Aalto kertoo tarinaa kolmesta eri näkökulmasta. Aleksei on kokokansalainen. Hän palaa kirjan alussa Tokioon isänsä johtamaan ihmistutkimuslaitokseen pitkän poissaolon jälkeen. Marija on ulkokansalainen ja mukana Unionin valtaa uhmaavassa kapinaliikkeessä. Kolmas näkökulma kuuluu koeyksilölle, Aleksein isän tutkimuslaitokseen muistinpyyhintään tuotavalle naiselle.
Kirjailija maalaa tulevaisuuden Tokiosta erittäin aidon tuntoisen kuvan. Lukiessa paikat näkee mielessään ja ne tulivat myös uniin. Juoni koukuttaa ja etenee selkeästi, ilman turhia kikkailuja. Yksi vangitseva ja vahvoja ajatuksia herättävä sivujuoni on Aleksein äidin riippuvaisuus virtuaalimaailmasta.
Kirja on jatko-osa Korento-romaanille. En ole Korentoa (vielä) lukenut ja Mistä valo pääsee sisään toimii mielestäni mainiosti myös itsenäisenä teoksena.
Tarinan peruselementit ovat tuttuja monesta muusta teoksesta. Totalitäärinen hallintokoneisto yhdistettynä kapinallisiin ei ole uutta. Useassa kohdassa Orjattareni tuli vahvasti mieleen. Mutta tämä ei ole missään tapauksessa moite - jos kirja muistuttaa Margaret Atwoodin teoksia, ei se voi olla huono!
Mistä valo pääsee sisään voitti, lukemani perusteella täysin ansaitusti, viime vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Lukiessa mietin useaan kertaan, että missä menee nuorten ja aikuisten kirjan raja. Missään vaiheessa en ajatellut lukevani erityisesti nuortenkirjaa. Toki päähenkilöt ovat nuoria (Aleksei 19-vuotta), mutta tällä perusteella myös esimerkiksi Emmi Itärannan upea Teemestarin kirja olisi vähintään yhtä selkeästi nuortenkirja.
Tykkäsin tästä kirjasta todella paljon. Mietin pitkään neljän ja viiden tähden välillä. Päädyin neljään sen takia, että henkilöt jäivät lopulta hieman etäisiksi eikä heihin syntynyt vahvaa "jännittää miten sille käy" -sidettä. Vahva suositus tälle - toivottavasti löytää lukijoita niin nuorista kuin aikuisista.
* * * *
