleman sukua on valitettavankin uskottava. Käsittääkseni kotimaisista uskonlahkoista esimerkiksi Kartanolaisuudessa oli vahvoja maailmanlopun odottamisen ja lasten eristämisen piirteitä. Kiuru mainitsee myös vastikään Argentiinassa paljastuneen lahkon, joka oli kaapannut katulapsia kasvattaakseen jäsenmääräänsä.

Luin tämän kirjan hyvin nopeasti. Se tempaisi otteeseensa heti ensimmäisillä sivuilla ja tarina eteni sujuvasti loppuun asti, vaikka menettikin jonkin verran jännitettään. Henkilöhahmot olivat erinomaisia ja kirjan rakenne takaumineen toimiva. Kiuru myös viljelee sopivasti kuivaa huumoria ja näin keventää kirjan rankkaa aihepiiriä. Kokonaisvaikutelma jäi kuitenkin hieman pinnalliseksi, lahkolaisuus ja Matiaksen lastenkotilapsuus eivät teemoina kehittyneet juonenkulkua avustavasta roolista suuremmiksi.

Kirjailija kertoo Matiaksen tarinan vielä joskus jatkuvan. Ilman muuta luen jatko-osankin jos ja kun se aikanaan ilmestyy.

Sain kirjan kustantamolta lahjoituksena dekkaripiiriä varten.


* * *