Michael Connelly: Lohikäärmeen merkki (Gummerus)

Lohikäärmeen merkki on seitsemästoista suomennettu Michael Connellyn kirja. Mikäli laskuni pitävät paikkaansa olen tainnut lukea kaikki aikaisemmin suomennetut Connellyn teokset, Niinpä tunne kirjan avatessa oli kuin kotiin olisi tullut.

Kaikki Connellyn teokset sijoittuvat samaan miljööseen Los Angelesiin. Enkelten kaupunki esitetään hieman film-noir tyyppisesti rikollisuuden pesänä missä lain eri puolilla tasapainoilu kuuluu kaupungin jokapäiväiseen sykkeeseen. Connelly kierrättää kirjoissaan muutamaa päähenkilöä jotka toimivat samoissa ympyröissä ja joiden tiet kirjoissa risteävät silloin tällöin. Esimerkiksi edellisen kirjan päähenkilö voi olla pienessä sivuroolissa seuraavassa kirjassa.

Tällä kertaa päähenkilönä on vanhentunut rikoskomisario Harry Bosch. Bosch on Connellyn päähenkilöportfoliosta suosikkini, mutta samalla myös ehkä stereotyyppisin hahmo. Yksinäinen, perheasiansa sotkenut ja alkoholistakin tykkäävä katkera silloin tällöin lain väärälle puolelle lankeava poliisi ei ole mikään omaperäisin kuvaus dekkarin päähenkilölle.

Tällä kertaa Bosch alkaa tutkimaan lähiön ruokakaupassa ammutun kiinalaisen vanhan miehen tapausta. Juoni monimutkaistuu koko ajan ja selkeältä ryöstötapolta vaikuttanut tapaus saa aivan uudet mittasuhteet. Tutkinnan aikana Bosch selvittelee myös välejään ex-vaimoonsa ja tyttäreensä ja yrittää olla hermostumatta flegmaattiseen työpariinsa. Tutun Los Angelesin lisäksi kirjassa vieraillaan Hong Kongissa. Hong Kongin vierailu rytmittää kirjaa hyvin. Siinä missä muuten Connellylle tyypilliseen tapaan kerätään johtolankoja ja tutkitaan, niin Hong Kongissa mennäänkin sitten täysillä eteenpäin toimintajännäreiden tyyliin. Kiinnostava sattuma oli että sekä tässä kirjassa että edellisessä lukemassani kirjassa (Nesbö: Panssarisydän) Hong Kongissa sijaitseva rakennuskompleksi Chungking Mansion (http://en.wikipedia.org/wiki/Chungking_Mansions) on näkyvässä roolissa.


Lohikäärmeen merkki on laadukkaasti ja vangitsevasti kirjoitettu. Tarina kulkee erinomaisesti eteenpäin, henkilöt on hyvin kuvattu ja juonenkäänteet vangitsevia. Samaa voi sanoa kaikista Connellyn teoksista. Vaikka olen lukenut ne kaikki niin en osaa nimetä yhtään joka olisi selvästi parempi tai huonompi kuin muut. Sama pätee Lohikäärmen merkkiin eli pientä liukuhihnamakua alkaa olla Connelly kirjoittamisessa eikä uusiutumista juuri tapahdu, ellei Hong Kongin toimintapainotteista jaksoa lasketa siksi. Jos tykkäät Connellyn aikaisemmista kirjoista on tämä varma valinta. Jos et ole aikaisemmin Connellya lukenut kehoitan aloittamaan vanhemmasta tuotannosta ja lukemaan kirjoja järjestyksessä.

* * *

Jo Nesbö: Panssarisydän (Johnny Kniga/WSOY)

Panssarisydän on ollut sekä arvostelu- että etenkin myyntimenestys. Kirjan luettuani en yhtään ihmettele menestystä, sen verran kiinnostavan ja laadukkaan dekkarin Nesbö on kirjoittanut.

Panssarisydän tasapainoilee monella alueella aivan riskirajoilla, ja siinä varmaan on yksi kirjan suosion syistä.
- Kirja on melkein - mutta ei ihan - liian pitkä
- Harry Holesta on tehty melkein - mutta ei ihan - liian pohjalle vajonnut poliisi
- Sadistiset kidutuskuvaukset ovat melkein - mutta eivät ihan - liian ahdistavia
- Kirjan pahikset ovat melkein - mutta eivät ihan - klisheisen pahoja

Ensin kirjan pituudesta. Lähes 700 sivuisena se on todella pitkä tarina ottaen huomioon että kyse on kuitenkin loppujen lopuksi perusdekkarista missä jahdataan sarjamurhaajaa. Tapahtumat pyörivät koko ajan samojen paikkojen ja henkilöiden ympärillä. Kiinnostavuutta riittää kuitenkin viimeiselle sivulle asti. Syynä tähän ovat oikeasti yllätykselliset tarinankäänteet sekä se, että päähenkilö ei vain ratkaise rikosta vaan kamppailee samalla oman elämänsä demoneja vastaan.

Harry Hole on tässä kirjassa todennäköisesti vajonnut syvemmälle kuin koskaan aiemmin. Kirjan alussa hänet kaivetaan esiin Hong Kongin slummien oopiumluolista eikä Harry saa ihmissuhteitaan ja päihteiden käyttöään kuosiin oikein millään. Holessa on nyt paljon enemmän särmää kuin ainoassa aikaisemmin lukemassani Hole-dekkarissa (Torakat) ja hänen rinnallaan vanveeterenit ja kurtwallanderit - anttikorvista puhumattakaan - tuntuvat joka äidin unelmävävyiltä.

Itse tarinassa selvitetään Oslossa tapahtuneita outoja murhia joille ei tunnu löytyvän yhteistä nimittäjää. Murhat on tehty harvinaisen raaoilla tavoilla jotka varmasti jäävät ainakin herkimpien lukijoiden mieliin kummittelemaan pitemmäksikin aikaa. Murhaselvitysten rinnalla käydään eri poliisiosastojen välistä valtakamppailua. Tämä kova poliittinen peli tuo oman hyvän lisänsä kirjaan. Harryn päävastustaja tässä pelissä on rikospoliisin päällikkö Mikael Bellman. Bellman on mielestäni yksi kirjan parhaimmin kirjoitetuista sivuhenkilöistä. Vaikka Bellmanin käytöksen kuvaaminen menee välillä todella lähelle klisheisen pahan poliisin rajaa, ei se kuitenkaan sitä ylitä.

Kirjan loppupuolella paljastetaan aika paljon edellisestä Harry Hole kirjasta (Lumiukko) ja kannattaakin varmasti lukea kirjat oikeassa järjetyksessä jos haluaa myös Lumiukon lukea.

Panssarisydän on erittäin hyvin kirjoitettu dekkari joka kertoo tutunoloisen perustarinan yllättävillä käänteillä, ja yhdistäen siihen vahvaa ihmiskuvausta ja ennenkaikkea karheankarismaattisen narkkarin, joka päättää yrittää olla poliisina taas hetken aikaa. Harry Hole rules!

* * * * *