Pohjois-Korea on viime aikoina ollut paljon uutisissa muun muassa ydinkokeidensa takia. Vaikka maa on erittäin suljettu, saa siitä kuitenkin nykyään hyvin tietoa useista eri lähteistä. Yksi näistä lähteistä on Pohjois-Koreasta paenneet ihmiset. Hardenin kirja kertoo heistä yhden, Shin Dong-hyuk:n, tarinan.
Shin Dong-hyuk syntyi vankileirillä ja joutui elämään siellä koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Vuonna 2005 hänestä tuli tiettävästi ensimmäinen jonka on onnistunut paeta leireiltä. Kirja on ilmestynyt 2012, sen työstäminen on kestänyt useita vuosia ja Shin tuli julkisuuden tietoisuuteen vasta muutama vuosi pakonsa jälkeen.
Vankileiri 14:n sääntöjen mukaan kuolemanrangaistus seuraa jokaista joka esimerkiksi suunnittelee pakoa,varastaa elintarvikkeita, ei tottele vartijaa, ei saa täyteen työkiintiötään tai kieltää syyllisyytensä. Vankeja ammutaan ja pahoinpidellään pienistäkin rikkeistä ja heitä yllytetään ilmiantamaan toisiaan. Ruoasta on jatkuva pula ja työpäivät ovat epäihmimillisen pitkiä ja raskaita. Vuodessa on kaksi vapaapäivää, Kim Jong-il:n ja Kim Jong-un:n syntymäpäivät.
Kirja ei ole - nimestään huolimatta - varsinainen pakokuvaus. Leiri 14 on ennenkaikkea pohjois-korealaisen vankileirin arjen kuvausta ja se sisältää myös toimittajamaisia pohdintoja ja faktoja maan nykytilasta ja historiasta. Shinin - kuten kaikkien jopa 200 000:n vankileireillä edelleen kituvan - kohtalo on järkyttävää luettavaa, mutta Harden kirjoittaa kuitenkin objektiivisesti ja faktoihin perustuen eikä tuo asioita kovinkaan tunnepitoisesti esille. Tämä tyyli sopii hyvin tähän kirjaan, minkäänlainen kirjan viihteellistäminen ei olisi tuntunut oikealta.
Leiri 14 ei ainakaan minulle tuonut juurikaan uutta tietoa Pohjois-Koreasta. Ihmisoikeuksien täydellinen puuttuminen ja maan nälänhätä ovat valitettavan tuttuja aiheita jo ennestään. Hyvä idea on ollut ottaa kirjan Suomen painokseen mukaan Amnestyn Suomen osaston johtajan jälkisanat joissa pohditaan miksi länsimaat eivät puutu maan diktatuurin kauhutekoihin vaan antavat niiden jatkua. Todella vaikeahan tilanne poliittisesti on, mutta silti tuntuu todella pahalta, että koko maailma tietää satojen tuhansien elävän siellä leireillä orjaakin huonommassa asemassa, eikä vuosikymmeniin olla onnistuttu asialle mitään tekemään.
* * *
maanantai 18. helmikuuta 2013
perjantai 15. helmikuuta 2013
Ernest Cline: Ready Player One (Gummerus)
Tässä kirjassa lennellään avaruudessa, tapellaan jättiroboteilla, tehdään erilaisia taikoja ja teleporttaudutaan paikasta toiseen. Tästä huolimatta lähitulevaisuuteen sijoittuva Ready Player One on täysin realistinen tulevaisuudenkuva, joka monessa mielessä tuntuu mahdolliselta, osin jopa todennäköiseltä. Tämä lähtötilanne on mielestäni Clinen teoksen kiehtovin puoli.
Ready Player One sijoittuu vuoteen 2044 ja kertoo opiskelijanuoren Wade Wattsin tarinan. Wade viettää lähes kaiken aikansa internetin korvanneessaa OASIS virtuaalimaailmassa ja osallistuu siellä miljoonien muiden tavoin suureen pääsiäismunajahtiin, jonka pääpalkintona on Oasiksen perustajan jättimäinen perintö. OASIS on 3D-visiirillä ja datahanskoilla käytettävä valtavan kokoinen keinotekoinen maailma, jonne suuri osa ilmastonmuutoksen ja energiakriisin kanssa kamppailevasta maapallon väestöstä on siirtynyt viettämään aikaansa.
Kirja on dystopia kuvaus siitä, millaiseksi elinympäristömme voi muuttua jos energiavarat vähenevät ja elintaso selkesti laskee. Ennen kaikkea Ready Player One on kuitenkin virtuaalimaailmassa tapahtuva seikkailutarina, joka pursuaa viitteitä Oasiksen perustajan ihannoimalle 1980-luvulle. Suurin osa näistä viitteistä on 1980-luvun pelien, elokuvien ja musiikin selkeää esille tuomista ja esittelyä, mutta mukaan mahtuu myös piilotettuja viittauksia joiden huomaaminen jää lukijan oman tarkkaavaisuuden varaan. Itse bongasin ainakin selkeän kunnianosoituksen Gibsonin Neurovelholle nukkumakapselien samankaltaisuuden muodossa. Aika suuri osa luetelluista 1980-luvun ilmiöistä oli kuitenkin minulle ennestään tuntemattomia, mutta tämä ei varsinaisesti haitannut. Muutaman kerran oli toki pakko googlettaa esimerkiksi miltä tietty kolikkopeli oikeasti on näyttänyt.
Cline kuvaa todella herkullisesti oikean maailman ja Oasiksen valistä kontrastia. Lukiessa tuli ahdistunut olo kun palattiin ankeaan todellisuuteen ja lievien vieroitusoireiden tapaan teki mieli palata pian Oasiksen planeettojen pinnalle.
Erikoismaininta kirjasta menee suomentajalle, Pekka Mäkelän on tehnyt todella hyvää työtä ja esimerkiksi Munastaja-termi on aivan mainio. Tietotekniset termit on käännetty uskottavasti, tästä mennee kunnia käännöstyössä avustaneelle Jyrki J.J Kasville.
Ready Player One ei ole kuitenkaan mikään kaunokirjallisuuden helmi. Kerronta on konstailematonta, erittäin suoraviivaista ja mitään takaumia tai useita tasoja ei ole, vaan tapahtumat kerrotaan kronologisesti Waden näkökulmasta.
Mutta siitä viis! Kirja on erittäin viihdyttävä vähän samaan tyyliin kuin kirjan kirjoittajankin fanittama Paluu Tulevaisuuteen elokuva. Itse tykkäsin tosi paljon, mutta tähän varmaankin vaikuttaa jonkin verran se, että olen 1980-luvulla nuoruuteni viettänyt ja silloin paljon aikaa tietokoneen äärellä istunut.
* * * *
Ready Player One sijoittuu vuoteen 2044 ja kertoo opiskelijanuoren Wade Wattsin tarinan. Wade viettää lähes kaiken aikansa internetin korvanneessaa OASIS virtuaalimaailmassa ja osallistuu siellä miljoonien muiden tavoin suureen pääsiäismunajahtiin, jonka pääpalkintona on Oasiksen perustajan jättimäinen perintö. OASIS on 3D-visiirillä ja datahanskoilla käytettävä valtavan kokoinen keinotekoinen maailma, jonne suuri osa ilmastonmuutoksen ja energiakriisin kanssa kamppailevasta maapallon väestöstä on siirtynyt viettämään aikaansa.
Kirja on dystopia kuvaus siitä, millaiseksi elinympäristömme voi muuttua jos energiavarat vähenevät ja elintaso selkesti laskee. Ennen kaikkea Ready Player One on kuitenkin virtuaalimaailmassa tapahtuva seikkailutarina, joka pursuaa viitteitä Oasiksen perustajan ihannoimalle 1980-luvulle. Suurin osa näistä viitteistä on 1980-luvun pelien, elokuvien ja musiikin selkeää esille tuomista ja esittelyä, mutta mukaan mahtuu myös piilotettuja viittauksia joiden huomaaminen jää lukijan oman tarkkaavaisuuden varaan. Itse bongasin ainakin selkeän kunnianosoituksen Gibsonin Neurovelholle nukkumakapselien samankaltaisuuden muodossa. Aika suuri osa luetelluista 1980-luvun ilmiöistä oli kuitenkin minulle ennestään tuntemattomia, mutta tämä ei varsinaisesti haitannut. Muutaman kerran oli toki pakko googlettaa esimerkiksi miltä tietty kolikkopeli oikeasti on näyttänyt.
Cline kuvaa todella herkullisesti oikean maailman ja Oasiksen valistä kontrastia. Lukiessa tuli ahdistunut olo kun palattiin ankeaan todellisuuteen ja lievien vieroitusoireiden tapaan teki mieli palata pian Oasiksen planeettojen pinnalle.
Erikoismaininta kirjasta menee suomentajalle, Pekka Mäkelän on tehnyt todella hyvää työtä ja esimerkiksi Munastaja-termi on aivan mainio. Tietotekniset termit on käännetty uskottavasti, tästä mennee kunnia käännöstyössä avustaneelle Jyrki J.J Kasville.
Ready Player One ei ole kuitenkaan mikään kaunokirjallisuuden helmi. Kerronta on konstailematonta, erittäin suoraviivaista ja mitään takaumia tai useita tasoja ei ole, vaan tapahtumat kerrotaan kronologisesti Waden näkökulmasta.
Mutta siitä viis! Kirja on erittäin viihdyttävä vähän samaan tyyliin kuin kirjan kirjoittajankin fanittama Paluu Tulevaisuuteen elokuva. Itse tykkäsin tosi paljon, mutta tähän varmaankin vaikuttaa jonkin verran se, että olen 1980-luvulla nuoruuteni viettänyt ja silloin paljon aikaa tietokoneen äärellä istunut.
* * * *
lauantai 9. helmikuuta 2013
Torsten Pettersson: Aakkosmurhaaja (Myllylahti)
Torsten Pettersson on suomenruotsalainen kirjallisuuden professori. Hän on kirjoittanut ja häneltä on julkaistu sekä tieteellisiä julkaisuja, runoja että jännityskirjallisuutta. Pettersson kirjoittaa ruotsiksi ja Aakkosmurhaaja on tietääkseni hänen ensimmäinen suomeksi käännetty teoksensa. Kirja on myös avausosa sarjaan jossa pääosassa on poliisi Harald Lindmark, ja sen käännösoikeudet on myyty useisiin maihin.
Aakkosmurhaajan alussa vastikään leskeksi jäänyt Lindmark ryhtyy tutkimaan raa'asti murhatun ja häpäistyn nuoren naisen murhaa. Naisen vatsaan on puukolla kaiverrettu A-kirjain, josta kirjan suomenkielinen nimi. Ruotsinkielisestä nimestä Ge mig mina ögon voi kielitaitoiset päätellä mitä muuta ruumille on tehty. Murha ei jää ainoaksi ja mahdollisen sarjamurhaajan jahti käynnistyy kuvitteellisessa Koskikallion kaupungissa.
Ensimmäisten sivujen lukemisen jälkeen oli hassu (positiivisessa mielessä) tunne kun kirjoittamistyylistä ja tunnelmasta tuli mieleen länsinaapurimme kovat nimet Mankell ja Nesser, mutta tarinan tapahtumapaikka oli kuitenkin Suomi. Myös se, että kirjan on suomentanut Mankelliakin kääntänyt Kari Koski, selittää varmaan osaltaan tätä mielikuvaa.
Mutta sitten - muutamien kymmenien sivujen jälkeen Pettersson yllättää ja muuttaa kertomista uuteen suuntaan. Hän heittää lukijan eteen todisteita, kirjeitä ja nauhoitepurkuja yksi toisensa perään. Tuli semmoinen fiilis kuin olisi törmännyt vanhan rikostarinan dokumentit sisältävään pölyiseen ja nurkista repsottavaan pahvilaatikkoon ja alkanut sieltä lukemaan papereita yksi kerrallaan, lähes sattumanvaraisessa järjestyksessä. Tälläinen rakenne erottaa Aakkosmurhaajan hienosti valtavirtajännäreistä ja saa lukijan skarppaamaan, tuntuu vähän kuin rikoksen ratkaiseminen olisi osaksi omalla vastuulla.
Tähtiä pudottaa pari asiaa. Kirjan lukuisat kirjeet tuovat mukavaa vaihtelua, mutta etenkin Nadjan kertomus on mielestäni liian pitkä ja katkaisee jännitystä liikaa. Tämä häiritsi myös sen takia, että luku on kirjoitettu tahallaan kömpelöllä kielellä. Toimii tehokeinona, mutta on liikaa kymmenien sivujen mittaisena.
Toinen kirjan ongelma on juoni. Se oli ainakin minulle liian epäuskottava. Pettersson kirjoittaa itseään nurkkaan ja loppuratkaisu on sitten väkisinkin pieni anti-kliimaksi. Tuli sellainen tunne kuin olisi nähnyt aivan mahtavan taikatempun televisiosta ja sitten kuulisi että temppu on tehty kameratrikkien avulla.
Mutta näistä puutteista huolimatta suosittelen erittäin lämpimästi Aakkomurhaajaa kaikille skandinaavisen dekkarikirjallisuuden ystäville. Kirja on hyvin kirjoitettu ja suomennettu, virkistävän erilainen ja piti otteessaan loppuun asti.
* * *
Aakkosmurhaajan alussa vastikään leskeksi jäänyt Lindmark ryhtyy tutkimaan raa'asti murhatun ja häpäistyn nuoren naisen murhaa. Naisen vatsaan on puukolla kaiverrettu A-kirjain, josta kirjan suomenkielinen nimi. Ruotsinkielisestä nimestä Ge mig mina ögon voi kielitaitoiset päätellä mitä muuta ruumille on tehty. Murha ei jää ainoaksi ja mahdollisen sarjamurhaajan jahti käynnistyy kuvitteellisessa Koskikallion kaupungissa.
Ensimmäisten sivujen lukemisen jälkeen oli hassu (positiivisessa mielessä) tunne kun kirjoittamistyylistä ja tunnelmasta tuli mieleen länsinaapurimme kovat nimet Mankell ja Nesser, mutta tarinan tapahtumapaikka oli kuitenkin Suomi. Myös se, että kirjan on suomentanut Mankelliakin kääntänyt Kari Koski, selittää varmaan osaltaan tätä mielikuvaa.
Mutta sitten - muutamien kymmenien sivujen jälkeen Pettersson yllättää ja muuttaa kertomista uuteen suuntaan. Hän heittää lukijan eteen todisteita, kirjeitä ja nauhoitepurkuja yksi toisensa perään. Tuli semmoinen fiilis kuin olisi törmännyt vanhan rikostarinan dokumentit sisältävään pölyiseen ja nurkista repsottavaan pahvilaatikkoon ja alkanut sieltä lukemaan papereita yksi kerrallaan, lähes sattumanvaraisessa järjestyksessä. Tälläinen rakenne erottaa Aakkosmurhaajan hienosti valtavirtajännäreistä ja saa lukijan skarppaamaan, tuntuu vähän kuin rikoksen ratkaiseminen olisi osaksi omalla vastuulla.
Tähtiä pudottaa pari asiaa. Kirjan lukuisat kirjeet tuovat mukavaa vaihtelua, mutta etenkin Nadjan kertomus on mielestäni liian pitkä ja katkaisee jännitystä liikaa. Tämä häiritsi myös sen takia, että luku on kirjoitettu tahallaan kömpelöllä kielellä. Toimii tehokeinona, mutta on liikaa kymmenien sivujen mittaisena.
Toinen kirjan ongelma on juoni. Se oli ainakin minulle liian epäuskottava. Pettersson kirjoittaa itseään nurkkaan ja loppuratkaisu on sitten väkisinkin pieni anti-kliimaksi. Tuli sellainen tunne kuin olisi nähnyt aivan mahtavan taikatempun televisiosta ja sitten kuulisi että temppu on tehty kameratrikkien avulla.
Mutta näistä puutteista huolimatta suosittelen erittäin lämpimästi Aakkomurhaajaa kaikille skandinaavisen dekkarikirjallisuuden ystäville. Kirja on hyvin kirjoitettu ja suomennettu, virkistävän erilainen ja piti otteessaan loppuun asti.
* * *
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)