Lee Child: Painostaja (Karisto)

Childin kirjojen päähenkilö Jack Reacher on hämmentävä sekoitus Jack Baueria, Ihmemies McGyveria ja Likaista Harrya. Reacher seikkailee ja ratkoo ongelmia hämmästyttävällä taidolla, Reacher pelastaa viattomia, Reacher tappaa pahikset, Reacher tuntee kaikki maailman aseet ja osaa käyttää niitä ja aina kun vain mahdollista Reacher juo kahvia. Child on kirjoittanut Reacherin ovelasti henkilöksi joka ei asu missään vaan kiertää maata mukanaan vain luottokortti ja hammasharja. Näin hänet saadaan kätevästi mukaan milloin mihinkin seikkailuun. Reacherin sotilaspoliisitausta taas tekee realistiseksi hänen rikoksenselvittämis- ja taistelutaitonsa.

Jokaisen lukemani Jack Reacher sarjan kirjan juonikehys on täsmälleen samanlainen. Heti alusta lähdetään liikkeelle täysillä, Reacher temmataan mukaan tilanteeseen joka herättää hänen mielenkiintonsa tutkia juttua enemmän. Sitten tutkitaan ja juoni on täynnä yllättäviä käänteitä. Usein mukana on myös joku nainen jonka kanssa Reacher vehtaa aikansa. Ja tarina loppuu yleensä väkivaltaisesti niin, että Reacher ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja paha saa palkkansa.

Kuulostaako kioskitason kirjallisuudelta jota leimaa ärsyttävä väkivaltaisuus? Ainakin minusta kuulosti ja niinpä meni pitkään ennenkuin poimin kirjaston hyllyltä ensimmäisen Jack Reacher kirjani. Ja nyt olen lukenyt melkein kaikki. Syy tähän on se, että Child kirjoittaa todella hyvin. Tarina kulkee eteenpäin kuin luotijuna (tai luoti Reacherin ollessa kyseessä...), juoni tarjoaa oikeita yllätyksiä ja Childin tapa kuvata yksityiskohtia on jotenkin hypnoottinen. Kesken kiihkeimmän välienselvittelyn Child saattaa esimerkiksi kertoa pitkän kappaleen verran tarkkoja teknisiä yksityiskohtia käytettävistä aseista - ja ihme kyllä tämä kerrontatapa toimii todella hyvin. Child ujuttaa kirjoihin myös sekaan mukavan kuivaa huumoria ja onnistuu kuvaamaan henkilöt syvemmin kuin moni muu saman lajityypin kirjailija.

Painostaja alkaa kohtauksella missä opiskelijapoika siepataan koulun pihalla autoon. Reacher sattuu olemaan paikalla ja - tyylinsä mukaisesti - ei voi olla puuttumatta asiaan. Seuraa ammuskelua ja ruumiita ja pian ollaankin jo pojan vanhempien kartanossa ihmettelemässä pojan isän hämäriä bisneksiä. Juonesta en paljasta tämän enempää, mielestäni jo takakansi paljastaa liikaa ensimmäisiä käänteitä, ei siis kannata lukea sitä jos haluaa pitää jännityksen alusta alkaen.

Painostaja on uskollinen Jack Reacher sarjalle hyvässä ja pahassa. Väkivalta on välillä turhan itsetarkoituksellista ja tarkasti kuvattua omaan makuuni. Mutta jos sen kestää niin tämä on takuuvarmaa toimintaviihdettä kirjan muodossa.

Niin - ja paras lukemistani Jack Reacher kirjoista on Texas Palaa. Siitä on hyvä aloittaa tutustuminen Reacherin ihmeelliseen maailmaan.

* * *

Leena Lehtolainen: Henkivartija (Tammi)

Olen lukenut useita Lehtolaisen Maria Kallio kirjoja ja ne ovat kaikki olleet "takuuvarmoja suomalaisia perusdekkareita" missä hyvät henkilöhahmot ovat tukeneet sopivan pienimuotoista rikoskertomusta. Nyt Lehtolainen on kirjoittanut kansainvälisen jännistysromaanin, jossa kaikki on Maria Kallio kirjoja suurempaa, tarina ei rajoitu vain Suomeen ja pelissä on paljon enemmän kuin yksittäinen henkirikos. Kirja kertoo henkivartijasta (kuten kirjan yllättävän pliisusta nimestä näppärä voi arvata...) nimeltään Hilja Ilveskero. Hiljan entinen asiakas murhataan ja tästä lähtee käyntiin tapahtumaketju jossa liikutaan kansainvälisen rikollisuuden pyörteissä.

Henkivartija oli kauttaaltaan minulle suuri pettymys. Kerronta oli - etenkin kirjan keskivaiheilla - aivan liian laahaavaa tälläiseksi "remes-soininvaara-somppi-genren" jännäriksi. Päähenkilöstä on yritetty tehdä kiinnostava jos jonkinlaisilla piirteillä - alkaen lapsuuden Ilves-traumoista ja päättyen nykyhetken mieheksi pukeutumiseen. Mutta kaikesta yrityksestä huolimatta Hilja Ilveskero jäi minulle pinnalliseksi ja keinotekoisen oloiseksi hahmoksi. Tämä haittasi erityisen paljon sen takia että tarina etenee täysin päähenkilönsä mukana eikä sivujuonteita ole. Välillä kerronta on harlekiinitasoa ja myötähäpeä oli päällimmäinen tunne kun luin kuvauksia Hiljan ja hänen salaperäisen miesystävänsä lemmenhetkistä.

Loppua kohti tarina saa hieman enemmän jännitettä mutta se ei enää kirjaa pelasta. En olisi lukenut loppuun ellei olisi ollut tunnetun kirjailijan kirjoittama.

(tämä kirjoitus on alunperin kirjoitettu Facebookin Dekkarit ryhmään 8.9.2010)


*

Marko Leino: Ansa (Tammi)

Marko Leinon Ansa on ilman muuta yksi parhaista lukemistani kotimaisista dekkareista. Leino pitää jännitystä hyvin yllä koko kirjan ajan, mutta kärkipäähän kirjan nostaa etenkin sen vahva ihmiskuvaus.

Nykyään aika monen jännärin lähtökohta on itsessään niin iso (tyyliin “terroristit uhkaavat tappaa miljoona ihmistä”) että se jotenkin jättää varjoonsa mukana olevat ihmiset. “Ansa” ei tähän sorru vaan aihepiiri on tarpeeksi “normaali” jotta se tuntuu aidolta ja tarina pystyy kasvamaan kirjan aikana.

Kirjan juoni pyörii huumerikollisuuden piirissä. Mukana on ihmisiä mafian johtajista pikkurikollisiin ja huumepoliisin tutkijoihin. Kaikki ovat ostettavissa ja kenenkään ei voi luottaa. Hyvän ja pahan teon raja on kirjassa teemana useaan otteeseen – pyhittääkö tarkoitus keinot?

Leino kirjoittaa sujuvasti ja tarina imaisee mukaansa. Etenkin kirjan ensimmäinen puoli on erittäin koukuttavaa luettavaa kun pyöritään lähinnä pienemmissä piireissä ja ihmiskuvaukselle jää hyvin tilaa. Lopussa tarinan mittasuhteet kasvavat ja samalla kirja siirtyy – valitettavasti - askeleen kohti keskivertojännärin suuntaa. Kirjan alussa pienehkötkin tapahtumat tempaisivat täysillä mukaansa, lopussa isotkaan jutut ei oikein saaneet aikaan vahvaa myötäelämistä.

Joka tapauksessa erittäin suositeltavaa lukemista. Ja Preludion henkilöesittelyt oli loisteliaita, ne piti lukea uudestaan heti kirjan loputtua.(arvostelu kirjoitettu alunperin Facebookin Dekkarit ryhmään 14.7.2010)


* * * *

Harlan Coben: Kadonneet (WSOY)

“Kadonneet” voisi olla jokaisen Harlan Cobenin kirjan nimi. Kirjailija tuntuu olevan erikoistunut kertomaan saman perustarinan aina uudelleen ja erilaisilla mausteilla höystettynä. Aina joku katoaa, ilmestyy tavalla tai toisella mystisesti esiin ja sitten tästä lähtökohdasta selvitetään mitä on tapahtunut.

Tällä kertaa on kyseessä aikanaan kesäleirillä tapahtunut tragedia, jossa neljä nuorta meni metsään ja kaksi löydettiin tapettuna, kaksi katosi. Usean vuoden jälkeen leirin tapahtumat heräävät uudestaan henkiin ja kirjan aikana selvitetään mitä tuona verisenä yönä oikeasti tapahtui. Tämä lähes agathachristiemäinen alkuasetelma antaisi hyvän lähtökohdan kiinnostavalle tarinalle, mutta valitettavasti Coben ei saa sitä täysin hyödynnettyä.

Kadonneet alkaa vangitsevalla prologilla. Sitten siirrytään nykyaikaan ja astutaan päähenkilön, syyttäjä Paul Copelandin vaatteisiin. Suuri osa tarinaa kerrotaan Paulin näkövinkkelistä minä-muodossa ja tämä ratkaisu toimii hyvin. Varsinaisen pääjuonen rinnalla kulkee toinen tarina missä Paul tutkii opiskelijapiireissä tapahtunuttu raiskaustapausta. Tarina kulkee sujuvasti eteenpäin mutta jännitys on vähän keinotekoista ja lukujen loppujen cliffhangerit ovat ärsyttävän alleviivatun selkeitä. Coben kirjoittaa ihan hyvää murhamysteeriä ja ihan hyvää oikeussalidraamaa – mutta siihen se jää. Loppu menee lisäksi selittelyksi ja tarina loppuu nopeasti, ikäänkuin kirjoittalla itselläkin olisi siihen usko loppunut.

Ihan viihdyttävää lukemista joka tapauksessa. Jos ei Cobenia ennen ole lukenut suosittelen kuitenkin aloittamaan aikaisemmista teoksista, jotka omaan mieleeni ovat jääneet aidomman oloisina tarinoina.(arvostelu kirjoitettu alunperin Facebookin Dekkarit ryhmään 5.6.2010)


* *

Lars Kepler: Hypnotisoija (Tammi)

Lars Keplerin Hypnotisoija on laadukas ruotsalainen jännitysromaani.

Kirjan päähenkilö on tukholmalainen lääkäri Erik Maria Bark. Hän on erikoistunut traumatilojen hoitamiseen ja sotkeutuu mukaan raakaan murhatapaukseen. Pian mukaan vedetään Erikin menneisyys jolloin hän käytti hypnoosia hoitomenetelmänä kyseenalaisin lopputuloksin.

Hypnotisoija pitää hyvin otteesaan ja tarina kulkee eteenpäin ilman suvantokohtia. Kepler leikittelee ajalla - sama kohtaus saatetaan kuvata uudestaan mutta eri henkilön näkökulmasta. Tämä toimii yllättävän hyvin eikä tunnu turhalta kikkailulta. Tarinassa on useita yllättäviä käänteitä ja pahimmat klisheet vältetään. Kepler onnistuu myös kuvaamaan Erikiä ja hänen vaimoaan Simonea niin että syntyy kuva oikeista ihmisistä. Muiden henkilöiden, kuten rikoskomisario Joona Linna, kuvaus jaa ohuemmaksi.

Välillä tarinan käänteet tuntuvat aika laskelmoiduilta. Aivan kuin kirjailija olisi excelillään laskenut että "nyt on taas mennyt 78 sivua, on seksikohtauksen aika" tai "laitetaan tähän väkivallanteko joka on shokkivaikutukseltaan luokkaa 4b". Myös ympäristö on kliinisen oloinen, ikäänkuin teatterilavastus tapahtumille ja ihmisille. Kirjan loppu on, niinkuin lähes aina näissä yllättäviä käänteitä sisältävissä dekkareissa, pieni pettymys ja varsinainen loppukliimaksi puuttuu.

Kirjailija Lars Kepler on itse asiassa nimimerkki jonka taakse kätkeytyy ruotsalainen kirjaiijapariskunta. Olisi kiinnostavaa tietää miten työnjako on suoritettu. Kirjoittiko mies Erikin näkökulmasta ja vaimo Simonen? Vai miettikö toinen juonta ja toinen henkilökuvausta?
(tähän sain myöhemmin vastauksen että ovat kirjoittaneet "sikin sokin")

Kaiken kaikkiaan Hypnotisoija oli koukuttavin jännitysromaani minkä olen vähään aikaan lukenyt. Tarina ei onneksi livennyt yliluonnollisen puolelle (tätä vähän alussa pelkäsin) vaan kulki hienosti reaalimaailman ja ihmisen mielen syövereiden konflikteissa. Myöskään hypnotisointi menetelmänä ei varastanut liian suurta osaa. Kirja onnistui myös tulemaan uniini, mikä on aina hyvän kirjan merkki!

(arvostelu kirjoitettu alunperin Facebookin Dekkarit ryhmään 27.4.2010)

* * *