Antti Tuomainen: Jäniskerroin (Otava)

Antti Tuomaiselta on ilmestynyt yhteensä yhdeksän kirjaa. Olen lukenut ne kaikki, useimmat heti ilmestymisen jälkeen. Useasta olen kirjoittanut myös blogiini. 

Jäniskerroin julkaistiin kesällä ja on siis Tuomaisen kirjoista uusin. Kirjan päähenkilö on vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen. Hän on tottunut ennakoimaan elämänsä käänteet matemaattisen tarkasti. Koskisen elämään eivät yllätykset kuulu, eikä hän niiden perään haikaile. Ennustettavuuden ja arjen särkee musta joutsen, joka lentää Koskisen luo veljen kuoleman ja häneltä perityn seikkailupuiston muodossa. Joutsen tuo Koskisen elämään niin rikosta kuin rakkautta. Ja myös yhden suuren jäniksen.

Tarinaa kerrotaan minämuodossa ja preesensissä. Tapahtumapaikkoja ja henkilöitä on kohtuullisen vähän  ja ne tulevat pian tutuksi. Kaikesta syntyy mukavan intiimi olo, vakuutusmatemaatikko tulee lähelle. Kaiken keskiössä on SunMunFun -seikkailupuisto. Puiston nimestä tulee vahvat Palm Beach Finland -fiilikset. Ehkä seuraavassa kirjassa herkutellaan KannelHill Dinner:ssä tai myydään autoja Sunny Car Centerissä (vai keksikös joku jo tuon?). SunMunFun on elävästi kuvattu, ekstrapisteet vielä puuhalaitteiden nimeämisestä: Kilpikonnakilpa-autot ja Liukuvuori toimivat!

Tykkään kovasti siitä, että Tuomainen yllättää joka kirjassa. Kuiva huumori ja kauniin karheat sanavalinnat pysyvät samana, mutta henkilöt ja maisemat vaihtuvat. Jäniskertoimen uudet jutut ovat vakuutusmatematiikka ja seikkailupuisto. Muuten ympärillä pyörivä rikosjuoni on tutun oloinen. Se kulkee sujuvasti eteenpäin, mutta ei varsinaisesti yllätä. En pidäkään Jäniskerrointa jännityksestä ja rosvoista huolimatta ensisijaisesta jännärinä, vaan ennemmin päähenkilön elämän kuvauksena, johon nyt vain sattuu tupsahtamaan alamaailman kiemuroita.

Jäniskerroin hymyilyttää ja koukuttaa. Parissa kohdassa on myös aitoa jännitystä, vaikka kirjassa kokonaisuutena kohtuullisen kepeä ote onkin.

Kirjoitin alussa, että olen lukenut Tuomaisen kaikki kirjat. En näe aihetta muuttaa tätä trendiä.

* * * *

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos)

Viimeiset kolme lukemaani kirjaa ovat pohjautuneet skenaarioon, missä ihminen on tuhonnut maapallon. Hilpeää. Ennen Itärannan uutta teosta luin Liu Cixinin kirjan Kolmen kappaleen probleema ja Risto Isomäen uusimman opuksen Vedenpaisumuksen lapset. Tykkäsin näistä kahdesta kummastakin, Cixiniltä lukulistalle meni heti myös Muistoja maasta -trilogian kaksi muuta osaa.

Sokerina pohjalla on kuitenkin Kuunpäivän kirjeet. Tämä oli se kirja, jota tänä vuonna eniten odotin. Enkä odottanut turhaan.

Kirjassa maapallo on mennyt sellaiseen kuntoon, että sieltä jonotetaan poispääsyä. Ihmiskunta on siirtynyt asumaan muun muassa Kuuhun, Marsiin ja planeettoja kiertäville jättimäisille kaupunkimaisille avaruusasemille. Päähenkilö Lumi Salo on henkimaailmasta voimia ammentava parantaja. Kirjassa hän etsii puolisoaan Solia, joka ei saavu sovittuun tapaamiseen.

Itäranta on rakentanut kirjansa Lumin Solille kirjoittamien kirjeiden varaan. Niitä täydentävät sähköpostit, tietosanakirjojen lainaukset ja uutisartikkelit. Aluksi vierastin tätä rakennetta, mutta mitä pidemmälle kirja eteni sitä toimivammalta ja tuoreemmalta tämä dokumentaarinen lähestymistapa tuntui. Tosin ihan kaikista kikkailuista en tykännyt, kuten siitä miten joku pienenee pienenee pienenee.

Juoni ei kuitenkaan ole se, mikä tekee tästä kirjasta elämyksen. Parasta on Itärannan ihanan viipyilevä (onkohan tämä nyt oikea adjektiivi tähän...) kirjoitustyyli, mitä leimaa unenomaisuus ja vahva siellä olemisen tunne. Kirjailija yhdistää upeasti samaan kirjaan sekä pimeää ainetta käyttävät DMD-rakettimoottorit että mystisen henkimaailman ja sielueläimet.

Kirjailija rakentaa tulevaisuuden (vuosi 2168) maailmasta uskottavan oloisen. Gramofoni ei toimi Kuun painovoimassa ilman erikoisjärjestelyjä ja liikkuminen Marsissa tuntuu mietityltä. Muutama kohta särähti, esimerkiksi salasanan muistaminen salattua tiedostoa avatessa on toivottavasti sellaista, mitä ei enää reilun sadan vuoden päästä tarvita.

Itärannalta on ilmestynyt nyt kolme kirjaa. Teemestarin kirja on yksi parhaista lukemistani kirjoista. Kudottujen kujien kaupunki ei tehnyt ihan yhtä suurta vaikutusta, mutta oli silti erittäin mieluisaa luettavaa. Tykkään siitä, miten Itärannan kirjoissa tyyli säilyy samana mutta juoni ja ympäristö muuttuu. Seittien talo on kaukana Marsissa kiitävästä junanvaunusta. Ja silti niissä on paljon samaa. 

Kuunpäivän kirjeet oli ihana lukuelämys, joka täytyi nauttia pienissä palasissa. Kirjan henkilöt ja tapahtumapaikat pyörivät varmasti mielessä vielä pitkään.

Maa herää ja kivet puhuvat, ja pimeä väistyy vetten päältä.

*****

Tommi Tenkanen: Pimeän aineen arvoitus (Ursa)

Yöllistä tähtitaivasta on pakahduttavaa katsella. Se on yhdistelmä kauneutta ja mystisyyttä, selkeyttä ja arvoituksia. Yksi arvoituksista on pimeä aine, josta Tommi Tenkasen viime vuonna ilmestynyt tietokirja kertoo.

Yleisen käsityksen mukaan suurin osa maailmankaikkeuden massasta on meille tuntematonta, pimeää, ainetta. Tämä aine näyttäisi vaikuttavan normaalin aineen kanssa vain painovoiman kautta ja olevan muuten meille näkymätöntä. Tenkanen kertoo kirjassaan mitä todisteita pimeän aineen olemassaolosta on. Hän käy myös läpi erilaisia teorioita siitä, mitä pimeä aine on ja miten se on syntynyt. Olennainen osa kirjaa on tiedot siitä, miten pimeää ainetta yritetään löytää, jotta saataisiin todisteet sen olemassaolosta. Ja toki kirjassa esitellään myös vaihtoehtoiset teoriat, kuinka maailmankaikkeus voitaisiin selittää ilman pimeää ainetta.

Sopivan kokoisissa annoksissa Tenkanen kertoo myös omasta tutkijanurastaan ja tieteentekemisen yleisistä periaatteista. Nämä tekstit rytmittävät kirjaa hyvin tuoden siihen tarinamaisuutta.

Kerronta oli itselleni juuri sopivaa: Ei liian vaikeaselkoista tieteellistä jargonia, mutta ei myöskään analogioita vilisevää liiallista kansantajuistamista. Lukiessa piti olla skarppina, mutta turhautumista ymmärtämisen suhteen ei tullut missään vaiheessa. Osaltaan tässä auttoi lukujen lopussa olevat oppikirjamaiset tiivistelmät ja lopussa oleva käsiteluettelo.

Pimeästä aineesta puhuttaessa erityisen kiehtovaa on se, kuinka liikutaan äärimmäisen suuresta skaalasta (miljoonien valovuosien etäisyydet) maailmankaikkeuden pienimpiin osiin (alkeishiukkaset). Alkeishiukkasten osalta kirja sisältää todella hyvän osan liittyen Higgsin bosoniin ja kenttään. Olin toki tästä "jumalhiukkasesta" lukenut aikaisemminkin, mutta nyt vasta oikeasti ymmärsin (tai ainakin luulen ymmärtäneeni) siitä jotain.

Joskus jännittävät kirjat tulevat minulla uniin. En kuitenkaan muista, että olisin aiemmin nähnyt unta tietokirjasta. Nyt se tapahtui, kun unessani tarvoin Higgsin kentässä hiukkasia hätistellen. Hämmentävää!

Jos et ole vielä kuullut pimeästä aineesta, niin suosittelen ennen tätä kirjaa jotain johdatusta aiheeseen. Siihen voisi sopia hyvin esimerkiksi Esko Valtaojan pieni suuri kirja "Avaruudesta" (Ursa, 2019), jonka parissa on helppo alkaa ihmetellä maailmankaikkeutta, pimeä aine mukaanlukien.

Lopuksi vielä erikoismaininta kirjan ulkoasusta. Kun opuksen nappaa käsiinsä, on se yllättävän painava. Painettu kansi ja kiiltävät sivut antavat laadukkaan vaikutelman. Sopii hyvin ostettavaksi kirjahyllyyn! (Ursa on selvästi alkanut panostaa kirjojen ulkoasuun - myös Valtaojan Avaruudesta erottuu edukseen kannen laadun suhteen).

* * * *

Koronadystopia

Otan nyt oman kirjablogini hetkellisesti koronaviestinnän alustaksi. Juuri tällä hetkellä kirjoihin keskittyminen on ollut haastavaa, mielessä pyörii vain yksi k:lla alkava vitsaus.

Koronatilanne varmasti ahdistaa kaikkia. Itsestä tuntuu, että tilannetta ei pääse minnekään karkuun. Virus on vahvasti läsnä työpäivässä, tuttujen kanssa keskusteluissa, Prisman kassalla ja lehtien lööpeissä. Tilannetta ei helpota yhtään se, kun itse vilkuilee Hesarin (sinällään mainiota) päivittyvää koronaseurantaa vartin välein. Tämä tilanne on varmasti vielä kauan päällä ja jatkuvassa hälytystilassa tämän suhteen oleminen ei ole järkevää. Ei sitä jaksa kukaan.

Oman jaksamisen tueksi päätin kirjoittaa ylös asioita, jotka asettaisivat tilannetta paremmin perspektiiviin ja ehkä vähän vähentäisivät pelkoa tulevaisuuden epävarmuudesta. Aluksi kirjoitin nämä vain omaan käyttööni, mutta päätin nyt näitä jakaa laajemmin. Jos nyt joku vielä jaksaa koronajuttuja lukea.

Olen huomannut, että joillekin ihmisille tilanteen realistisoptimistinen tarkastelu on punainen vaate. Moni tuntuu ajattelevan tyyliin "jos kirjoittaa jotain optimista tilanteesta, niin se tyyppi on varmaan sellainen, joka ei pese käsiä eikä yhtään piittaa muiden hyvinvoinnista." Niinpä tähän alkuun yhdenlainen vastuuvapauslauseke liittyen siihen mitä mieltä olen: Tilanne on oikeasti vakava. Mielestäni kaikki hallituksen asettamat rajoitteet ja ohjeistukset ovat tarpeellisia ja ihmisten tulisi niitä noudattaa. Voi olla hyvinkin järkevää tiukentaa rajoituksia (matkustaminen kotimaassa, ravintoloiden aukiolo jne.) En voi ymmärtää jengiä jotka tässä tilanteessa rynnivät ostoskeskuksen avajaisiin, ajavat jonossa Lapin hiihtokeskuksiin tai käyvät baarissa vedoten siihen, että "eihän siellä kotona kukaan jaksa koko ajan olla".

Mutta ylläolevasta huolimatta tuntuu, että ainakin minun mieleni kaipaa myös astetta positiivisempaa korona-aiheista purtavaa kuin Italian kuolintapausten määrät tai talouden kauhukuvat. Siksi tämä kirjoitus.

Joka päivä uutiset julistavat (ihan oikeasti) huolestuttavia lukuja siitä, kuinka paljon tartuntoja on tullut lisää ja kuinka moni on viruksen aiheuttamiin komplikaatioihin kuollut. Juurikaan ei tuoda esille lukuja siitä, kuinka moni taudista on parantunut. Tällä hetkellä taudista on parantunut virallisten lukujen mukaan lähes 100 000 ihmistä (1). Tässä mukana tietenkin vain ne, joilla korona on diagnosoitu, todellinen luku on paljon suurempi. Satatuhatta tuntuu pieneltä luvulta verrattuna sairastuneiden määrään (noin 300 000), mutta hyvä on huomata, että sairastuneista noin 200 000 on raportoitu viimeisen kahden viikon aikana eikä tuo joukko siis vielä ole ehtinyt parantua.

Italian tilanne on katastrofaalinen ja sieltä nähtävät uutiskuvat ovat kuin pahimmista dystopiaelokuvista. Hyvä on kuitenkin huomata, että Italiassa tauti on keskittynyt hyvin vahvasti Lombardian alueelle. (2) Koko Italia ei siis - onneksi - käsittääkseni ole ainakaan vielä pärjäämisen äärirajoilla.Toivottavasti Lombardian tilanne saadaan estettyä muualla, varmasti siitä on ainakin opittu paljon.

Ruotsissa on otettu Suomesta poikkeava ohjeistus koronantorjunnassa. Koulut ja rajat ovat auki ja terassikausi alkamassa. (3) Itsestä tämä toimintapa ei tunnu oikealta, mutta jossain määrin se antaa myös toivoa siitä, että nykyisiä rajoitteita voidaan joskus alkaa Suomessa purkaa. Aika näyttää onko Ruotsin valinta viisas vai täysin vastuuton.

THL:n arvion mukaan koronaan kuolee Suomessa 500-3200 henkilöä (4). Nyt joku takarivistä huutaa, että THL ei tiedä mitään ja on ollut väärässä koko ajan. En kuitenkaan ole nähnyt parempaakaan - perusteltua - arviota, niin mennään tuolla. Influenssaan kuoli Suomessa 2018 noin 450 henkilöä (5). Samana vuonna Suomessa kuolinsyistä THL:n pahimman skenaarion (3200 kuollutta) yli menivät verenkiertoelinten sairaudet (18 827), kasvaimet eli syöpä (12 902) ja dementia ja Alzheimer (10 120). THL:n koronakuolemien kanssa samoissa luvuissa olivat mm. alkoholin aiheuttamat kuolemat ja tapaturmat. (6)  Omasta mielestäni nämä luvut kertovat, että korona on vakava uhka ja sen aiheuttamat kuolemat tulevat olemaan korkealla tuolla listalla. Pakko kuitenkin myös miettä sitä, kuinka iso luku 500-3200 on suhteessa muihin kuolinsyihin. Ja tämä yhtään väheksymättä sitä, että jokainen kuolema on aina suuri tragedia omaisille ja läheisille.

Hallituksen määräämät rajoitteet muuttavat kaikkien elämää. Se,  mitä on pitkään totuttu pitämään itsestäänselvyytenä, ei olekaan nyt luvallista.

Ainakin itsellä eniten arjessa näkyvä muutos on koulujen kiinniolo. Yksi huoli on, että vaarantuuko koululaisten ja opiskelijoiden oppiminen. Saavatko he kaiken sen opin ja taidot etäopetuksessa, mitä olisi syytä saada. Tässä vähän laajempi tarkastelu laittaa asioita ihan kivasti perspektiiviin. Oletetaan että 1) Keskiverto nuori opiskelee ainakin 12 vuotta (9 v peruskoulu + 3 v lukio/ammattiopinnot) ja 2) Koulut pysyvät kiinni kesälomaan asti ja aukeavat elokuussa ja 3) Lukuvuodessa on 190 koulupäivää. Tässä tapauksessa korona tarkoittaisi sitä, että koko 12 vuoden opintopolulta etänä suoritetaan 2,5 % opinnoista ja normaalisti loput 97,5 %. Ihan ok suhdeluku vielä.

Monessa paikassa nykytilannetta on verrattu talvisotaan. En mahda sille mitään, että mielestäni tämä aliarvioi isosti sodan kokeneita ihmisiä. Nyt on ruokaa kaikilla. Nyt on yhteinen vihollinen, eikä ihmiset tapa toisiaan. Nyt ei perheenjäseniä eroteta toisistaan kuukausiksi niin, että joka hetki täytyy pelätä onko toinen vielä hengissä. Aika hyvälle olemme oppineet kun se, että Netflix hetkellisesti poistaa teräväpiirto tarkkuuden, aiheuttaa suuttumusta. Itsekin havahduin tähän kun sadattelin kaupassa sitä, että itsepalvelukassat oli suljettu.

Siitä, mitä nyt tapahtuu, saa mahtavan tarinan: Ihminen on kurmottanut maapalloa säälimätömästi sata vuotta ja nyt pienen pieni virus saa suuret valtakunnat polvilleen, luonto kostaa. Oikeasti luonto ei tietenkään kosta mitään, vaan vääjäämätön tapahtui, eläimestä hyppäsi ihmiseen virus, joka leviää nopeasti ja johon ei ole valmiina parannuskeinoa. Tykkään silti tarinasta. Voisiko koronanjälkeinen maailma olla sellainen, missä olisimme ihan tyytyväisiä vaikka marketissa olisi vain 10 000 eri ruokatuotetta (nykyisen 20 000 sijaan)? Pienempi valikoima korreloisi varmasti suoraan ruokahävikkiin, maailmanlaajuisesti tuotetusta ruoasta noin kolmannes heitetään roskiin (7). Tässä ei ole mitään järkeä.

Vähentyykö ruokahävikki koronan jälkeen? Muuttuko maailma niin, että Kiinasta ei rahdata järkyttäviä määriä tavaraa, josta suurta osaa ei tarvita? Väheneekö kertakäyttövaatekulttuuri edes hieman? Järkkyykö maailmamme jos enää ei pääsekään lentämään parilla kympillä Suomesta Etelä-Eurooppaan? Jos näihin tulisi edes vähän enemmän rotia, niin ehkä se olisi se positiivinen asia tässä pandemiassa.

Olen miettinyt paljon, miten ja milloin tilanne palaa normaaliksi vai tuleeko rajoitetusta maailmasta uusi normaali vuosikausiksi. Uskon tieteeseen ja uskon ihmisten ahneuteen. Se tiimi, joka keksii tehokkaan lääkkeen tai rokotteen, ei ole jatkossa köyhä eikä kipeä. Tuskin tarvitsee baarissa omia juomia maksaa, jos mainitsee kehittäneensä koronarokotteen. Ratkaisu tulee kyllä, olen varma siitä. Aikataulu on auki.

Olen suuri dystopiakirjojen ystävä. Tähän blogiinkin olen niitä useita arvioinut. Kirjoissa pandemia tappaa suuren osan ihmiskunnasta. Jäljelle jääneet taistelevat olemassaolostaan, yleensä taudin saastuttamia kuolaavia mutantteja vastaan. Nyt ei ole kyse mistään tuollaisesta, senhän jokainen järkevä ihminen ymmärtää. Silti mietin, onko tuo se alitajuinen uhkakuva joka jossain alitajunnan syövereissä aamuyöllä kummittelee. Silloin on hyvä sisäistää fiktion ja faktan ero, aivan kuten kaikessa koronaan liittyvässä viestinnässä. Uskon, että uskallan jatkossakin poimia vessapaperipakkauksen Salen hyllyltä ilman pelkoa siitä, että joku nahkaan ja metalliin pukeutunut sen minulta haulikolla uhaten riistää.

Olipas avautuminen.

Omat päätökseni lähitulevaisuuteen: Seuraa vähemmän (lue: ei joka tunti) uutisia ja somea. Noudata viranomaisten suosituksia ja rajoituksia. Käytä työmatkoista ja harrastuskuskauksista vapautunut aika johonkin, mikä tuottaa hyvää mieltä itselle ja/tai muille.



(1) Coronavirus COVID-19 Global Cases by the Center for Systems Science and Engineering (CSSE) at Johns Hopkins University.
(2) https://www.statista.com/statistics/1099375/coronavirus-cases-by-region-in-italy/
(3) https://yle.fi/uutiset/3-11269301
(4) https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006443205.html
(5) http://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/kuinka-monen-kuoleman-syy-on-influenssa-kertovatko-luvut-kaiken/
(6) http://www.tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2018/ksyyt_2018_2019-12-16_kat_001_fi.html
(7) https://havikkiviikko.fi/tietoa-ruokahavikista/