Keplerin esikoisteos Hypnotisoija sai aikaan paljon positiivista julkisuutta. Jatko-osa Paganini ja paholainen taas on saanut aika varautuneita arvosteluja ja olinkin hieman epäileväinen kun kirjaa aloin lukemaan. Pelkäsin että nyt ratsastetaan - ja rahastetaan - aikaisemman kirjan suosiolla. Pelko oli onneksi täysin turha, mielestäni Paganini ja paholainen on monessa mielessä parempi kirja kuin Hypnotisoija.
Hyptonisoijaa vaivasi tietynlainen laskelmoivuus ja kliinisyys. Paganini ja paholainen onnistuu mielestäni paljon paremmin kuvaamaan henkilöitä ja paikkoja ja luomaan "siellä olemisen" fiiliksen. Hyptonisoijassa juoni oli kaikki kaikessa mutta nyt jatko-osassa myös ihmiskuvaus saa suuren roolin. Pääosassa oleva komisario Joona Linna tuntuu nyt ihan oikealta ihmiseltä ja uudet henkilöt, kuten keijumainen rikostutkija Saga Bauer ovat kiinnostavia.
Kirjan alussa huviveneestä löytyy mystisesti kuollut nuori nainen ja edustuskodista hirttoköydestä roikkuva Ruotsin aseviennistä vastaava johtaja. Joona Linna alkaa tutkimaan tapauksia yhdessä Saga Bauerin kanssa ja pian he huomaavat että tapahtumien syyt ja seuraukset ovat kansainvälistä kokoluokkaa. Juonen käänteet seuraavat toisiaan aina toimintapainotteiseen loppuun asti.
Lars Keplerhän on nimimerkki jonka takaa löytyy ruotsalainen kirjailijapariskunta. He kirjoittavat näitä romaaneja yhdessä ilman suurempaa suunnitelmaa siitä kumpi kirjoittaa mitä. Tämä näkyy mielestäni kirjassa siinä miten kertominen limittyy ajan suhteen näkökulmasta toiseen Eli ensin kerrotaan Joona Linnan näkökulmasta tapahtumien kulku, sitten sama tapahtuma ainakin osittain vaikkapa Saga Bauerin näkövinkkelistä. Tämä yhdistettynä preesensin käyttöön ärsytti kirjan alussa mutta tuntui lopussa jo luonnolliselta ratkaisulta.
Kepler yhdistelee kirjassa perinteistä salapoliisintyötä tikittävään toimintajännitykseen. Vielä Hypnotisoijassa tuo toimintaosuus tuntui päälleliimatulta mutta nyt yhdistelmä toimii pääosin hyvin. Välillä tosin menee överiksi kun helikoptereita tippuu taivaalta lähes brucewillisleffa-tyyliin.
Yksi Paganini ja paholainen kirjan pääosan esittäjistä on viulumusiikki. Ammattimainen ja intohimoinen viulunsoitto on kuvattu todella hyvin niin, että täysin sävelkorvattomallakin kulki kylmät väreet selkää pitkin kun viulunsoiton saloja kuvailtiin. Tämä yhdessä koukuttavan juonen ja mieleenpainuvan henkilögallerian kanssa nostavat tämän kirjan selvästi keskitasoa paremmaksi jännäriksi.
* * * *
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti