En ole Murakamia aikaisemmin lukenut, mutta merkitsin 1Q84:n "pakko lukea" listalleni heti muutaman arvioinnin siitä luettuani. En kirjaa aloittaessani oikein tiennyt mitä odottaa, lukemistani arvioinneista oli hankala sanoa mihin genreen kirja kuuluu, onko se kovaa sci-fiä vai jotain muuta.
Kirjan lukemisen jälkeen sen kategorisointi ei ole paljon helpompaa, niin omaperäisen teoksen Murakami on kirjoittanut. Pohjimmiltaan 1Q84 on mielestäni rakkaustarina. Mutta mukana on myös vahvoja spekulatiivisen fiktion aineksia, eikä kirjan jännäriksikään luokittelu ihan pieleen menisi.
Kirjan (tai kirjojen, Tammen opus sisältää teoksen kaksi ensimmäistä osaa) rakenne on selkeä - joka toinen luku kertoo Aomamesta, joka toinen Tengosta. Aomame on yksin elävä nainen, ammatiltaan fysioterapeutti. Vapaa-aikanaan hän rankaisee väkivaltaisia miehiä heidän teoistaan. Tengo taas on matematiikanopettaja ja aloitteleva kirjailija. Heidän tarinansa etenevät erillään, mutta tuskin on suuri juonenpaljastus kertoa, että yhtymäkohtia heidän välilleen alkaa löytymään kun tarina etenee pidemmälle.
Kirjan kolmanneksi päähenkilöksi voisi nimetä Ilmakotelon. Ilmakotelo on käsikirjoitus, jonka muokkaamisen Tengo saa työpöydälleen ja joka tulee muuttamaan hänen elämänsä.
Kuulostaako juoni oudolta? No sitä se tietyssä mielessä onkin, mutta puhtaan positiivisessa mielessä. Murakamin mielikuvitus kuljettaa tarinaa ihanan epäperinteisesti, mutta kuitenkin helppolukuisesti. Kerronta on välillä pohtivaa, joku voisi sanoa jopa hidasta, mutta silti vangitsevaa ja kiinnostavaa. Kirjan tunnelmasta tuli välillä mieleen takavuosien kulttimaineeseen noussut televisiosarja Twin Peaks. Sekä siinä että 1Q84:ssa tapahtumat ovat näennäisen realistisia ja normaaleja, mutta taustalla väijyy tumma varjo jostain reaalimaailmaan kuulumattomasta. Tunnelma on välillä unenomainen, vaikka tapahtumat ovat usein lähes arkipäiväisiä.
Kirjan nimi on Murakamin kunnianosoitus Orwellin 1984 teokselle. Tätä ei mitenkään peitellä, vaan Orwell ja hänen luomansa dystopia mainitaan useaan otteeseen.
1Q84:n on suomentanut Aleksi Milonoff. Suomennos on tehty teoksen englanninkielisestä käännöksestä, ei siis suoraan alkuperäisestä kirjasta. Suomennoksen hyvyyttä on hankala arvioida kun ei japania ymmärrä. Voin kuvitella että 1Q84 ei ole suomentajalle helppo työmaa ja mielestäni Milonoff on onnistunut työssään hyvin. Kirja onnistuu suomenkielisenä luomaan tunnelman, jonka voisi kuvitella olevan samankaltainen kuin alkuperäisessä kirjassa. Esimerkiksi omaperäisen teinitytön Fuka-Erinin repliikit toimivat mainiosti, vaikka tavuviivoja ensin vierastin. Kielten välisten erojen haasteet tulevat esiin esimerkiksi Ilmakotelon nimen pohdinnassa ihan kirjan alussa: "Jo kirjan nimi on väärin: tytöltä menevät sekaisin kotelo ja kotelokoppa." Itsellä piti ihan googlettaa että löytyykö suomen kielestä edes sanaa kotelokoppa. Ja löytyihän se.
1Q84 on mahtava kirja ainakin näiden kahden ensimmäisen osan perusteella! Se on ilman muuta yksi vahvimpia lukuelämyksiäni vähään aikaan ja omaperäisyydessään ihan huippu. Kolmannen osan suomennos ilmestyy 15. lokakuuta. Päivä on merkitty kalenteriini...
Niin, ja kun sain kirjan viimeisen sivun loppuun myöhään illalla, niin oli pakko vielä kurkata ulos ja laskea montako kuuta taivaalla näkyy. Lukekaa 1Q84 niin ymmärrätte miksi.
* * * * *
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni (Like)
Tuomaisen uusin kirja on yksi eniten odottamistani tämän vuoden julkaisuista. En ehtinyt sitä ihan itse ostamaan, kun yllätyksekseni sain arvostelukappaleen kustantajalta postissa.
Synkkä niin kuin sydämeni on Tuomaisen neljäs kirja. Esikoisteos Tappaja toivoakseni ei vielä herättänyt itsessäni suuria tunteita, vaan se tuntui perushyvältä ja jossain määrin omaperäiseltä dekkarilta. Veljeni vartija sitten räjäytti pankin ja se on yksi 2000-luvun hienoimpia lukuelämyksiäni. Parantaja yllätti positiivisesti dystopian kuvauksellaan. Kiinnostava yksityiskohta on, että Tuomaisen kirjoja on julkaissut nyt jo kolme eri kustantamoa (Myllylahti, Helsinki-kirjat, Like).
Synkkä niin kuin sydämeni on pohjimmiltaan kostotarina. Aleksi Kivi menettää äitinsä kolmetoistavuotiaana ja jahtaa teosta epäilemäänsä miljonääri Henrik Saarista lähes pakkomielteisesti. Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu vuoteen 2013, jolloin Aleksi on kolmekymmentäkolmevuotias ja pääsee lähikontaktiin Saarisen kanssa.
Tuomainen aloittaa kirjan tapansa mukaan erittäin intensiivisesti ja tarinaan on helppo tempautua mukaan. Jossain välissä tempo laskee ja tarinaan tulee pientä selittämisen ja maalailun makua, kunnes taas loppua kohti mennessä kerronta tiivistyy ja viimeiset luvut täytyi lukea yhdeltä istumalta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei erotu niin paljon valtavirtadekkareista kuin Veljeni vartija ja Parantaja. Odotin enemmän "tuomaismaista" yllätystä tarinan tai ympäristön suhteen, mutta tämä kirja olikin perinteisempi jännäri. Kirja erottuu kuitenkin edukseen Tuomaisen kirjoitustyylin ansiosta. Teksti on edelleen yhtä aikaa helppolukuista, tuoretta, näppärää, omaperäistä, rytmikästi ja paikoin runollista. Kirjaa on koko ajan mukava lukea eikä yhtään lausetta halua hypätä yli.
Tykkäsin myös kirjan henkilöhahmoista. Ne on rakennettu tarpeeksi persoonallisiksi ja kärjistetyiksi, mutta kuitenkin juuri ja juuri uskottaviksi.
Juoni on suoraviivainen, mutta sisältää tarvittavat yllätykset. Lopun tapahtumista etenkin poliisi Ketomaahan liittyvät käänteet jäävät osittain selittämättä ja veivät jonkin verran uskottavuutta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei aivan lunasta - pilvissä olleita - odotuksiani, mutta on yhtä kaikki erittäin hyvin kirjoitettu dekkari, joka pitää otteessaan loppuun asti. Erikoismaininta kirjan hienosta nimestä!
* * * *
Synkkä niin kuin sydämeni on Tuomaisen neljäs kirja. Esikoisteos Tappaja toivoakseni ei vielä herättänyt itsessäni suuria tunteita, vaan se tuntui perushyvältä ja jossain määrin omaperäiseltä dekkarilta. Veljeni vartija sitten räjäytti pankin ja se on yksi 2000-luvun hienoimpia lukuelämyksiäni. Parantaja yllätti positiivisesti dystopian kuvauksellaan. Kiinnostava yksityiskohta on, että Tuomaisen kirjoja on julkaissut nyt jo kolme eri kustantamoa (Myllylahti, Helsinki-kirjat, Like).
Synkkä niin kuin sydämeni on pohjimmiltaan kostotarina. Aleksi Kivi menettää äitinsä kolmetoistavuotiaana ja jahtaa teosta epäilemäänsä miljonääri Henrik Saarista lähes pakkomielteisesti. Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu vuoteen 2013, jolloin Aleksi on kolmekymmentäkolmevuotias ja pääsee lähikontaktiin Saarisen kanssa.
Tuomainen aloittaa kirjan tapansa mukaan erittäin intensiivisesti ja tarinaan on helppo tempautua mukaan. Jossain välissä tempo laskee ja tarinaan tulee pientä selittämisen ja maalailun makua, kunnes taas loppua kohti mennessä kerronta tiivistyy ja viimeiset luvut täytyi lukea yhdeltä istumalta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei erotu niin paljon valtavirtadekkareista kuin Veljeni vartija ja Parantaja. Odotin enemmän "tuomaismaista" yllätystä tarinan tai ympäristön suhteen, mutta tämä kirja olikin perinteisempi jännäri. Kirja erottuu kuitenkin edukseen Tuomaisen kirjoitustyylin ansiosta. Teksti on edelleen yhtä aikaa helppolukuista, tuoretta, näppärää, omaperäistä, rytmikästi ja paikoin runollista. Kirjaa on koko ajan mukava lukea eikä yhtään lausetta halua hypätä yli.
Huomasin, että kahvini oli koskematon. En tiennyt miksi olin ottanut kahvia, tässä pätsissä. Rasvaläikkä nesteen pinnassa näytti onnettomuudelta.
Tykkäsin myös kirjan henkilöhahmoista. Ne on rakennettu tarpeeksi persoonallisiksi ja kärjistetyiksi, mutta kuitenkin juuri ja juuri uskottaviksi.
Juoni on suoraviivainen, mutta sisältää tarvittavat yllätykset. Lopun tapahtumista etenkin poliisi Ketomaahan liittyvät käänteet jäävät osittain selittämättä ja veivät jonkin verran uskottavuutta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei aivan lunasta - pilvissä olleita - odotuksiani, mutta on yhtä kaikki erittäin hyvin kirjoitettu dekkari, joka pitää otteessaan loppuun asti. Erikoismaininta kirjan hienosta nimestä!
* * * *
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)