Keitoksen ainekset ovat tällä kertaa: ahdasmielinen uskonnollinen yhteisö, lapsuuden traumat, narsistinen luonne, lasten sieppaus, kärttyisä komisario ja persoonallinen avustaja. Näistä Adler-Olsen sekoittaa mainion sopan, annostellen eri aineksia juuri sopívasti. Mausteeksi hän heittää mukavan kuivaa huumoria ja terästää liemen vielä yhdellä vauhdikkaalla takaa-ajolla ja loppuratkaisun tiiviillä tunnelmalla.
Kirjan aihepiiri on rankka; lapsiin kohdistuva väkivalta, perheväkivalta ja uskonnon varjolla harjoitettava henkinen väkivalta. Pullopostia ei kuitenkaan ole ahdistavaa luettavaa, kirjailija onnistuu käsittelemään aihettaan vakavasti, mutta ilman paatosta tai väkivallalla mässäilyä.
Sieppausdraaman lisäksi kirjassa tutkitaan myös Kööpenhaminassa riehuvia tulipaloja. Tämä sivujuoni jäi vähän irralliseksi eikä tuonut kirjaan lisäjännitystä.
Adler-Olsenin henkilökaarti on mainio. Pääosassa hääräävät taas apulaiskomisario Carl Mörck ja hänen loistavasti rakennettu näsäviisas ja arvaamaton apurinsa Assad. Sivuosista annan kiitosta etenkin Mörckin halvaantuneelle ex-kollegalle Hardylle. Edellisessä kirjassa esitelty Mörckin sihteeri, omalaatuinen vanha rouva Rose, ja hänen sisarensa Yrsa täydentävät hyvin joukkoa, vaikken ihan heihin liittyvää absurdin oloista paljastusta kirjan loppuvaiheilla ostanutkaan.
Tarinaa kerrotaan välillä myös sieppaajan näkökulmasta. Tämä toimi hyvin ja etenkin loppuratkaisu piti todella tiukasti otteessaan kun sieppaajan ja poliisin teiden kohtaamista kuvattiin kahdesta eri näkökulmasta.
Rakenteellisesti kirja on muutenkin ammattimaisesti suunniteltu. Vanhat tapahtumat ja nykyajassa tapahtuva tutkimus vuorottelevat juuri oikealla rytmillä. Kerronta on välillä hitaampaa, pohdiskelevaa ja kirjan puolen välin intensiivinen takaa-ajokohtaus vie taas tarinaa eteen hengästyttävällä vauhdilla. Taitavaa ja tasapainoista!
Pullopostia on erittäin viihdyttävä ja hyvin kirjoitettu dekkari, jota voin varauksetta suositella kaikille jännityskirjallisuuden ystäville.
* * * *
