Antti Tuomainen: Parantaja (Helsinki-kirjat)

Antti Tuomaisen Parantaja voitti äskettäin vuoden 2010 Johtolanka palkinnon eli se valittiin vuoden parhaaksi dekkariksi. Kirjan luettuani voin yhtyä palkintolautakunnan mielipiteeseen - tunnustus meni oikeaan osoitteeseen.

Parantajassa eletään lähitulevaisuuden Helsingissä. Ilmastonmuutos on ottanut ylivallan ihmisestä ja Helsinki on ajautumassa kohti anarkiaa. Asuinalueita slummiutuu, tuloerot kärjistyvät, perusturvallisuus järkkyy ja yhteiskunnan rakenteet sortuvat. Ja ennenkaikkea tulevaisuudenusko on useimmilla kovalla koetuksella. Keskellä tätä myllerrystä Tapani Lehtisen toimittajavaimo katoaa. Yhden ihmisen katoaminen ei enää ylitä uutiskynnystä eikä kiinnosta virkavaltaa. Niinpä Lehtinen joutuu itse jäljittämään vaimoaan ja siinä samassa vaimonsa menneisyyttä. Rikostarinan rinnalla kulkee luonnollisen oloisesti vahva rakkauskertomus, harvoin rakkaus- ja rikostarinat on näin hyvin balanssissa.

Tuomainen kuvaa sortumassa olevaa Helsinkiä todella hyvin tapahtumien ja havaintojen kautta, mutta liikaa alleviivaamatta. Kun kirjan laski kädestään niin tuli huojentunut olo kun palasi nykyiseen turvalliseen arkitodellisuuteen. Itse juoni ei sinällään ole mitenkään ihmeellinen mutta se on sijoitettu ympäristöönsä taidokkaasti.

Tuomaisen kirjoitustyyli on persoonallinen. Se on lyhyttä, välillä lähes töksähtelevää ja yksityiskohtiin menevää. Mutta samalla siinä on vahva runollinen sävy. Mustaa huumoria Tuomainen annostelee mukaan sopivan kokoisina annoksina. Kirjoitustyyli toimii suurimman osan kirjaa erittäin hyvin, mutta välillä tulee jo hieman sellaista makua että tyyli on itsetarkoitus ja itse sisältö toissijainen.

Kirjaa olisi mielellään lukenut pidemmällekin, nyt se loppui omaan makuuni turhan nopeasti, turhan helposti. Vaikka rikostarina selvisi, mieleen jäi askarruttamaan ajatukset että miten ne nyt siellä Helsingissä pärjää. Paraneeko tilanne vai joutuuko koko kaupunki täyden anarkian ja kurjuuden valtaan? Jatko-osa toimisi ainakin minulle hyvin, tuosta ympäristöstä ja ajankuvasta saisi vielä paljon irti.

Parantajassa on paljon samaa kuin Tuomaisen edellisessä kirjassa Veljeni Vartija. Molemmat ovat todella hyviä kirjoja ja ehdottomasti lukemisen arvoisia. Hienointa on se, että Tuomainen uskaltaa ja osaa erottua tyylillään valtavirtakirjoittajista. Lisää näitä, kiitos!

* * * *