Murakamin paljon ylistetty 1Q84 trilogia saa päätöksensä. Tätä kolmatta osaa ei edes kannata yrittää lukea itsenäisenä teoksena vaan aikaisempien osien lukeminen on ehdoton vaatimus. Myös tätä arviointia lukevien kannattaa tutustua osien 1-2 arviontiini ensin.
Tarina jatkuu tasan siitä mihin se kakkososassa päättyi. Kirjan rakenne sen sijaan kokee pienen muutoksen, nyt Aomamen ja Tengon lisäksi tarinaa kerrotaan myös ruman pallopään, yksityisetsivä Ushikawan näkökulmasta. Aomame ja Tengo etsivät edelleen toisiaan, salaperäinen Sakigake järjestö väijyy taustalla ja kaikki liittyy jotenkin nuoren tytön, Fuka-Erin, Ilmakotelo käsikirjoitukseen.
Kahden ensimmäisen osan kerrontatahti oli paikoitellen pohtivaa ja hidasta. Tahti ei tässä kolmannessa osassa kiihdy, pikemminkin tapahtumien määrä vähenee. Suuren osan aikaa kaikki päähenkilöt viettävät suljetussa, tarkkaan normitetussa ympäristössä. Aomame viettää aikaa turva-asunnossaan, Tengo sairaan isänsä vierellä ja Ushikawa askeettisessa vakoilukopissaan. Näissä tiloissa aika ikäänkuin hidastuu ja henkilöiden itsetutkiskelu saa enemmän tilaa kun ympäristö on rajattu ja toimii kaavamaisesti. Tunnelma ei enää ole niin salaperäinen kuin edellisissä osissa, vaan enemmänkin rauhallinen, lähes seesteinen. Välillä, joskin yllättävän harvoin, tätä harmoniaa rikkoo väkivalta ja yliluonnolliset tapahtumat.
Tapahtumista tykkäsin eniten Tengon isäsuhteen setvimisestä ja siihen liittyvästä televisiolupatarkastaja-puolesta. Fuka-Erin pieni rooli tässä kolmososassa jäi vähän harmittamaan, niin paljon tästä hahmosta tykkäsin.
Viime kädessä 1Q84 on ilman muuta rakkaustarina, tarina rakkaudesta joka kestää yli eri maailmojen ja vuosien. Tämä korostuu myös tarinan lopussa, jonka suhteen on turha odottaa mitään rautalankaselitystä kaikille tapahtumille, vaan paljon jää lukijan mielikuvituksen varaan.
1Q84 osa 3 on erinomainen kirja. Se ei kuitenkaan tuo mitään uutta aikaisempiin osiin verrattuna. Siinä mielessä pakko myöntää että tämä oli pieni pettymys, odotin jonkinlaista selkeämpää huipennusta tähän kolmanteen osaan. Annan viisi tähteä koko 1Q84 sarjalle. Jos tämän kolmososan yrittäisi jotenkin arvioida itsenäisenä teoksena (mikä ei ole järkevää), niin sitten saattaisi tähdet tipahtaa neljän puolelle.
Murakamin seuraavaa teosta ja Nobelia odotellessa.
* * * * *
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
maanantai 4. marraskuuta 2013
Stephen King: Tukikohta 1 (Book Studio)
Olen jostain syystä aina suhtautunut Kingiin hieman varauksella, hänen suuresta suosiostaan huolimatta - tai siitä johtuen. Kuvun alla oli kuitenkin positiivinen yllätys ja silloin päätin että jossain välissä etsin käsiini Tukikohdan. Tukikohta siksi, että sen perusjuoni dystopiakuvauksineen tuntui aihealueelta, joka minua todennäköisesti kiinnostaisi. Lisäksi olin lukenut siitä ylistäviä arvioita.
Tukikohta on todenäköisesti yksi ensimmäisistä dystopiakuvauksista joissa maailman väkiluku alkaa irtipäässeen epidemian seurauksena harvenemaan kovaa kyytiä. Myöhemminhän tästä samasta aiheesta on tehty suuri määrä eri versioita, kirjoista elokuviin ja tietokonepeleihin. Yhden lisäulottuvuuden lukemiseen lisää toi se, että pelailin uudehkoa Last of Us konsolipeliä samoina päivinä kuin luin Tukikohtaa. Kummassakin juonen perusainekset ovat samat, irtipäässyt biologinen uhka (virus/bakteeri) tappaa talossa ja puutarhassa ja sen seurauksena maailma muuttuu väkivaltaiseksi poliisivaltioksi. Tässä mielessä hatunnosto Kingille, hän on todellakin ollut edelläkävijä tässä genressä ja kirja varmasti olisi iskenyt vahvemmin jos en olisi jo tutustunut useaan muunnelmaan samasta aiheesta.
Kirja kertoo siis maailmasta (tai oikeastaa vain Yhdysvalloista), missä tappava virus saa nopeassa tahdissa nykyisen sivilisaation romahtamaan. Vain hyvin pieni osa ihmisistä on immuuneja taudille, ja King kertoo tarinaa näiden ihmisten kokemusten kautta. Osa ihmiskohtaloista oli hyvinkin kiinnostavia, kuten kuuromykkä Nick. Sitten taas erimerkiksi sekopäisen roskismiehen tarina tuntui oudon irralliselta.
Tukikohdan suomennettu laitos on "lyhentämätön ja täydellinen". King avaa alkusanoissa mukavasti tämän version taustoja ja kertoo kuinka alkuperäisestä teoksesta oli karsittu suuri määrä tekstiä pois kustannusyhtiön vaatimuksesta. Mutta, mutta... lukiessa tuli välillä kyllä mieleen, että kustannusyhtiöllä on ollut pointtinsa. King jää välillä maailailemaan ja jaarittelemaan liikaa ja itselleni olisi kyllä tiiviimpi ja lyhyempi version kirjasta kelvannut.
Olisin kovasti halunnut tykätä tästä kirjasta - ja rientää etsimään jostain kakkososaa. Mutta valitettavasti Tukikohta oli liian useassa kohdassa tylsä ja yllätyksetön. Eivätkä ihmiskohtalotkaan jaksaneet kuin paikoitellen kiinnostaa. Kirjan loppuun lukeminen vaati ponnistuksia kun tuntui että tarina polki liikaa paikoillaan. Tiedän että Tukikohta on monella elämää suurempien jännäreiden joukossa. Minulle ei vaan Kingin tyyli tunnu iskevän.
* *
Tukikohta on todenäköisesti yksi ensimmäisistä dystopiakuvauksista joissa maailman väkiluku alkaa irtipäässeen epidemian seurauksena harvenemaan kovaa kyytiä. Myöhemminhän tästä samasta aiheesta on tehty suuri määrä eri versioita, kirjoista elokuviin ja tietokonepeleihin. Yhden lisäulottuvuuden lukemiseen lisää toi se, että pelailin uudehkoa Last of Us konsolipeliä samoina päivinä kuin luin Tukikohtaa. Kummassakin juonen perusainekset ovat samat, irtipäässyt biologinen uhka (virus/bakteeri) tappaa talossa ja puutarhassa ja sen seurauksena maailma muuttuu väkivaltaiseksi poliisivaltioksi. Tässä mielessä hatunnosto Kingille, hän on todellakin ollut edelläkävijä tässä genressä ja kirja varmasti olisi iskenyt vahvemmin jos en olisi jo tutustunut useaan muunnelmaan samasta aiheesta.
Kirja kertoo siis maailmasta (tai oikeastaa vain Yhdysvalloista), missä tappava virus saa nopeassa tahdissa nykyisen sivilisaation romahtamaan. Vain hyvin pieni osa ihmisistä on immuuneja taudille, ja King kertoo tarinaa näiden ihmisten kokemusten kautta. Osa ihmiskohtaloista oli hyvinkin kiinnostavia, kuten kuuromykkä Nick. Sitten taas erimerkiksi sekopäisen roskismiehen tarina tuntui oudon irralliselta.
Tukikohdan suomennettu laitos on "lyhentämätön ja täydellinen". King avaa alkusanoissa mukavasti tämän version taustoja ja kertoo kuinka alkuperäisestä teoksesta oli karsittu suuri määrä tekstiä pois kustannusyhtiön vaatimuksesta. Mutta, mutta... lukiessa tuli välillä kyllä mieleen, että kustannusyhtiöllä on ollut pointtinsa. King jää välillä maailailemaan ja jaarittelemaan liikaa ja itselleni olisi kyllä tiiviimpi ja lyhyempi version kirjasta kelvannut.
Olisin kovasti halunnut tykätä tästä kirjasta - ja rientää etsimään jostain kakkososaa. Mutta valitettavasti Tukikohta oli liian useassa kohdassa tylsä ja yllätyksetön. Eivätkä ihmiskohtalotkaan jaksaneet kuin paikoitellen kiinnostaa. Kirjan loppuun lukeminen vaati ponnistuksia kun tuntui että tarina polki liikaa paikoillaan. Tiedän että Tukikohta on monella elämää suurempien jännäreiden joukossa. Minulle ei vaan Kingin tyyli tunnu iskevän.
* *
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)