Punaisessa jättiläisessä pääosassa on edelleen YK:n huume- ja rikostoimiston erikoisavustaja Leo Kara. Hän jatkaa sarjan edellisissä osissa alkanutta salaperäisen Mundus Novus-järjestön tutkimista ja auttaa samalla ystävänsä juristi Kati Soisalon kaapatun tyttären etsimistä.
Tällä kertaa mukana on myös katastrofikirjallisuuden aineksia kun tietoliikennesateliitteja tuhoutuu ja suuronnettomuudet seuraavat toisiaan. Näiden onnettomuuksien kuvaamisesta olisi hyvin saanut kirjasarjaan uudenlaista näkökulmaa, mutta valitettavasti tapahtumien kuvaukset jäävät kovin lyhyiksi ja päälleliimatun oloisiksi. Luvassa on siis samanlaista toimintaa kuin Soinivaaralta aikaisemminkin, ilman suuria yllätyksiä tai uusia elementtejä.
Kirja sinällään on kiinnostava, välillä jopa koukuttava. Tarina etenee sulavasti ja rytmitys toiminnan ja rauhallisempien osuuksien välillä on hyvä. Suurimpana ongelmana kirjassa on se, että se tuntuu turhan kliiniseltä. Henkilöhahmoista esiteltiiin jos edellisessä kirjassa suurimmat särmät eikä nyt tule mitään uutta. Huomasin myös, että vaikka kirja kiinnosti, niin kertaakaan lukemisen aikana en ollut edes lähellä nauramista, itkemistä, pelkäämistä tai jännittämistä.
Punainen jättiläinen pohjaa paljon sarjan edellisiin osiin eikä todennäköisesti toimi itsenäisenä kirjana kovin hyvin. Jos kirja kiinnostaa, niin kannattaa siis ilman muuta lukea sarjan edelliset osat ensin. Jostain syystä luulin tätä Leo Kara-Mundun Novus sarjaa trilogiaksi ja niinpä yllätyin kun kirja päättyikin selkeään seuraavan osan pohjustukseen. Toivottavasti Soininvaara löytää seuraavaan osaan uusia elementtejä. Tarinan kehys on kyllä kiinnostava ja henkilöt hyvin rakennettuja, mutta niiden eväät on kyllä nyt syöty sarjan kolmen ensimmäisen kirjan aikana.
* *
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti