Keplerin kolmas kirja Tulitodistaja jätti itsestään hyvin kaksijakoisen kuvan. Tämän takia arvioinnin kirjoittaminen tuntui hankalalta ja päätinkin arvioida kirjan kahteen kertaan - positiivisesti ja kriittisesti. Kumpikin arvio on sellainen, että sen voin allekirjoittaa. Jännä miten ristiriitainen fiilis kirjasta jäi.
Tulitodistaja alkaa verisellä kohtauksella nuorisokodissa. Yksi talossa asuvista ongelmanuorista, teinityttö Miranda, löytyy eristyshuoneesta surmattuna. Joona Linna matkustaa paikallisen poliisin avuksi tutkimaan tapausta. Menneisyydestä alkaa paljastumaan rankkoja asioita ja tutkintaan sekaantuu myös itseään selvännäkijänä pitävä nainen.
Positiivinen arvio
Tulitodistaja on kirja, jota haluaa lukea "vielä yhden luvun". Se imaisee mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta ja harvoin olen näin pitkää (594 sivua) kirjaa lukenut näin nopeasti. On Kepleriltä mainio oivallus jakaa kirja erittäin lyhyisiin iskeviin ja napakkoihin lukuihin, joita on 195 kappaletta. Kirjan tempo ei laske missään vaiheessa ja yllättäviä juonenkäänteitä on tosi paljon. Selvännäkijä-teema on otettu mukaan mukavalla jipolla (josta tässä en paljasta enempää) ja yliluonnollista puolta ei liikaa painoteta.
Kepler kirjoittaa taas preesensissä mikä alun pienen ihmettelyn jälkeen toimii hyvin ja syventää jännityksen tuntua entisestään. Tällä kertaa kirjan loppu ei ole anti-kliimaksi (kuten esimerkiksi Hypnotisoijassa) vaan kirjailijat taikovat vielä loppuun intensiivisen Joonan historiaan liittyvän jakson, joka saa odottamaan sarjan seuraavaa osaa.
Kriittinen arvio
Keplerin Hypnotisoija oli koukuttava, mutta välillä hyvinkin laskelmoidun oloinen kirja. Paganini ja paholainen edusti mielestäni vähän perinteisempää jännityskirjallisuutta. Tulitodistajassa Kepler palaa taas erittäin vahvasti laskelmoidun kerronnan puolelle ja lopussa on huijatun tuntuinen olo - "miten minä nyt oikein tästä innostuin".
Laskelmointi näkyy parhaiten turhalta kikkailulta tuntuvassa preesensin käytössä ja naurettavan lyhyissä luvuissa joista tulee tunne, että kirja on kirjoitettu internet-sukupolven lyhytpinnaisille kertakäyttöviihteen kuluttajille. Jännitys kyllä rakentuu, mutta kovin pinnallisena ja kiiltokuvamaisena. Samalla henkilöhahmot jäävät ohuiksi ja niitä pyritään halvan tuntuisesti syventämään karrikoiduilla ja stereotyyppisillä luonteenpiirteillä. Kepler kirjoittaa sinällään sujuvasti, mutta ilman suuria hienouksia ja ikään kuin virheitä vältellen.
Kirjan loppuun on vielä kirjoitettu irrallisen oloinen Joonan historiaa käsittelevä osa. Mieleen tuli traileri jolla mainostetaan elokuvan seuraavaa osaa ja pyritään näin maksimoimaan sen tuotto.
* * *
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
maanantai 12. marraskuuta 2012
Marcus Chown: Päättymättömät päivät kuolleena (Ursa)
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa julkaisee säännöllisesti kiinnostavia (ja usein myös kansantajuisia) tiedekirjoja. Esko Valtaojan kirjojen lisäksi yhtenä erinomaisena esimerkkinä on omastakin kirjahyllystäni löytyvä Stephen Webbin Missä kaikki ovat joka käsittelee eri teorioita siitä, miksi meillä ei vielä ole todisteita maan ulkopuolisesta älystä.
Päättymättömät päivät kuolleena kirjan alaotsikkona on "Uutisia tieteen eturintamalta". Tämä kuvaakin varsinaista otsikkoa paremmin mistä kirjassa on kyse; se on viime kädessä kasa uusimpia uutisia liittyen nykytieteen kuumimpiin kysymyksiin. Näitä kysymyksiä ovat esimerkiksi "Voiko elämä jatkua ikuisesti?" ja "Mitkä ovat tietomme rajat?".
Eniten kirjasta mieleen jäi pohdiskelu siitä, onko todellisuutemme oikeasti olemassa vai onko esimerkiksi koko maailmankaikkeus yhtä suurta simulaatiota. Tästä(kin) aiheesta on ihan viime aikoina tullut uusia teorioita ja kirja taustoitti aihepiiriä ihan mukavasti.
Asiat ovat mielenkiintoisia ja useimmiten myös selkeästi esiteltyjä. Enqvistin ja Valtaojan verbaliikkaan tottuneelle käsittelytapa on kuitenkin aavistuksen kuiva ja välillä jossain määrin vaikeasti ymmärrettävä, vaikka mistään kovin tieteellisestä tekstistä ei missään tapauksessa olekaan kyse. Suurin ongelma ei liity itse kirjaan vaan käsiteltäviin kysymyksiin liittyvän tiedon nopeaan kehittymiseen. Kirja on vain viisi vuotta vanha (ilmestynyt 2007), mutta silti useilla sen käsittelemillä alueilla on tullut uutta tietoa ja uusia teorioita kirjan julkaisun jälkeen. Niinpä kirjasta jää paikoitellen semmoinen "what else is new" fiilis. Jos tätä tieteenalaa ei ole seurannut, on Päättymättömät päivät kuolleena ihan kelpo johdatus (tähti)tieteen ja (kvantti)fysiikan uusiin tuuliin.
* *
Päättymättömät päivät kuolleena kirjan alaotsikkona on "Uutisia tieteen eturintamalta". Tämä kuvaakin varsinaista otsikkoa paremmin mistä kirjassa on kyse; se on viime kädessä kasa uusimpia uutisia liittyen nykytieteen kuumimpiin kysymyksiin. Näitä kysymyksiä ovat esimerkiksi "Voiko elämä jatkua ikuisesti?" ja "Mitkä ovat tietomme rajat?".
Eniten kirjasta mieleen jäi pohdiskelu siitä, onko todellisuutemme oikeasti olemassa vai onko esimerkiksi koko maailmankaikkeus yhtä suurta simulaatiota. Tästä(kin) aiheesta on ihan viime aikoina tullut uusia teorioita ja kirja taustoitti aihepiiriä ihan mukavasti.
Asiat ovat mielenkiintoisia ja useimmiten myös selkeästi esiteltyjä. Enqvistin ja Valtaojan verbaliikkaan tottuneelle käsittelytapa on kuitenkin aavistuksen kuiva ja välillä jossain määrin vaikeasti ymmärrettävä, vaikka mistään kovin tieteellisestä tekstistä ei missään tapauksessa olekaan kyse. Suurin ongelma ei liity itse kirjaan vaan käsiteltäviin kysymyksiin liittyvän tiedon nopeaan kehittymiseen. Kirja on vain viisi vuotta vanha (ilmestynyt 2007), mutta silti useilla sen käsittelemillä alueilla on tullut uutta tietoa ja uusia teorioita kirjan julkaisun jälkeen. Niinpä kirjasta jää paikoitellen semmoinen "what else is new" fiilis. Jos tätä tieteenalaa ei ole seurannut, on Päättymättömät päivät kuolleena ihan kelpo johdatus (tähti)tieteen ja (kvantti)fysiikan uusiin tuuliin.
* *
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Jari Tervo: Layla (WSOY)
Olen aikanaan muutamaa Tervon kirjaa (viimeksi Ohrana) yrittänyt lukea, mutta aina lukeminen on jäänyt kesken ennen kirjan puoliväliä. En tiedä miksi hänen tyylinsä ei minuun ole purrut, jostain syystä vain kirjat eivät ole uponneet. Laylan löysin kesällä kyläpaikan pöydältä ja otin iltalukemiksekseni piha-aittaan asenteella "en kuitenkaan jaksa lukea kuin alun". Kävi sitten kuitenkin niin, että kirja tempaisi mukaansa. Ehdin siitä ahmia kyläilyn aikana vajaat puolet ja kirjasin kännykkääni muistiinpanon siitä, että kirja jäi kesken sivulle 159. Yritin heti kotona saada kirjan kirjastosta, mutta loppujen lopuksi kirja jäi minulla kesken tuolle sivulle 159 muutaman kuukauden ajaksi ennen kuin pääsin lukemaan sen loppuun. Tällainen lukutapa ei varmasti tee oikeutta kirjalle ja saattaa siis vaikuttaa myös arviooni.
Layla kertoo turkkilaisen nuoren tytön, Laylan, tarinan. Layla pakenee väkivaltaista perhettään ja pakkoaviolittoa Turkista Saksan kautta Suomeen vain huomatakseen päätyneensä ihmiskaupan uhriksi. Suomessa Laylan tie risteää kirjan muiden päähenkilöiden kanssa. Näitä ovat muun muassa prostituoiduksi päätynyt pienen lapsen äiti Helena ja häntä parittava maisteri Armonlahti.
Tervo kirjoittaa vakavista asioista karun realistisesti, mutta mukana on koko ajan tietynlainen kuiva musta huumori. Hän pystyy kuvaamaan tapahtumia uskottavasti useasta eri näkökulmasta ja onnistuu tuomaan inhimillisyyttä jopa Laylan kunniamurhaa hautovaan isän hahmoon. Tarina kulkee useaa eri polkua mutta juonesta on silti helppoa pysyä kärryillä.
Luettuani Laylaa ensimmäiset parikymmentä sivua olin todella koukusa ja tuntui että kirjassa on kaikki ainekset vuoden lukuelämykseksi. Mutta sitten taas, jostain syystä, mitä pidemmälle kirja eteni, sitä puuduttavammalta se alkoi tuntumaan. En oikein millään osaa selittää mistä tämä johtuu. Periaattessa kaikki ainekset on kohdillaan - omaperäinen ja nokkela kirjoitustyyli, kiinnostava ja vaikuttava tarina, hyvin rakennetut henkilöt... Jotenkin vain Tervo ei loppujen lopuksi taaskaan kolahtanut minulle täysillä ja viimeisiä lukuja lukiessa teki jo mieliä harppoa lauseita ja kappaleita yli. Kolme tähteä kuitenkin erinomaisen alun ansioista - ja myös sen takia, että tuo lukutaukoni varmastikin pudotti lukukokemuksesta jotain pois.
* * *
Layla kertoo turkkilaisen nuoren tytön, Laylan, tarinan. Layla pakenee väkivaltaista perhettään ja pakkoaviolittoa Turkista Saksan kautta Suomeen vain huomatakseen päätyneensä ihmiskaupan uhriksi. Suomessa Laylan tie risteää kirjan muiden päähenkilöiden kanssa. Näitä ovat muun muassa prostituoiduksi päätynyt pienen lapsen äiti Helena ja häntä parittava maisteri Armonlahti.
Tervo kirjoittaa vakavista asioista karun realistisesti, mutta mukana on koko ajan tietynlainen kuiva musta huumori. Hän pystyy kuvaamaan tapahtumia uskottavasti useasta eri näkökulmasta ja onnistuu tuomaan inhimillisyyttä jopa Laylan kunniamurhaa hautovaan isän hahmoon. Tarina kulkee useaa eri polkua mutta juonesta on silti helppoa pysyä kärryillä.
Luettuani Laylaa ensimmäiset parikymmentä sivua olin todella koukusa ja tuntui että kirjassa on kaikki ainekset vuoden lukuelämykseksi. Mutta sitten taas, jostain syystä, mitä pidemmälle kirja eteni, sitä puuduttavammalta se alkoi tuntumaan. En oikein millään osaa selittää mistä tämä johtuu. Periaattessa kaikki ainekset on kohdillaan - omaperäinen ja nokkela kirjoitustyyli, kiinnostava ja vaikuttava tarina, hyvin rakennetut henkilöt... Jotenkin vain Tervo ei loppujen lopuksi taaskaan kolahtanut minulle täysillä ja viimeisiä lukuja lukiessa teki jo mieliä harppoa lauseita ja kappaleita yli. Kolme tähteä kuitenkin erinomaisen alun ansioista - ja myös sen takia, että tuo lukutaukoni varmastikin pudotti lukukokemuksesta jotain pois.
* * *
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)